Reilun parin viikon ajan kuka tahansa on voinut muokata Qstockin festivaali t-paidasta mieleisensä näköisen vaatekappaleen ja ilmoittaa sen Facebookiin kilpailemaan koreimman tuunausasun tittelistä.
Pimp my Qstock-paita-kilpailun alkukarsinnan neljä finalistia selvisivät äänestyksen ratkettua viikonloppuna, ja ne laitetaan tänään esille Stockmannin One Way -vaateliikkeeseen.
"Tyyli on ollut täysin vapaa. Ainoa kriteeri on, että tuotos on tehty Qstockin festaripaidasta. Tämän tulee näkyä lopputuloksesta", paitakisan organisaattori Matleena Melander kertoo.
Loppumetreillä kisaan tuli mukaan Hanne Riestolan koiralle suunniteltu asu, joka kiri Facebookin äänestyksen voittajaksi. Ennakkosuosikkia ovat haastamassa Maria Niinimaan, Niina Sauvolan ja Maria Virrantalon muotiluomukset.
Neljän parhaan osalta äänestys jatkuu vaateliikkeessä heinäkuun 18. päivään asti. Voittaja-asun tekijä palkitaan kahdella festivaalin vip-passilla. Myös vaateliikkeessä äänestäneiden kesken arvotaan kahden päivän festarilippu.
Melander on tyytyväinen kilvan antiin, vaikka mukaan ei ilmoittautunutkaan kuin kahdeksan tuotosta. "Aivan ehdottomasti tämä oli toimiva kisa. Toteutus vain olisi voinut olla parempi. Kilpailu olisi pitänyt saada aiemmin ihmisten tietoon", hän ynnää.