Maike Valanne muistaa poh­joi­set juu­ren­sa

Qstockissa tänään perjantaina esiintyvä The Black League on harvinainen näky entisillä kotikonnuillaan.

The Black League eli Ilkka Tanska (vas.), Rale Tiiainen, Maike Valanne, Taneli Jarva ja Heavy Hiltunen esiintyy Qstockissa tänään.
The Black League eli Ilkka Tanska (vas.), Rale Tiiainen, Maike Valanne, Taneli Jarva ja Heavy Hiltunen esiintyy Qstockissa tänään.
Kuva: Jukka Turunen

Qstockissa tänään perjantaina esiintyvä The Black League on harvinainen näky entisillä kotikonnuillaan.

Sentencedistä tutun laulaja Taneli Jarvan ja monissa oululaisissa hard core- ja metalliliemissä keitetyn kitaristi-laulaja Maike Valanteen perustama yhtye ehti viime vuonna täyttää pyöreät kymmenen vuotta. Uuden Ghost Brothel -albumin myötä raskaat vankkurit ovat nytkähtäneet taas liikkeelle ja yleinen kiinnostus yhtyettä kohtaan on taas kasvamaan päin.

Valanteen ja Jarvan ohella Black Leaguessa soittavat muoniolaislähtöinen kitaristi Kimmo "Heavy" Hiltunen, sekä helsinkiläinen rytmiryhmä Ilkka Tanska bassossa ja rumpali Rale Tiiainen. Viimeksi mainittu on kolistellut muun muassa Kalevalassa ja Pekka Pohjolan bändissä.

Kolme vuotta sitten kokonaan helsinkiläistyneen viisikon ura sai uutta potkua, kun koko bändi asettui taas samaan kaupunkiin. Lähes koko ikänsä äänekkäissä oululaisissa bändeissä soittanut 42-vuotias Maike Valanne oli viimeinen Helsingin junaan hypännyt.

"Käytännön asiat, kuten lyhyemmät välimatkat treeneihin ja keikoille ja se että levy-yhtiöt ja kaikki muut alaan liittyvät toimijat ovat täällä, ratkaisivat. Me voimme tehdä nyt jopa jonkin verran elantoa bändillä, kun keikoista jää kulujenkin jälkeen hieman taskunpohjalle", Valanne toteaa.

"Ainoastaan pohjoisen reissut tulevat enää kalliiksi."



Terveet kädet jäi


Valanne joutui samalla jättämään 18 vuotta kestäneen kitaristinpestinsä torniolais-oululaisessa Terveet kädet -yhtyeessä, jonka eksentrinen perustaja Läjä Äijälä täytti hiljattain 50 vuotta. Kuten muissakin yhtyeissään Valanne kirjoitti lauluja myös TK:lle. Yhteistyö Läjä Äijälän kanssa opetti uusia asioita säveltämisestä.

"Läjä saattoi soittaa puhelimella ja sanoa, ´teeppä semmonen biisi, että siinä on vanhaa TK:ta ja Dead Kennedysiä ja sitten semmoinen väliosa että tuut-tuut-tuut ja tiiäthännää, tiiäthännää!´ Ikinä ei ole musanteko ollut yhtä mielenkiintoista kuin Läjä Äijälän kanssa."

Valanteen ensimmäinen oikea bändi oli vuonna 1985 perustettu varhaisia metallivaikutteita ja hardcorea yhdistänyt Faff-Bey. Senkin suurimmat vaikutteet tulivat Tornion sylttytehtaalta.

"Radiosta äänittämäni ´Mulla on liian lyhyt sänky´ -kappale avasi samalla tavalla silmiä uudelle kuin joku Motörhead aikoinaan. Faff-Bey soitti alussa useita TK:n biisejä. Ei ollut mitään sen hienompaa kuin laulaa keikalla ´raiskaa tapa tuhoa rukoile rakasta siunaa Jeesus Perkele´. Läjä on edelleen suurin vaikuttajani ja sankarini", Valanne naureskelee.



Sydän sykkii rokille


Valanne on aina puhunut mieluummin rokista kuin punkista ja metallista tai niiden lukemattomista alalajeista. Sydämessä palaa yhä sama tuli puhtaalle rock´n´rollille kuin nuorempanakin. Musiikilliset kompromissit eivät kiinnosta vieläkään. Suosiotakin Valanne on silti päässyt jo hieman maistamaan.

"Kun Nuclear Blast julkaisi Black Leaguen kaksi ensimmäistä levyä maailmanlaajuisesti, teimme kansikuvajuttujakin isoihin ulkomaisiin rokkilehtiin. Me ei kuitenkaan oltu tarpeeksi tiluheviä levy-yhtiölle ja saimme siitä pyyhkeitä. Lähdimme tekemään entistäkin rokimpaa juttua, ja jälkeenpäin ajateltuna se oli viisas veto. Ei kelkkaa voi kääntää kenenkään ulkopuolisen pyynnöstä."

"Minua on pyydetty joskus duunariksi menestyneempiin hevibändeihin, mutta siltä tieltä ei olisi paluuta kuin korkeintaan Ruotsin laivoille. Se, että kaikkien näiden vuosien jälkeen voi katsoa itseään peiliin on minulle sellainen juttu, josta olen ylpeä."



Reilusti vanhanaikaista


Black Leaguen järjestyksessään viidennen albumin soinnissa on ennenkuulumatonta syvyyttä. Raskaasti valittavat särökitarat ja uhkaavasti päälle jyskyttävät rytmit yhdistävät uskottavalla tavalla raskaan rokin ja Doors-henkisen rappiorunoilun. Ghost Brothel kuulostaa reilusti vanhanaikaiselta olematta tietoisesti retroa.

Jos pitää esimerkiksi Danzigista, pitää melkoisella varmuudella myös tästä levystä.

Kuinka suuri merkitys veteraanituottaja Hannu Leidenillä oli onnistuneelle lopputulokselle?

"Todella suuri. Me ollaan aina päsmäröity tuotantopuolellakin ja jotkut tuotannolliset ratkaisut ovat olleet niitä, joihin ei olla sitten oltu bändin kanssa jälkeenpäin tyytyväisiä. Nyt annoimme tuottajan roolin sataprosenttisesti Leidenille. Hannu on ollut meille luottomies, joka on jaksanut vaikeinakin aikoina uskoa tähän bändiin. Leiden on tuottanut muistaakseni nelisensataa levyä, eli hänellä on vahva näkemys, joka voi syntyä vain pitkän ajan kuluessa. Se näkemys kuuluu hienosti tällä levyllä."

Ilmoita asiavirheestä