Mainos

Qstock on nuorten järkkäreiden tulikoe

Henri Tyni, 19, ja Mari Peltola, 21, aloittavat ensi viikolla Oulussa järjestyksenvalvojakoulutuksen Oulun Qstockiin.

Qstock  31.5.2009 | Päivitetty 24.6.2009 | Arto Kiuru Muuta tekstin kokoa -+


Henri Tyni, 19, ja Mari Peltola, 21, aloittavat ensi viikolla Oulussa järjestyksenvalvojakoulutuksen Oulun Qstockiin.


”Olen käynyt Qstockissa katsomassa bändejä monena vuonna ja päätin hakea töihin tapahtumaan, koska saan sitä kautta itselleni samalla myös järjestyksenvalvojan kortin”, Madetojansalilla vahtimestarina keikkaluontoisesti työskentelevä Tyni kertoo.


Peltolalla työkokemusta on Oulunsalon lentokentältä.


”Lentokenttätyön positiivisesta ja kärsivällistä asenteesta voi olla hyötyä järkkärin hommissa”, hän uskoo.

Ajatus omista järjestyksenvalvojista Qstockiin muhi Qstockin ja Teatrian turvallisuuspäällikkö Kimmo Koiviston ja Teatrian varaturvallisuuspäällikkö Antti Vähäkankaan mielessä jo vuosi sitten.


”Järjestyksenpidon on toimittava festivaalin oravanpyörässä koko ajan”, Koivisto tiivistää.


Kymmenen tuhatta ihmistä pienelle alueelle imuroiva keskikokoinen rockfestivaali on järjestyksen pidon puolesta alueena huomattavasti haastavampi, kuin konserttisali. Ylilyöntejä halutaan kuitenkin välttää.


”Jos amerikkalaisella yhtyeellä on ollut edellinen keikka Irakissa tai Venäjällä, ei meillä silti tarvitse olla järjestysmiestä festivaalilavan katolla seuraamassa, tehdäänkö alueelle ilmahyökkäys”, turvapäällikkö parahtaa.
Qstockissa järjestyksenvalvojia on töissä liki kaksi sataa.


Järjestyksenvalvojan kortin kurssilla hankkineet kokelaat ripotellaan jo kokeneempien kaartiin apumiehiksi usealle eri alueelle ja myös alueella partioiviin iskuryhmiin.


”Paniikkikohtaukset ja muut sairaskohtaukset sekä mahdolliset tappelut yleisön seassa pitää huomata heti. Kovalle helteellä eturivissä hikoilevalle yleisölle pitää hoitaa myös juomavettä”, Koivisto painottaa.

Hevi- ja rockyleisöjen kanssa on Koiviston mukaan Qstockissa tultu aina hyvin toimeen.


”Hiphop- tai rap-keikoilla yleisöinä on joskus ollut pieniä ryhmiä ja jengejä, jotka haastavat toisiaan mittelöihin”, hän muistelee.


Jääkaapin kokoiseksi itsensä bodanneita kehonrakentajia ei järjestyksenvalvojaporukoissa enää paljoa Koiviston mukaan näe.


”Järkkärillä tulee olla hyvä itseluottamus, kosolti ihmistuntemusta, sekä taitoa puhua ihmisten kanssa”, hän mittailee.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Qstock Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös