"Siitä syntyi idea, jota kehittelin muutamia vuosia. Tänä vuonna Controller one tuli kauppoihin", Rucker kertoo.
Ruckerin Vestaxille kehittämällä levysoittimella voidaan kontrolloida levyjä melodisesti, soittimen avulla dj:n kontrollissa ovat muun muassa oktaavit ja sävelasteikot. Levarissa on myös midi, jonka avulla voidaan hallita useita elektronisia laitteita, kuten syntikoita ja rumpukoneita.
"Neljä henkilöä levysoittimen ääressä voivat luoda Controller onen avulla kokonaisen orkesterin. Voitaisiin sanoa kärjistetysti, että tähän asti levysoitin on ollut instrumenttina kuin yksikielinen kitara.
Ruckerin mukaan kyseessä on ensimmäinen uusi instrumentti pitkiin aikoihin, joka saattaa aloittaa täysin uuden musiikkityylisuunnan.
"Kehittämäni levarin käyttömahdollisuuksia ei vielä täysin ymmärretä. Voi mennä kymmenenkin vuotta, että sen potentiaali avautuu ihmisille. Konsepti ei ole niin selkeä, kuin esimerkiksi digitaalisessa vinyylissä. Käyttömahdollisuuksien määrä on sen siunaus ja kirous. On vaikea markkinoida tuotetta, joka on jotain täysin uutta", virnistää Rucker.
Rucker huomauttaa, että kyseessä on analogisoitin. Ääni on siis puhdas ja lämmin, sitä ei ole muunnettu digitaalisesti. Losangelesilais-dj haluaa haastaa levysoittimen avulla ihmisten luovuuden ja mielikuvituksen.

Kommentoi