Sanasta miestä, tunteesta naista

"Jos mä oisin tiennyt, että täällä on näin kuuma, niin mä olisin tullut lavalle alasti", hurmasi PMMP:n Paula Vesala yleisöä, joka kyllä oli muutenkin jo valmiiksi myyty.

PMMP on suosionsa ansainnut. Paula Vesalan ja Mira Luotin lavakarisma ja energia tempaisi perjantaina QStockin yleisön imuunsa. Syykin on selvä. PMMP on kehittänyt oman juttunsa, joka on jäljittelemätön.

Nämä Björk-kaksoset ja hillittömästi liikehtivät balleriinadervissit hallitsevat lavaesiintymisen leikiten. Liikehdintä on latautunutta ja visuaalista, laulu tarkkaa ja hiottua, bändi terävänä ja kontakti yleisöön hallitseva.

Rusketusraidat voi olla kevyt kesäralli, mutta vastapainoakin löytyy. Lyriikat ovat myös pintaa syvemmältä asioita tarkastelevia. PMMP:n suosio on pitkälti hyvän kokonaisuuden ansiota, mutta se toimii ennen kaikkea Mira Luotin ja Paula Vesalan saumattoman henkilökemian kannattelemana. Siinä heijastuu sanaton yhteisymmärrys ja heittäytymisen uskallus.

Maija Vilkkumaa ei pystynyt samaan. Hänen esityksensä oli kliseisempää ja siinä oli puristeisuutta, sekä äänessä, että olemisessa.

Vilkkumaa pyrki kovasti olemaan "rock" ja energinen, mutta raskas lavasoundi ei siihen yksin riitä.

Teksteissä naisen näkökulmaa nostettiin esille juuri sopivasti teiniangstiin vedoten, mutta tulkinnoista puuttui läsnäolo ja siis uskottavuus. Ei ihan riitä, että mies on lauluissa "se". Ingalsin Laura on sitten se toinen todellisuus.

Maija Vilkkumaa ei paljastanut lavalla itsestään juuri mitään henkilökohtaista ja laulujenkin kautta hän on pajatsonsa ainakin toistaiseksi tyhjentänyt.

Yritys oli kova, mutta se voidaan tiivistää Vilkkumaan omaan toteamukseen: "Menee meikkiä ja hikeä silmään, niin sehän on hienon rock´n´roll -shown merkki". Näinköhän?

Kotiteollisuus edustikin selkeästi raavaampaa miesnäkökulmaa: "Läskiys on iloinen asia -- sellaiset ihmiset ovat tyytyväisiä. Mekin täällä lavalla painetaan ainakin kolmesataa kiloa yhteensä, kun nuo ketjut ja meikkipussit painaa niin perkeleesti", vitsaili Jouni Hynynen.

Siinä missä naiset koskettelevat teksteissään suoraan ja epäsuorasti tunteita, kourii Kotiteollisuus jalkoväliä ronskilla hetero-otteella.

Soitto on suoraviivaista raskautta, joka etenee isku iskulta ja lyönti lyönniltä. Jopa monotonisuuteen asti venyvä musiikki saa seurakseen positiivista synkkyyttä.

Hynynen risteilee sanoituksissaan Karjalan kunnailta ihmismielen pohjavirtoihin. Homma pysyi otteessa, koska musiikki iskee melankolian ja huumorin kautta suomalaiseen alitajuntaan. Tosin loppua kohti terävyys muuttui yksitotisuudeksi, mutta silti jännite piti.

Kotiteollisuus on tunteiden turvasatama myös miehille, jotka kehtaavat hoilata sanoja tyyliin: "Vaihda vaimosi naapurin rouvaan".

Radiopuhelimet ilmaisee saman asian vieläkin härskimmin. Siksi kai levymyynti ei ihan ylläkään Kotiteollisuuden tasolle. Asenne sen sijaan menee edelle.

Radiopuhelimet on tinkimätön ja armoton. Bändi on soitossaan kuin kireä nyrkki. Pinnan alla kytevä hillittömyys ja hallittu psykoottisuus kanavoituu kontrolloituun purskeeseen. Äänenä tälle eläimen vaistolle toimii Jyrki Mäki.

Radiopuhelimien maailmassa todellisuus riisutaan paljaaksi ja sitä ruoskitaan viiltävästi. Sanoitukset ovat yhtä aikaa tunnetason sylkemistä ja ilmiöiden tarkastelua.

Musiikki toimii kehyksenä itsenäisille tarinoille, joissa on paljon sisältöä. Teemoja tuodaan esille suoraan: "Edistys, kehitys -- pelkkää kusetusta" ja viitteellisemmällä tasolla, jolloin liikutaan hulluuden, avaruuden, jään, ruumiineritteiden ja mystisyyden välimaastossa.

Radiopuhelimien asenne kuuluu musiikissa ja äly sanoituksissa. Yksilö- ja yhteiskuntakriittisyys on paikoin rivoa, mutta rehellisen raadollista.

Totta se on, miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta. Se on sitä rock´n´roll -asennetta.