Venäjän ulkoministeriön mukaan maan lähettämä avustuskuljetus ylittää Ukrainan rajan kansainvälisen Punaisen Ristin valvonnassa. Punainen Risti ei ole vahvistanut Venäjän väitteitä.
Järjestö sanoo Twitterissä, että neuvottelut Ukrainan ja Venäjän kanssa ovat vielä kesken.
Ukraina sanoi aiemmin, että se ei päästä venäläistä avustuskuljetusta maahan. Ukrainan edustajan mukaan Punainen Risti siirtää humanitaarisen avun rajalla venäläisrekoista muihin ajoneuvoihin.
Edustajan mukaan yhtään Venäjän armeijan tai hätätilaministeriön edustajaa ei päästetä maahan, vaan kaikkea avun toimittamista valvovat ukrainalaiset.
Punainen Risti ei ole toistaiseksi vahvistanut olevansa mukana operaatiossa. Punaisen Ristin edustajan Anastasia Isjukin mukaan järjestö on valmis koordinoimaan humanitaarista apua, mutta vasta, jos sen asettamiin tiukkoihin ehtoihin suostutaan.
- Tarvitsemme lisää tietoa, ennen kuin voimme edetä asiassa. Tilanne elää jatkuvasti, joten on mahdoton ennustaa, milloin pääsemme eteenpäin, Isjuk sanoi.
Venäjä kertoi tänään lähettävänsä 280 rekan avustuskolonnan Itä-Ukrainaan. Rekkoihin on lastattu yli 2 000 tonnia tarvikkeita.
Puolustusministeri Carl Haglundin (r.) mukaan on oletettavaa, että Venäjän itsenäisesti antama humanitaarinen apu on jotain muuta kuin Venäjä väittää. Haglundin mukaan Ukrainan, Venäjän ja muiden kansainvälisten toimijoiden hyväksymä humanitaarinen apu on oikea avustustapa.
- On hyvin huolestuttavaa, jos Venäjä pyrkii siirtämään Ukrainan puolelle sotilaita humanitaarisen avun verukkeella, Haglund sanoo.