Qstock rokkaa koko Oulussa

Qstockin ensimmäinen päivä valkenee aurinkoisena. Vielä alkuillasta festivaalialueella on suhteellisen hiljaista, mutta Maija Vilkkumaan tervehdys Oululle saa jo kädet hakkaamaan ilmassa tahtia. Ja kylläpä jokunen viitsii hypätä hetkeksi maankamaralta. Fiilistelyä se kai on pienikin irrottelu.

Laulattaa.
Laulattaa.

Qstockin ensimmäinen päivä valkenee aurinkoisena. Vielä alkuillasta festivaalialueella on suhteellisen hiljaista, mutta Maija Vilkkumaan tervehdys Oululle saa jo kädet hakkaamaan ilmassa tahtia. Ja kylläpä jokunen viitsii hypätä hetkeksi maankamaralta. Fiilistelyä se kai on pienikin irrottelu.

Qstock tuo Ouluun paljon ihmisiä läheltä ja kaukaa. Ehkä kaukaisimpia musiikkidiggareita ovat australialaiset Matt Hamilton ja Luke Miller. Miehet matkustavat parhaillaan Pohjois-Euroopassa ja aikovat viipyä Suomessa vielä viikon verran.

Australialaiset sopivat hyvin Ouluun, sillä molemmat pitävät metallimusiikista.

"Pain, Poison Black sekä Heaven & Hell kiinnostavat eniten. Aiomme pitää hauskaa, ja mikäpä sen mukavampaa olisi, jos löytyisi vielä naisseuraa", miehet virnistävät.

Poliisin mukaan festivaalin alkuilta sujui rauhallisesti. Jo ennen illan hämärtymistä nähtiin kuitenkin ensimmäinen tappelu. Kyseessä on leikkimatsi, kun Lila Kauhanen ja Tiina Karvonen ottavat toisistaan mittaa pomppukehässä jättisuurilla pehmohanskoilla.

Lila vieraili Qstockissa ensimmäistä kertaa jo kolmevuotiaana. Hänen isänsä on muusikko, mutta tällä kertaa festivaalilla on toinenkin suosikkiesiintyjä: PMMP. Yhtyeen parhaaksi kappaleeksi Lila valitsee Lautturin.

"Qstock on hyvä paikka myös lapsiperheille sijaintinsa ansiosta. On luksusta, kun festivaali on keskellä kaupunkia ja täältä pääsee helposti käymään kotona", Lilan äiti Hilkka Kauhanen toteaa.



Perhesuhteita vaalimassa


Iiläiset Seija ja Minna Jäppinen nauttivat omia eväitä viltillä Rantalavan läheisyydessä. Ennen keikkoja ehtii vielä juoda pullakahvit ja mehut.

"Järjestysmiehet olivat tarkkoja, mutta eivät todella tarkkoja. Rehellisiä kun olemme, niin emme tuoneet alueelle mitään kiellettyä. Olisi tuon vilttikäärön sisässä tuotua vaikka mitä", äiti ja tytär naurahtavat.

Minna Jäppinen houkutteli äitinsä mukaan festareille. Molemmat ovat Qstockissa ensimmäistä kertaa. Seija Jäppinen kertoo olevansa musiikin suhteen kaikkiruokainen, tytär Minna on tullut katsomaan varsinkin Vilkkumaan, PMMP:n, Kotiteollisuuden ja Apulannan live-esiintymisiä.

"Täällä näkee monenlaisia ihmisiä. Tyttöjen iltaa on mukava viettää silloin tällöin."



Hörhöjuonne
takaisin


Letkeät rytmit kantautuvat Real Dealin biitsibileissä. Kun katsoo joelle, huomaa, kuinka joku on ajanut puhallettavalla veneellään karille. Hätä ei vaikuta olevan kovin suuri, joten juhlaväki lähinnä naureskelee hyväntuulisesti. "Ehkä olisi kannattanut ostaa liput festivaalialueelle"

Kiimingistä tulleet Ulpu ja Jarkko Korpua hengailevat rannalla. Qstock on pariskunnalle jokakesäinen tapahtuma.

"Emme enää kiertele niin paljon festareilla nyt, kun jälkikasvuakin on. Lapset ovat tällä hetkellä mummojen hoidossa."

Korpuat ovat harmissaan Happiteltan puuttumisesta. Se on aina ollut yksi Qstockin parhaista ja omalaatuisimmista paikoista.

"Happiteltta oli festivaalin hyvä hörhöjuonne, siellä oli erikoisempia bändejä. Muutenhan ohjelma on aika hevipainotteista. Onneksi on tämä lama, eikä Qstockissakaan siksi ole niin paljon yritysvieraita. Ne ovat turisteja, jotka tulevat tapahtumaan vain ryyppäämään, eivätkä oikeasti ymmärrä festareiden syvintä olemusta. Musiikki ja hyvä seura ovat tärkeintä."

Järjestäjät odottavat seitsemänteen Qstockiin 20 000 kävijää. Paljon on väkeä myös Oulun puistoissa. Festivaaliviikonloppu saa ihmiset liikkeelle, ja musiikki soi ympäri kaupunkia.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä