Torilla tapaavat muusikko Kai Latvalehto Aknestik-yhtyeestä ja Petri Laukka Kalevan kulttuuritoimituksesta.
Laukka: Aknestik palaa ja esiintyy Qstockissa. Voiko tilaasi kuvata Homer Simpsonin sanoin, että mahassasi möyrii tuhansia oksentavia perhosia?
Latvalehto: Jostain kumman syystä en ole koskaan osannut näitä soittohommia jännittää. Kenties se auttaa kun sotureita seisoo rinnalla useampi. Nykyään toimin siviilissä kääntäjänä, mutta aiemmin olin yli kymmenen vuotta media-alan opettajana. Tällöin uuden opiskelijaryhmän kohtaaminen jännitti aina enemmän kuin bändin suorat tv-esiintymiset tai festivaalikeikat. Järjenvastaista, mutta sellaista pukkaa elämä hienoimmillaan olemaan.
Laukka: Teidät ilmeisesti houkuteltiin takaisin järkyttävän suurella rahasummalla.
Latvalehto: Qstockin keikkapalkkio ei ole läheskään yhtä suuri kuin se juuttisäkillinen rahaa, jonka saimme siitä hyvästä, että lupasimme lopettaa aktiiviuramme vuonna 2002.
Laukka: Miten paljon olette harjoitelleet? Ja miten?
Latvalehto: On ehdottoman tärkeää, ettei treenaa itseään tukkoon. Täytyy olla alusta saakka hereillä. Nälkää täytyy olla enemmän kuin kaverilla. Muuten ei sankarin viittaa tarjoilla ja sitten joutuu toistuvasti katsomaan peiliin. Omien vahvuuksien kautta mennään ja katsotaan mihin se riittää.
Laukka: Sinähän puhut kuin Timo Jutila. Paljasta, miten kitarasoundisi syntyy. Paljonko pitää olla efektipurkkeja ja -purnukoita?
Latvalehto: En ole koskaan ymmärtänyt tätä kamahöpötystä. Kyse on enemmän omasta näkemyksestä tai jopa filosofiasta. Ei lapiomieheltäkään kysytä, mitä pistolapiota se käyttää. Ei ihmisiä kiinnosta, millä tekstinkäsittelyohjelmalla kirjailija kirjoittaa tai millä maaleilla taidemaalari maalaa. Olen aina pyrkinyt soittamaan soundia ja biisejä, enkä kitaraa.
Laukka: Näen kävelytyylistäsi, että jalkapallo on intohimosi.
Latvalehto: Jalkapallosta on tullut viime vuosina puhtaasti henkinen harrastus. Juoksemista sen sijaan harrastan aktiivisesti. Jalkapallo on siksi kuningaslaji, ettei paras joukkue läheskään aina voita. Tämä nähtiin kesän EM-kisoissa, joissa suosikkijoukkueeni Hollanti jäi nuolemaan näppejään. Kyynelehdin jo lapsena 70-luvulla, kun oranssipaidat hävisivät peräkkäiset MM-finaalit vuosina 1974 ja 1978. Samoihin aikoihin tykästyin Liverpooliin. Raatin stadionilla oli 13-vuotiaana paha paikka, kun OPS kohtasi Liverpoolin. Ei tiennyt kumpaa joukkuetta olisi pitänyt kannustaa.
Laukka: Olet julkisesti ilmoittanut, että juuresi ovat Iijoen törmällä. Kumpi sinusta on parempi Kalle Päätalon kirja: Pölhökanto Iijoen törmässä vai Ihmisiä Iijoen törmällä?
Latvalehto: Sukujuuret ovat Iijoen törmällä Koillismaalla. Mutta näin haukiputaalaisena näen hassuja yhtäläisyyksiä Haukiputaan viime vuosien päätöksenteossa ja Iijoen Kollajan kysymyksessä. Eikö puutalokortteleiden tuhoamisista, jokiemme rakentamisista 50-luvulla ja Kuusamon koskisodasta opittu mitään?
Laukka: Ei opittu.
Latvalehto: Eikö kunnallisia päätöksiä pitäisi leimata kokonaisvaltaisempi ymmärrys Pohjois-Suomea kohtaan, eikä loputon ahneus. Jos meno jatkuu Haukiputaalla tällaisena seuraavalla vaalikaudella, niin Ouluun pitäisi liittyä heti.
Laukka: Milloin näemme Aknestikin seuraavan kerran soittavan julkisesti?
Latvalehto: Heti kun Iijoesta poistetaan voimalaitokset ja kyläkoulujen määrä alueellamme kasvaa.
Aknestik Qstockissa lauantaina 26.7. klo 13.
