Kun urheat rokkarit kuitenkin astuivat lavalle, oli yleisön riemu rajaton. Ja vaikutti esiintyjiäkin asia ilahduttavan, vaikka ilmatieteen laitos vei viimein voiton Qstockin perinteisesti aurinkovarauksesta.
"Sirviön Petrin kanssa tuli puheeksi Huutajien taannoin Amsterdamissa tekemä vastaavanlainen keikka paikallisen bändin kanssa. Siitä syntyi ajatus yhteistyöstä, ja Morley tuntui tähän juttuun sopivalta. Halusimme Qstockiin jotain spesiaalia, ja tietysti sen piti olla paikallista", Forstén tuumi.
Oulusta ja sen lähiympäristöstä kotoisin olevaa Morleyta ei tarvinnut kauaa suostutella yhteisprojektiin.
"Huh, onhan se aika maskuliinista, kun neljäkymmentä äijää huutaa minkä keuhkoista lähtee", nauroi bändin keulakuva
Spesiaalikeikkaa varten Morley otti käyttöön ylimääräisen torvisektion.
"Kaikki tuuraajapillistit otettiin reservistä tätä keikkaa varten. Treeni nyt ehkä jäi vähän vähiin, mutta niin se tahtoo meillä usein mennä. Tulee luotettua siihen, että kyllä sitten keikalla pölähtää. Huutajien kanssa ei tarvinnut treenata kuin parikymmentä minuuttia. Sen verran hyvin olimme yhtä mieltä siitä, miten haluamme jutun toimivan", Kauhanen hymyili.
Ennakkoluuloton Morley veivasi kotiyleisönsä edessä setin loppuun saakka, vaikka sade ja sähkölaitteet eivät ole turvallinen yhdistelmä.
Maaliskuussa kakkoslevynsä julkaissut bändi on tehnyt kesällä jonkin verran keikkoja, äänitellyt uusia biisejä ja valmistellut videota.
"Vastaanotto on ollut hyvä, teimme muun muassa Helsingissä muutaman keikan tuossa vastikään, ja Espanjassakin kävimme yhdellä festivaalilla soittamassa. Nyt Qstockin jälkeen pidetään sitten vähän lomaa bändihommista", Kauhanen linjaa.

Kommentoi