Roxette ja Narttu Qstoc­kin ve­to­nau­loik­si

Heinäkuun lopulla rokattava Qstock on hankkinut vetonauloikseen takavuosien ruotsalaisen hittikoneen Roxetten sekä oman kylän Kauko Röyhkä & Narttu -yhtyeen.

Roxette nousee päälavalle lauantai-iltana.
Roxette nousee päälavalle lauantai-iltana.

Heinäkuun lopulla rokattava Qstock on hankkinut vetonauloikseen takavuosien ruotsalaisen hittikoneen Roxetten sekä oman kylän Kauko Röyhkä & Narttu -yhtyeen.

Roxette starttasi helmikuussa 2011 massiivisen maailmankiertueen ja on sittemmin esiintynyt loppuunmyydyille katsomoille eri puolilla maailmaa.

Yhtyeen perustajajäsenten Marie Fredrikssonin ja Per Gesslen  tavoite on saavuttaa puolentoista miljoonan katsojan rajapyykki siihen mennessä, kun kiertue päättyy ensi syksynä.

Yhtye on alkuvuonna kiertänyt Australiassa ja on siirtymässä huhtikuisen Shanghain konsertin jälkeen Venezuelan, Ecuadorin ja Perun kautta Argentiinaan, Brasiliaan ja Etelä-Amerikan jälkeen Etelä-Afrikkaan.

Juhannuksen jälkeen Roxette saapuu takaisin Eurooppaan. Ennen Qstockia yhtye esiintyy Kotkan Meripäivillä.

Kymmenettä kertaa järjestettävän Qstockin lauantai-yössä 28. heinäkuuta Roxettelta on luvassa tuttuja hittejä, kuten The Look, Listen To Your Heart, It Must Have Been Love, Joyride ja Sleeping In My Car. Yhtye julkaisee maaliskuun lopulla uuden Travelling-albumin.

Toinen festarin merkkitapauksista on Kauko Röyhkän legendaarisimman kokoonpanon Nartun aktivoituminen festarikeikoille yli 20 vuoden tauon jälkeen.

Muita esiintyjäkiinnityksiä ovat ensimmäistä kertaa Qstockissa esiintyvä kotimainen Apocalyptica, ruotsalainen Amaranthe, tanskalainen Black City ja hollantilaisduo Death Letters.

Kotimaisista artisteista tällä hetkellä esiintymisensä ovat varmistaneet Sonata Arctica, Viikate, Apulanta, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Jare&VilleGalle, Notkea Rotta, PMMP, Petri Nygård, Chisu, Michael Monroe, Stam1na, Before The Dawn, Martti Servo & Napander, Reckless Love, Pariisin Kevät, Swallow the Sun ja Radiopuhelimet, joka soittaa jo kymmenettä kertaa samalla ohjelmapaikalla.

Qstock täydentää ohjelmistoaan kotimaisilla ja ulkomaisilla artisteilla vielä kevään aikana.

Viime vuonna festivaali saavutti ennätysyleisön eli noin 23 000 kävijää.

Tänä vuonna lipunmyynti alkaa vappuaattona 30. huhtikuuta.

Qstock Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 27.–28. heinäkuuta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä