"Uusi nykymuoti on nuijaa. On ihan siivottoman näköistä, kun tyypeillä on housut puolessa välissä peffaa ja alushousut näkyvät alta", Monroe puuskahtaa.
Kun Hanoi Rocks tänä iltana kipuaa Qstockin päälavalle, ei lökäpöksymuodista ole tietoakaan. "Mulla on aina jalassa tiukat housut, mutta ne ovat joustavaa kangasta. Haluan, että housut tuntuvat vähän muuallakin kuin vyötäröllä."
Ennen lavalle nousuaan Monroe on "duunannut ja laittanut itsensä kondikseen hotellissa". Takahuoneessa hän suihkauttaa vielä lakkaa ja tarkistaa, että silmämeikkiä on tarpeeksi. Sitten rokkikukko on valmis yleisönsä eteen. "Vaihdan keikan aikana kuteet pari kertaa, koska hikoilen niin paljon. Ainakin kerran tulen Qstockissakin vaihtamaan vaatteet."
Matkiminen on
vilpittömintä ihailua
Michael Monroe on tunnettu särmikkäästä glamrock-tyylistään, josta Negative ja muut tulokasbändit ovat ottaneet vaikutteita. Monroe toteaa diplomaattisesti, että imitointi on imartelun vilpittömin muoto. Äänenpaino kuitenkin paljastaa, että kopio on aina vain kopio.
"On näitä nuoria pikkubändejä, jotka ovat selvästi ottaneet meistä vaikutteita. Toivoisin, että jengi keksisi omaa juttuaan niin paljon kuin mahdollista. On kivaa, jos jengi myöntää vaikutteiden ottamisen. Jotkut bändit puhuvat vain Guns´n Rosesista, vaikka Guns´n Roses on myöntänyt julkisesti, että Hanoi Rocks oli yks niiden suurimmasta vaikuttajista", Monroe toteaa.
Michael Monroen tyyli alkoi kehittyä teini-ikäisenä 70-luvulla, kun muuan
"Alice Cooper oli nastan näköinen tyyppi. Se meikkasi vain esiintyessään, mutta mä ajattelin, että haluan olla samaa 24 tuntia vuorokaudessa. Nyt mä meikkaan aina."
Monroe on myöhemmin ystävystynyt Cooperin kanssa, ja nastan näköinen tyyppi on paljastunut nastaksi tyypiksi muutenkin.
Monroe jaksaa ylistää myös 50-luvulla aloitelleen
Suomalaisista kollegoistaan Monroe ihailee
250 vatsaliikettä
joka päivä
Mieltymys tiukkoihin housuihin on ajanut Monroen toisinaan erikoisiin tilanteisiin. Eräällä klubikeikalla 80-luvulla hänen hopean väriset housunsa repesivät haaroista.
"Kun ne kerran olivat hopeiset, otin roudarinteippiä ja aloin teipata. Mitä enemmän teippasin, sitä suurempi paine niihin kohdistui, ja ne repesivät yhä enemmän. Koko keikan sitten teippailin niitä. Se oli ihan cool, jotain viihdykettä yleisölle."
Monroe on tunnettu elastisesta lavaliikehdinnästään. Jalka nousee ja spagaatti taipuu. Mies pitää kunnostaan huolta uimalla ja voimistelemalla kotonaan - vaikkei suostukaan vetämään verkkareita jalkaansa. "Pidän itseni kondiksessa tekemällä suoran jalan potkuja ja 250 vatsaliikettä päivässä. Ei ole kiva, jos joku uhkuu ja puhkuu naama punaisena lavalla. Käyn vaimoni kanssa kävelyllä normaaleissa kuteissa."
Michael Monroen kohdalla "normaalit kuteet" tosin on suhteellinen käsite. Hänen asuissaan on väriä, liehuketta ja kiiltäviä pintoja. Mies suunnittelee ja ompelee itse asuja, välillä yksin, välillä yhteistyössä
"Aikoinaan kävimme Andyn kanssa ostamassa Intian basaarista huiveja kaikissa sateenkaaren väreissä. Laitoimme ne roikkumaan byysien sivuihin. Ne olivat ihan ufot. Ei kenelläkään ollut sellaisia vuonna 84."
Jos Michael Monroen postiluukusta sattuisi tipahtamaan kutsu presidentin itsenäisyyspäivänjuhliin, ei perinteinen tumma puku tai frakki tulisi kysymykseen - tietenkään. Asuna saattaisi olla vaikkapa se violetti puku, joka roikkuu Monroen vaatekaapissa.
Monroe ei tosin jaksa uskoa, että kutsu kävisi, vaikka
"Vähän ihmetyttää, ettei kutsua ole tullut, sillä onhan sinne vähemmästäkin kutsuttu. Me ollaan lainsuojattomia ja väliinputoajia, vaikka ollaankin pioneereja ja legendoja. Tai en tiedä legendoja, mutta ainakin edelläkävijöitä."
"
ahtautua tiukkoihin byysiin ja makkarat pursuavat ylitse. Mutta kaikki omalla tavallaan. Joillekin sopii siilitukka ja ihan tavalliset kuteet.

Kommentoi