Oulussa tänä viikonloppuna raikaava Qstock-rockfestivaali on tehnyt uuden yleisöennätyksensä. Rockfestivaalin liput myytiin loppuun kello 19 aikaan lauantai-iltana. Qstockissa vieraili viikonlopun aikana noin 23 000 kävijää.
Lauantaipäivä käynnistyi Idols-ohjelmasta tuttujen Antti Tuiskun ja Anna Abreun voimin. Lauantai oli selvästi kaksipäiväisen festivaalin suositumpi päivä, sillä väkeä riitti hyvin jo iltapäivästä alkaen.
Pilvet poistuivat auringon edestä Jukka Poika & Sound Explosion Bandin soittaessa letkeää musiikkiaan ja ihmisten keinahdellessa hyväntuulisesti jalalta toiselle.
Myöskin Idolsista tuttu Anna Puu keräsi aikuisempaa väkeä Rantalavalle neljältä, kun samaan aikaan Q-teltassa esiintynyt Jare&VilleGalle saivat nuoremman yleisön villittäväkseen. Voimakkaat JVG-huudot raikuivat teltassa ennen nuorten miesten astumista lavalle. Jare&VilleGalle ovat suosittuja etenkin jääkiekkopiireissä ja heidät juonsivat lavalle jääkiekkoilijat Janne Pesonen, Juha-Pekka Haataja sekä Ari Wallin.
Qstockin lauantai alkoi kevyemmällä musiikilla ja iltaa kohden esiintyjät muuttuivat rokahtavampaan suuntaan. Rantalavan Anna Puun jälkeen vallannut Stam1na sai paikalle saapuneen väen todella innostumaan ja yleisön keskuudessa pyöri useaan otteeseen suuri circle pit, jossa ihmiset juoksivat ympyrää samalla toisiaan hieman tönien. Näky on tuttu useilta hevikeikoilta ja Stam1nan kosketinsoittaja Emil Lähteenmäki kuvaili oululaisten pittitoimintaa isoimmaksi, jonka hän on koskaan Stam1nan keikalla nähnyt.
Lämpimästä päivästä nauttineet festivaalikävijät saivat niskaansa viilentävän sateen illalla kahdeksan aikoihin.
Poliisin mukaan lauantaipäivä oli sujunut ilta yhdeksän mennessä rauhallisesti.
Qstockin lauantain päättää yksi festivaalin odotetuimmista esiintyjistä, Twisted Sister.
Eilen perjantaina Kuusisaaren ja Raatin festivaalialueella vieraili 10 000 maksanutta kävijää. Festivaalrivieraita paikan päälle houkuttelivat muun muassa Children Of Bodom, Amorphis, Happoradio ja Paleface.