Yksi perjantaipäivän odotetuimpia esiintyjiä oli hiljan 50 vuotta täyttänyt Michael Monroe, jonka energia tarttui Qstockin yleisöönkin.
Pirteä rokkikukko sai väen kädet pysymään ilmassa ja innosti osan pomppimaankin ja itse kiipeili lavarakenteissa. Monroen keikalle kerääntyneiden ikähaarukka oli perjantaipäivän esiintyjistä laajimmista, alle 15-kesäisistä neljä kertaa vanhempiin.
Ennen Monroeta esiintynyt Apocalyptica päätti keikkansa Vuorenpeikkojen tanssiin, jota edelsi Maamme-laulu. Festarikansa kajautti sanan pohjoinen oululaisille tyyppilliseen tapaan kovemmin kuin yhtäkään muuta kansallislaulun sanaa. Perjantai-illan päätteeksi festivaaliyleisö pääsee harrastamaan yhteislaulua PMMP:n tahtiin.
Qstockin perjantai sujui iltaan asti hyvin kävijöiden ollessa hyväntuulisia. Jonot aiheutuvat monesti ongelmaksi festivaaleilla, mutta kovin pitkiä vessajonoja alueella ei näkynyt. Anniskelualueella jonotustilanne oli toinen, sillä janoista festarikansaa on ollut lämpimän sään vuoksi paljon.

Kommentit
Michael on paras! <3
Miksi Monroe ei PÄÄLAVALLA?
cherrio on tylsä akka!!!!! go monroe <3
Miksi aina pitää kiipeillä lavarakenteissa? Lapsellista ja on se jo nähty. Keskittyisi laulamaan.
Michael Rocks!!!!
Aivan mahtava ja energinen show! Nöyrä kiitos siitä! Harmi, ettei Mike esiintynyt päälavalla. Kyllä Mike on ehdottomasti yksi Suomen merkittävimmistä rockstaroista! Ja upeasti huomioitu myös ulkomailla!
OLI KYLLÄ MAHTAVA SHOW!
Micheal Monroe on kovan luokan rokc stara, siis mailmalla, mehämme osaa häntä arvostaa......
Osaammepa!
NO COMMENTS, mahtavaa......