Oululainen valtuutettu Juha Hänninen ilmoittaa pyrkivänsä ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin.
Hänninen on Oulun Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen.
Hännisen mukaan aloite ehdokkuuteen tuli kannatusjoukoilta.
”Vaikka ehdokkuus vaatii tietysti omaakin tahtoa, on päätöksen taustalla aktiivinen kannatusjoukko. Vaatimuksia vastuun ottamisesta uudessa paikassa on kuulunut jo pitkään.”
Ehdokkuutta esittää Oulun Pokkisen Kokoomus, joka on osa Oulun Kokoomuksen kunnallisjärjestöä.
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus päättää eduskuntavaalien ehdokkaistaan piirikokouksessa lauantaina 20. syyskuuta.
Myös kaupunginvaltuutettu Outi Ervasti on pyrkimässä kokoomuksen ehdokkaaksi.