Puolen tunnin rannekkeenjonotuksenkin antaa anteeksi, kun aurinko paistaa. Eikä miehenä tarvitse seistä kupla otsassa vessajonossa, kun voi yhtä hyvin lorottaa pusikkoon.
Qstock on massiivinen järkäle, jossa on paljon hyvää. Parasta on pieni ja simppeli. Tuskin kukaan pystyi kävelemään Real Dealin Beach Party -kojun ohi hymyilemättä. Suttuisista ämyreistä tuuttaava levymusiikki ja sen tahdissa hiekkaisia peppujaan vatkaava parikymmenpäinen kansanjoukko oli pysäyttävä näky Oulun leveysasteilla.
Happiteltassa taas saattoi edelleenkin tapahtua mitä tahansa. Kun päälavat tarjosivat paria poikkeusta lukuun ottamatta valmiiksi pureksittua pophuttua ja "laadukasta listarock-kamaa", saattoi Happiteltassa yhä kuvitella, ettei rock olekaan kuollut ja että avantgarde ja musiikillinen anarkismi ovat yhä hyveitä länsimaisen rytmimusiikin piirissä.
Rockpolis-lavalla paikallinen Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi pani parastaan, ja näytti, ettei kaikista pohjoisen bändeistä ole vielä onnistuttu stailaamaan hulluutta pois. Vähät siitä, ettei kaikki ollut kohdallaan.
Rosoa ja räminää, pizzalaatikoista rakennettu risti ja levottomia välispiikkejä. Siinä on roolimallia lapsille Jipun tai Sturm und Drangin sijasta.
Eikä haitannut vaikka Manic Street Preachers ei ollutkaan yhtään maaninen.
Rättö ja Lehtisalo olivat. Ne pitää saada pian takaisin.
Kommentoi