Kymmenvuotisjuhlaansa heinäkuun lopussa viettävän Qstock-festivaalin ohjelma on valmis.
Qstockin viimeiset ulkomaiset artistilisäykset ovat laulajalupaus Iiris Virosta, Satan Takes A Holiday Ruotsista ja metalliryhmä Sparzanza niin ikään Ruotsista.
Lisäksi esiintymisensä ovat vahvistaneet Kotiteollisuus, indie-nimi French Films, kansainvälistäkin huomiota saanut oululainen Satellite Stories, Emma Salokoski Ensemble, metallia paahtava Sara.
Lauantaipäivän aloittajaksi saapuu heinäkuussa levyn julkaiseva Idols-voittaja Diandra Flores.
Qstockin koko ohjelmisto aikatauluineen löytyy nettisivuilta osoitteesta www.qstock.org.
Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella 27.-28. heinäkuuta.
Järjestäjien mukaan festivaalin lipunmyynti on käynnistynyt aiempaa vilkkaammin. Viime vuonna festivaali saavutti kaikkien aikojen ennätysyleisönsä noin 23 000 kävijää lauantain oltua loppuunmyyty.

Kommentit
Eikö ulkomaisilla esiintyjillä riitä rahat bensaan kuin Ruotsista asti kun ei kait tämäntason bändeille ainakaan täysjärkinen maksa mitään kun ilmaiseksi työvoimankin tapahtumaan hankkii, jääpähän järjestäjillä enemmän rahaa itselleen mikä onkin nykyjärjestäjien ainoa tavoite vuosivuodelta surkeammissa ulkomaisissa esiintyjissä.
Taidatpa olla tosi kateellinen, kun hommat ovat Qstockissa sujuneet nyt ja koko kymmenvuotiskauden niin hienosti! Kiitos järjestäjille, että jaksatte, vaikka aina näitä kadehtijoita näyttää riittävän! Hyvää jatkoa vaan!!!!!
Laaja kokonaisuus, mukavaa että nuoria oululaisia yhtyeitä varten on aivan oma lavansa. Kaikki tutut on menossa ja itsekkin, ja paljon kuullut että moni tulee tänä vuonna ensimmäistä kertaa kun on se Roxette.
Tämä festari onkin järjestetty tuommoisille wannabee rokkareille jotka kotona kuuntelevat Jamppa Tuomista ja Eikkaa ja sitten ollaan niin rock kun päästään kotiovelta melkein hissillä festareille vaikka ei tiedetä bändeistä ja niiden musiikista yhtään mitään.
Itseasiassa kaikki Qstockin ulkolaiset pääesiintyjät ovat ollet hienoja kokemuksia. Noh Turbonegro meni vähän omasta mausta ohi. Roxette on just hyvä juhlavuodelle, ja se ei varmasti ole halpa. Satoja tuhansia maksaa tuollaset yhtyeet.
kuka haluaa popedaa, mennee piknikkiin!
Jos kissat tykkää, ni meikä seuraa ja hakee sut kainaloon!
Mitä ihmeen bändejä nuo on? En oo koskaan kuullu tommosista. Hankkikaa Hurriganes, niin väkeä on ku pipoa.
Europe oli oikeasti hyvä, näin vanhan liiton hevimiehenä totean. Ja tänä vúonna julkaisivat huippu blueslevyn. Eli yksi parhaista QStockin poppoista kautta aikain, jos musiikillisesti ajatellaan. Ei siinä toki kirkot pala eikä nuoret poijaat saa purkaa angstiaan keskarit pystyssä..... :)
Eiköhän se taas täyteen tule, joten kyllä ne tietävät mitä tekevät ja homma toimii.
Omassa tuttavapiirissäni qstockin esiintyjälista on kuitenkin muodostunut vitsiksi. Muilla on Slayerit, XX:t , Foo Fightersit ja vastaavat. Meillä täällä on Europea ja Roxettea. Heh.
Ja oikeesti kyllä on Stockin taso tippunut viime vuosista, ikävä kyllä. Seuraavaksi varmaan ei enää ulkolaisia nimiä mukaan enää, otetaan vaan PMMP, CHISU, CHEEK, APULANTA, IRINA ym. ym. eli päin v..tä menee. Kaipaan aikoja kun oli Alice Cooper, UDO, Savatage, Motörhead, Heaven & Hell ja Europe..... Ja TurboNegro :)
qstock on joka vuosi huonompi. ennen oli oikeesti kovia rock bändejä ja heaven and hell 2009..sen jälkeen pelkää apulantaa, idols -voittajia ja pmmp:tä. hyi. sitten kun vielä ennen muutama vuosi stten beach partytki oli kovia :p
Ei voi sanoa kuin että surkeita esiintyjiä. Pääesintyjäkin joku entinen iso tähti.. no, halvalla saa. Eihän koko festaria olisi olemassa ellei kaikki työntekijät olisi ilmaisia vapaaehtoisia..
Nyt on kyllä parasta settiä tarjolla ja paljon! Meitsi on alusta loppuun messissä!
hirviää sontaa.samat artistit vuodesta toiseen ja sit vielä joku roxette pääesiintyjänä.voi pyhä jyssäys sanon minä.
Käytännössähän tuolla on kaikki mitä siellä pitää/voi ollakkin, ja vähän muita siihen päälle. Menossa kyllä.
Jaaha, monet tutut ja tyypit täällä töissä on täpinässä ja paniikissa että ehtii saaha liput, Roxette kuulemma pakko nähä. Ittiä ei oikein nappaa yhtään . Paitti Arch Enemyn voisin kattoakki.
"laulajalupaus Iiris Virosta" eeeh, niinkö WTF? Oikeesti!?
Huippuhyvä Qstock tänä vuonna. Tosiaan pääesiintyjä on iso, toivottavasti ei tule LIIAN täyttä Raattin kentällä.
Toivottavasti on tarpeeksi vessoja ja ruokaa !!
Viime vuonna loppui VESi kesken ja sellaista ei saisi helteessä sattua. Toinen ongelma on kaljatölkkien palautus. Tölkeistä peritään panttia ja sitten siellä on yksi tyyppi ottamassa vastaan---> jonoja---> tölkkejä heitellään mihin sattuu.
Taitaa olla pelkkä rahastuskeino, jolla saadaan lisää tuloja. Kaljaan 2 e pantti ja yksi palautuspiste. Näin järjestäjät saavat lisätuloja. Samaahan Sonispheressä harrastettiin, "palutukseen" oli tunnin jono ja siinä ei kukaan jaksanut jonottaa. Silti en suosittele samaa, sillä Sonispheren pantti/palautus seloilusta on tehty tutkintapyyntö !!!!!