Jokainen paikalla ollut päättää itse, oliko Heaven & Hellin Qstock-keikan täydellinen ennalta-arvattavuus hyvä vai paha, taivas vai helvetti. Sitä saatiin, mitä tilattiin.
Klassikkolevyn mukaan uudelleen nimetty Ronnie James Dion aikakauden Black Sabbath -kokoonpano väreilee arvokasta ikämieskarismaa. Koruton perinneheavy rullaa raskaasti, mutta ei enää yhtä iskevästi kuin ennen vanhaan. Tämä huomio ei leukoja loksauttele.
Reilusti kuudenkympin paremmalle puolelle ehtinyt Dio on kuin kuivakka sadun kääpiö mustassa glitterpaidassaan, mutta ääni kantaa edelleen ihmeellisen kirkkaasti. Yleisöään Dio muistaa aina kiitellä vuolaasti ja nytkin hän oli näkevinään tuttuja kasvoja aiemmilta oman bändin kanssa tehdyiltä Oulun-reissuilta.
Tony Iommi roikottaa kaulassaan suurta ristiä, astelee edestakaisin ja taikoo kitarastaan jylhiä riffejä sekä tyylitajuisia soololurituksia. Geezer Butlerin basso pompahtelee ja kolisee metallisena.
Lajityypin kliseisiin kuuluu, että rumpalin välineistö on tarpeettoman kookas. Niinpä Vinnie Appice nousee välillä seisomaan ja paukuttelee kannujaan selin Dioon ja kumppaneihin.
Kukaan tuskin harmitteli jälkeenpäin, että setti painottui Heaven and Hell -albumiin, mutta eipä sekään tullut aivan puun takaa, että kolme tuoreen The Devil You Know -levyn kappaletta menivät täydestä.
The Bible Black nousi jopa yhdeksi vajaan puolitoistatuntisen konsertin kohokohdista. Nyrkkimeri todisti Heaven & Hellin pystyvän edelleen tuottamaan musiikkia, jolla on merkitystä.
Kuten arvata saattoi, konsertti oli rakennettu huipentumaan Heaven and Hell -kappaleeseen ja tietysti siihen kuolemattomaan riffiin, jota yleisökin pääsi hoilottamaan.
Yli 15 minuuttisen version venyttely meni liiallisuuksiin. Toisaalta hetkessä oli taikaa, kun viimeinen revitys lopulta alkoi, savupatsaat nousivat töhöttimistä ja lieskat leimusivat taustaruudulla.
Qstock-yleisö eli konsertin mukana alusta loppuun. Silti on todettava, että päälavakentällä oli enemmän väkeä silloin, kun kotimainen Amorphis lopetti osuutensa aiemmin lauantai-iltana.
Black Sabbath -nimellä oli ammoisina aikoina pelottava kaiku, mutta Iommin ja kumppaneiden bluespohjainen heavy on neljässä vuosikymmenessä muuttunut turvalliseksi viihderockiksi.
Tämä kävi ilmi, jos jaksoi astella vielä puolen yön jälkeen Kuusisaaren paviljonkiin, jossa Qstockin viimeisenä artistina esiintyi Ajattara.
Entisen Amorphis-solistin Pasi Koskisen black metal -yhtye on Noitumaa-levyn akustisuuden myötä löytänyt tuoreen ja tehokkaan tavan ilmentää puhdasta pahuutta. Ajattaran keikka oli demoninen performanssi. Arvaamattomuutta ja vaaran tuntua tarjoiltiin melkein etovuuteen asti -- ensin heaven, sitten hell.
Kommentoi
Stampat ja H&H parhaat.
Oisko kenelläkään tietoa mitä biisejä Heaven and Hell soitteli ja missä järjestyksessä?
\--/ Kyllä oli hienoa nähdä vanhat legendat lavalla. Iommi, Butler ja Dio. Rumpali oli heikoin lenkki.
H&H:n keikka oli varsin odotetunlainen. Ehkä tuo kokemani AC/DC:n keikka sai odotukset varsin korkealle-eihän tuo semmoisiin sfääreihin yltänyt. Tuttua juttua soittivat, mitä Live-CD:ltä on tullut kuunneltua. Southern Crossin olisin toivonut kans kuulevani. Ronniella on ääni kunnossa - eroa huomaa ainoastaan jos kuuntelee 70-luvun lopun Rainbow-levytyksiä, mutta siitähän on aikaa. Tulipa Iommi nähtyä livenä soittamassa - jes. Rumpusoolo oli minustakin aika onneton.
