Qstock

Poliisi: Qstock-lauantai on ollut perjantaita rauhallisempi

Qstock-lauantai käynnistyi epävakaassa säässä. KUVA: Matti R‰ty
Qstock 29.7.2017 23:53
Kaleva

Qstock-festivaalin juhlinta on sujunut Oulun poliisin mukaan toistaiseksi rauhallisesti. Tehtävämäärä on muistuttanut tavallista kesälauantaita.

– Kuusisaaren alueella ei ole ollut yhtään tehtävää tänään, sanoo ylikonstaapeli Timo Männikkö Oulun poliisin johtokeskuksesta.

Poliisin mukaan väkeä on kuitenkin ollut liikkeellä paljon, joskin vähemmän kuin perjantaina. Varsinkin festivaalialueen ulkopuolella on ollut huomattavasti vähemmän väkeä kuin eilen.

– Eihän tuo sääkään ole niin hyvä kuin eilen, Männikkö toteaa.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselle ei ole toistaiseksi aiheutunut festivaaliin liittyviä tehtäviä lauantaina.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä Oulun poliisia työllistivät ryöstö, pahoinpitelyt ja humalassa liikenteeseen lähtenyt skootterikuski.

Festarialueella väkeä, muttei suuria ongelmia

Kalevan toimittaja Heidi Peltonen kertoo lauantai-iltana Qstock-alueelta, että festarikansan juhlinta on jatkunut rauhallisena. Kello 21 päälavalla esiintynyt Profeetat-kokoonpano sai kävijät liikkeelle niissä määrin, että tungos ulottui myös alueen kulkuväylille.

Qstock-lauantai päättyy pääesiintyjä Alice Cooperin esitykseen.

Katso lauantain festivaalitunnelmia kuvagalleriasta.

Katso perjantain festivaalikuvia.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Ei tupakkapaikalla näkynyt yhtään tuhkakuppia joten mitäpä siinä sitten. Keikkaa katsoessa ei tarvi polttaa mutta muuten aika sama kunhan ei ihmisiä sohi. Perjantain vessajonot oli kyllä taas aika eeppiset. La jo vähän helpotti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisiko joku järjestävän tahon edustaja kertoa minulle miksi esim päälavan juottola-alueella oli merkattu "tupakointi-alue" mutta koko alue oli tupakointialuettua (jopa sirkusteltta) järkkärit eivät millään tavalla reagoineet polttaviin. Jos asia on niin että voi polttaa koko alueella miksi pitää olla "tupakointi alue" vaatiiko joku viraomaistaho jonka vuoksi tälläista pitää tehdä.
Toinen on vessat, milloin oikeasti niitä saadaani tarpeeksi, perjantai-illan jonot oli karmeat kun oli niin lämmintä. Ainoa reagointi oli noiden pisuaarien tuonti joka ehkä vähän helpotti painetta mutta kannattaisik vihdoinkin asialle tehdä jotain.

Täytyy kyllä nyt kehua että vesipisteitä oli vihdoinkin tarpeeksi ja homma toimii niin loistavasti että monien vuosien ongelmat unohtui täysin. Myös alueen remontti oli onnistunut ja alue on toimiva, mahtava kulkea kun on tilaa.
Paikalliset ruokayrittäjien määrä oli positiivinen yllätys, tulipa tänä vuonna syötyä alueen sisällä tyytyväisenä.

Nyt kun tulee ne suomipop festarit ensi vuonna niin jospa festarit buukkaisi sitten eri bändejä näihin eli molemmat järjestävät osapuolet keskustelisivat keskenään estäen päällekkäisyydet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikka en itse ollut siellä, niin lehdessä on jo kerrottu, että erilaiset festarit on tulossa ensi kesänä mm. esiintyjät. Viranomaislakien mukaan pitää olla varattu oma merkattu alue tupakoijille. Tupakoijat on päissään röyhkeitä, käyttää tilannetta hyväksi ja olisiko jäänyt huomaamatta järjestyksenvalvojilta, tai katsoivat läpi sormien, kun olisi voinut tilanteesta tulla (isoja) ongelmia. Saattaahan se tupakointi, jopa loppua kokonaan alueella, mutta mitä tasa-arvo valtuutettu ja laet sanoo?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ihan normia että toisena päivänä on krapula ja väsyttää. Se on amaröörien normipäivä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö niitä vessoja jumaleisson saa lisää. Aivan hirveää naisena. Ei voi juoda eikä mitään koko aikana. Yli puoli tuntia vessajonossa on todellakinliikaaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa.

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

223 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

Hyvä kirjoitus. Hyviä esimerkkejä siitä, miten työstä on tehty ahdistavaa on kotisairaanhoitajat ja siivoajat, joiden ty... Lue lisää...
Liian suuret alueet ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image