Festariväki hoitaa alueensa puhtaaksi tiistaihin mennessä. Silloin on lopputarkastus, kertovat alueella siivoavat talkoolaiset Marianne Kinnunen ja Minna Moilanen.
"Kaikki siivotaan pois tupakantumppeja myöten. Tulimme Helsingistä asti tänne, tämä on jo perinne", neljättä vuotta siivoavat naiset kertovat.
Palkaksi siivouksesta saa festivaalirannekkeen ja hyvän mielen. Oulun naisvoimistelijat, jonka puolesta tytöt huhkivat, saa lisäksi kahisevaa.
Naiset siivoavat neljän tunnin vuoroissa koko festivaalin ajan.
"Lauantaiaamulla on suursiivous, niin kuin nytkin. Festaritapahtuman aikana pannaan paperia vessoihin ja siivotaan lavojen edustoja", Kinnunen ja Moilanen sanovat.
Qstockin promoottorin Mikko Forsténin mukaan alue siivotaan puhtaaksi niin nopeasti kuin mahdollista.
"Linnasaaren siivouksesta festivaali ei vastaa, koska se ei ole festivaalialuetta", kertoo Qstockin mediavastaava Anssi Juntto.
"Siellä on lähinnä sellaisia roskaamassa, jotka eivät tule alueelle sisälle. Onhan se periaatteessa kytkettävissä meihin."
Mies harmittelee, että Linnasaaren roskaamisesta nousee joka vuosi kohu.
Junton mukaan festivaalijärjestäjät ovat pyytäneet kaupungilta lisää roskiksia Linnasaareen, jotta alue pysyisi koko ajan siistimpänä.
Oululaisia sotku ei hätkäytä.
"Eihän tämä nyt hyvältä näytä, mutta eiköhän tämä tästä parannu, kun siivoojat tulevat", toteaa Anja Siira.
Linnasaaren läpi sauvakävelevä Oulun ladun porukka pysähtyy myös miettimään sotkuja. Latulaiset ovat huolissaan puiston roskien vetävän rottia puoleensa. He myös toivoisivat alueelle lisää roskiksia. Sotkuista porukka ei ole silti kovin huolissaan.
"Nyt eletään tällaista aikaa", toteaa Pekka Hakaheimo.
Hän muistuttaa, että festivaali tuo myös rahaa kaupunkiin, kun juhlijat ostavat tavaraa ja majoittuvat.
"Ainahan siitä jää jälkiä, kun pidetään lystiä."