Näin Sabbathin itse kesäkuussa Helsingin jäähallissa, ja keikka oli täyttä parhautta. Aina Black Sabbath jotkut Metallicat voittaa jotka ei osaa edes ite enään soittaa. Ois hienoa nähdä jos joku kritisois Metallicaa, joka on ehkä maailman kulunein ja nykytasollaan maailman yliarvostetuin heavy orkesteri.
Ronnie James´Dio is the voice of metal! kiitos ja kumarrus
Kummallista tää fanaattisuus. Vanhaa suosikkia kun ei voi käsitellä objektiivisesti. Heti pitää alkaa mollaamaan toimittajaa joka teki kriittisiä huomiota bändin showsta. Itse pidän Black Sabbathia yhtenä tärkeimmistä rockbändeistä, mutta silti lauantain H&H keikasta jäi päällimäisenä mieleen Dion kaksi poistumista lavalta, joita paikattiin mm. tarpeettomalla rumpusoololla. Vaivanneeko jo eturauhanen? Anyway ihan kiva oli H&H nähdä, mutta ei se mikään elämää suurempi keikka ollut. Peruslaiskaa soitantaa. Sapattivuosi vetää samat biisit paremmin. Jopa livenä. Vanhat biisit ovat loistavia, siitä täysi kunnia tekijöille.
Stam1na, Pain ja H&H oli kyllä selvästi kovimmat, ja yleisö oli hyvin mukana. Ainoa asia joka jäi nakertamaan, oli tuo koomalavan K-18 ikäraja, josta ei etukäteen ilmoitettu mitään. Niinpä jouduin itsekin katsomaan mm. napoleon skullfukkin aidatulla 5x5m alueella joka ei ollut edes lavan vieressä!!!
Kiitos ja kumarrus Heaven and Hellille, nämä äijät on sentään vaikuttaneet aika paljon koko Heavy musiikkiin.
Qstockin tarjonta oli heikointa koskaan tänä vuonna. Ohjelmisto on taantunut tusinafestivaalien tasolle. Ja pahasti. Ikävää.
Black sabbath alias Heaven & hell on kaikkien hevibändien äiti, kaverit ovat vetäneet vuosikymmenet samalla tyylillä, joilla on paljon faneja eri sukupolvilta ympäri maailmaa..Mielestäni tällaisen bändin mollaaminen on pyhäin häväistystä, itse nautin keikasta ja kävin viemässä Ronnielle maalaamani taulun backstagelle jossa kiitollinen herrasmies otti teoksen vastaan, tapasin myös Vinnyn ja verhon takana koskettimia soittaneen scottin, joten tämä qstock jää varmasti mieleeni ikuisiksi ajoiksi Make
ilmeisesti artikkelin kirjoittajalle kelpaa sellainen wannebe musiikki kuten rasmus ja pmmp. heaven anbd hell ja amorphis on kunnon musiikkia. ja kovin qstokin rokkikeikka oli black leaguella vihaista ja vaarallista
Ihan kova keikka, mutta rumpali saisi ottaa ritolat. Niin ponnetonta ja hidasta kompittelua "käsijarru" päällä. Huonoin kuulemani rumpusoolo ikinä.. Bill Ward kehiin ja äkkiä, jos nyt senkään fysiikka kestää! Muu kolmikko kyllä hoiti tonttinsa mallikkaasti.
