Punavuoren R. Kelly on osuva luonnehdinta Stig Doggista, joka oikeasti on helsinkiläisen tuottaja-muusikko Pasi Siitosen luoma niljakas r&b -hahmo. Stig Dogg on yhtä kuin amisviiksisen hiphopluuserin kukantuoksuinen päiväuni, joka hetkellä millä hyvänsä saattaa katketa keskusteluetäisyydelle pyrkivän Jehovan todistajan ovikellonsoittoon.
Kesäteatterihuumorista ei silti ole kyse. Stig Dogg on uskottava akti, jonka svengaavat faktat kohtaavat rullaavat fiktiot niin hienovaraisessa ironiassa kuin runsaassa rasvassakin. Posketon huumori on upotettu taustoihin, jotka pesisivät mennen tullen kotoisen skenen "tärkeimpien" artistien vastaavat. Ei ihme että monille alan harrastajillekin outo fuusio on ollut liikaa.
Kuusisaaren rantahietikon vallanneessa Real Dealin rennoissa rantabileissä puritaanisesta kyräilystä ei ollut tietoakaan. Stig Doggin hontelo epävarmuus korostui lavalla lutusella tavalla, ja tunteroisen aikana yleisön joukossa ei näkynyt ainuttakaan vakavaa naamaa.
Kolmantena kappaleena kuultu kolmen vuoden takainen ensihitti Rakkauden Bermudan kolmio kuulosti jo suorastaan ikivihreältä. Muuallakin Stig Dogg moottorileukaili etupäässä siitä mistä nuorella miehellä on kroonisesti puute, mutta hauskimmillaan hän oli niin sanotusti vakavoituessaan.
Samaa mieltä taisi olla aurinkokin, joka palasi yllättäen taivaalle, kun perheväkivallasta kertova, DJPP:n kanssa duettona laulettu Kun nainen lyö koetteli tanssikansan nauruhermoja. Sade palasi vielä ennen setin loppua, mutta meininki ei lopahtanut. Oikea akti oli oikeaan aikaan juuri oikeassa paikassa.

Kommentoi
Ihan päällikkö keikka! Ihan päällikkö jätkä! Parit fanikuvatki saatiin otettua ilman mitään hampaiden kiristystä! Stigi hoitaa.
Multakin jäi väliin, kun en tienny aikataulusta :( Harmi.
Äh, tämä olis pitänyt ehdottomast nähdä! Harmi, että en ollut lukenut Beach Partyn ohjelmaa lainkaan. Totuttuun tapaan hienot bileet taas teltalla, kiitos järjestäjille! Real Deal -lava on olennainen osa festivaalia, toivottavasti saamme nauttia siitä jatkossakin.
Stig Dogg jäi itselläni valitettavasti väliin, sillä Beach Partyn aikataulut eivät olleet missään näkyvillä. Qstockin infokioskista sain tietää, että Stig Dogg esiintyisi klo 20. Todellisuudessa oli esiintynyt jo tunnin aikaisemmin, klo 19 eli oli lopettanut jo saapuessani paikalle.