Hirvieläinten pyyntiluvat haetaan ensimmäisen kerran sähköisesti tänä keväänä, kertoo Suomen riistakeskus.
Jatkossa hakemuksen tiedot täytetään tietokoneella, ja samalla määritetään myös lupa-alue. Sähköinen palvelu laskee lupa-alueen pinta-alan automaattisesti, eikä hakemuskarttoja tarvitse enää piirtää käsin. Sähköinen luvanhaku nopeuttaa myös lupa-aluekarttojen tulkintaa ja hakemusten käsittelyä.
Hirvieläinten sähköinen pyyntilupahakemus täytyy olla perillä riistakeskuksessa viimeistään 2. toukokuuta. Suomen riistakeskus tekee pyyntilupapäätökset 25. heinäkuuta mennessä.
Halutessaan hirvieläinten pyyntiluvan voi hakea edelleen paperilomakkeella. Paperinen hakemus liitteineen täytyy toimittaa Suomen riistakeskuksen aluetoimistolle siten, että se on perillä 2. toukokuuta. Hakijan pitää lisäksi toimittaa kopio paperisesta hakemuksesta riistanhoitoyhdistykselle.