Nämä miehethän ne on aikoinaan tämän musiikkityylin tehneet, joten ei ne mitään perinneheavyä soittele vaan omaa tuotantoaan ja uuttakin sopivissa määrin. Eli tuo musiikki on saman ikäistä kuin esittäjänsä. Nuoremmalle (toimittaja)polvelle on joskus vaikea käsittää, että Dio ja kumppanit on ensimmäinen sukupolvi, jolle rokkia oli tarjolla nuoresta lähtien ja suurimmalle osalle siitä tuli heti ainoa oikea musiikkityyli. Eikä se siitä mihinkään iän mukana näytä muuttuvan, heviä on soitettava jos se tuntuu omimmalta tyyliltä. H&H keikka oli juuri niin hyvä kuin odotinkin, tätä musiikkia kun ei muut tunnu nykyään tekevän niin kysyntä sille on ihan todellinen. No, oululainen Angry Machines taitaa olla Suomessa ainoa, joka edes pystyy vetämään täyden setin näitä Dion hoilotuksia eli sekin kertonee jotain (ainakin Dion) tasosta, jolla H&H musiikkiaan tarjoilee. Jos jotain voisi toivoa, niin ehkä sen kosketinsoittajan saisi tuoda sieltä verhon takaa ihan reilusti lavalle muiden soittajien keskuuteen, tuskin tuo uskottavuutta hirveästi laskisi.
Jo vain. H&H ei ylläreitä tarjoillut, mutta c´mon - kuka niitä kaipasi. Eiköhän sinne menty katsomaan ja kuulemaan pääosin vanhaa kamaa ja elämään uudelleen ne nuoruusaikojen fiilarit. Ja sitähän sai mitä tilasi. Kyllä toimi. Ei näiden herrojen tekemisistä kannata enää kriitikkojen ja journalistien repiä mitään isompia angsteja, Sedät vetää niin kuin aina ovat vetäneet ja porukka tulee katsomaan JUURI sitä. Ei siihen sen kummempia viisauksia tai taiteellisia arvoja liity, eikä tarvikaan, R&R on selkäydinkamaa, aivot kannattaa sitä kokiessa laittaa tyhjäkäynnille. Kiitos Forstenille ja porukoille HH:n rahtaamisesta näille raukoille rannoille ja muutenkin kohtuu mukavasti tehdystä festarista. Henk.koht ehti mennä melkein 30v siitä kun viimeksi näissä merkeissä on Kuuskassa käyty. Ensi vuoteen!
Hyvin epäkiitollinen sävy erottuu artikkelista, sehän oli jumalauta sentään BLACK SABBATH, eli #1 hevibändi ikinä! Saisi olla kiitollinen että miehet jaksavat vielä jakaa taikaansa.
Kyllä, olisi jäänyt koko festari käymättä ilman H&H:ta. Ei nämä kotimaiset oikein iske...
Heaven and hell potki enemmän kun yksikään muu qstockin bändi ja ilman noita miehiä ei koko tuota muuten paskaa festivaalia olisikaan...
Päivä lähti hyvin käyntiin, ja varsinkin Stam1na yllätti odotukset, vaikka välillä isot, raavaat miehet hengittelivät niskaan. Ilta huipentui Heaven & Helliin ja itse näin ensimmäistä kertaa Dion, tuon heavy metallin ikiaikaisen jumalan. 67-vuotiaaksi Ronald James Pavadona lauloi ihan loistavasti, ern olisi osannut kuvitella parempaa keikkaa. Huomaamattomasti luikahtelin Rasmuksen jälkeen melkein eturiviin, ja näin varmistin itselleni vuoden parhaan kokemuksen. Tony Iommin kitarasoolojahan ei voita mikään. Kolme biisiä uudelta levyltä olivat hyviä valintoja, mutta itse olisin halunnut kuulla myös Eating the Canniballsin ja Atom and Evilin. Koko kattauksen olisi kruunannut iki-ihana The Sign of the Southern Cross. Nimikko biisihän tuli hoilattua kovaa ja korkealta alusta loppuun, sekä Die Young nosti tunnelman avaruuteen. Appicen rumpusoolo oli täysin rytmiteltyä korvakarkkia, sekä Butlerin basso jylisi voimakkaana, aivan kuin sen pitääkin. Dio kiitteli minkä ehti, ja olisi minulle se Iommin plektra kelvannut mutta Tonyn heitto ei ollut ihan riittävä. Keikan jälkeenhän oli kädet, jalat ja niska aivan samperin kipeenä, mutta oli se sen arvoista. Tämmöistä keikkaa saa muistella vuosia. Toivon että ensi vuonna Dio keikkailee joko entisen Sabbathin kanssa Heaven & Hellinä jälleen, tai sekin olisi hienoa jos Dio keikkailisi oman nimikkobändinsä kanssa. Kiitos ja kumarrus Qstockin väelle kun tälläisen päivän järjestitte!