Mainos
Kaupallinen yhteistyö

Mistä saadaan työntekijöitä yrityksiimme?

PPY 22.12.2017 7:35
Marjo Kolehmainen

Osaavan työvoiman rekrytointi haastaa meidän pk-yritykset. Siitäkin huolimatta, että alueemme TE-toimistossa on noin 21000 työtöntä ja yhteensä yli 40000 työnhakijaa. Näyttää siltä, että normaalin yritysten kilpailu- ja markkinatilanteen jälkeen merkittävimmäksi kasvun esteeksi on nousemassa osaavan työvoiman saanti. Oulun eteläisellä on puutetta metallialan ja rakennusalan työntekijöistä, Kuusamossa on matkailussa paljon työmahdollisuuksia ja ravintola-alalla on joka puolella puutetta tekijöistä. Business Oulun tietojen mukaan Oulussa tarvitaan noin 3000 uutta ICT-alan osaajaa lähivuosina. Osaavan työvoiman palkkaamisen haasteet nostavat päätänsä kaikilla toimialoilla ja joka paikkakunnalla.

 

Marjo Kolehmainen,
toimitusjohtaja PPY

Valtakunnallisesti kohtaanto-ongelmaan voidaan vaikuttaa monilla eri rakenteellisilla muutoksilla, kuten saatavuusharkinnasta luopumisella, paikallisen sopimisen lisäämisellä ja työsuhdelainsäädäntöä modernisoimalla sekä koulutuksen edelleen kehittämisellä. Lisäksi me tarvitsemme keinoja lisätä työntekijöiden liikkuvuutta työvoimapulasta kärsiville alueille. Vaalitaan liikaa ajatusta, että kaikki haluavat etelään ja Helsinkiin.Mistä saamme yrityksiimme tekijöitä? On valitettavaa, että kohtaanto-ongelman ratkaisuun ei ole riittäviä keinoja. Ongelman perussyyhyn puuttuminen on unohtunut, kun toimintaa ovat ohjanneet taloussuhdanteet. Taantumassa, kun työpaikkoja on auki vähemmän, keskitytään tulipalojen sammuttamiseen eli pitkäaikaistyöttömyyden torjuntaan ja keinot ovat vähäiset. Kestävät työllisyyttä edistävät keinot ovat vielä rakentamatta.Kun talouskasvu ja yritysten rekrytointitarpeet lähtevät liikkeelle, ovat yrityksillä konstit vähissä, jos itselle sopivan työvoiman saanti estää yrityksen kasvun. Esimerkiksi Oulun ICT- toimialalla tullaan todennäköisesti näkemään kilpailu, jossa suuret globaalit yritykset, joilla kassaa riittää, ostavat pieniltä kasvuyrityksiltä paremmilla ehdoilla työntekijät itselleen. Miten tämä tulee näkymään Oulun pienten ja innovatiivisten startup- ja kasvuyritysten kasvumahdollisuuksissa? Miten mahdollistetaan, että tässä osaajakilpailussa pärjäisivät myös Oulu ja oululaiset yritykset?

Haastavasta tilanteesta huolimatta on muistettava, että meillä on paikallisesti hyviä mahdollisuuksia auttaa yrityksiä kasvamaan ja työllistämään. Tästä hyvä esimerkki on Oulainen, missä yrityksen, kaupungin, oppilaitosten ja TE-toimiston yhteistyöllä pyritään saamaan avoimiin työpaikkoihin tekijöitä.

Toimiva työkalu, aktiivisen ja systemaattisen yhteistyön lisäksi, on Te-toimiston RekryKoulutus. Koulutuksella voidaan kouluttaa suoraan yrityksen tarpeisiin työntekijöitä. Toimijat pitävät tuotetta hyvänä ja joustavana. Tätä pitäisi nyt hyödyntää laajemminkin. Paras teho tuotteesta saadaan varmasti, kun yrityksen ja kunnan vetovoiman eteen tehdään yhdessä töitä. Työntekijät eivät mene vain työn perässä toiselle paikkakunnalle. Iso merkitys on paikkakunnan ilmapiirillä, palveluilla ja vetovoimalla.

Pohjois-Pohjanmaalla tulevaisuuden näkymät ovat valoisat ja yritykset haluavat työllistää. On järjetöntä kohtalonivaa ja peiliin katsomisen paikka, jos yritysten kasvu tyrehtyy siksi, että he eivät saa tarvitsemaansa osaavaa työvoimaa.

 

Toivotan kaikille
menestystä ensivuodelle 2018

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Alkakaa maksaa kunnon palkkaa työntekijöille niin saatte työvoimaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yrittäjät järjestöineen, kauppakamari ja businessoulu + TE- keskus, yliopisto, AMK ja ammatilliset oppilaitokset: Voisitteko vihdoinkin laskeutua alas sieltä norsunluutornista? Ensinnäkin ikäsyrjintä on tosiasia Pohjois - Suomessa. Nuorille ei haluta maksaa kunnon palkkaa ja lisäksi vaikkapa Intiassa on halpaa teettää mitä vaan nahkakinttaista koodinpätkään saakka. Noin 20 nuorehkoa työntekijää vuosien varrella yrittäjänä työllistäneenä voin vain ihmetellä miksi samat 'johtajat" pitää työpaikkansa edelleen vaikka yhtään mitään parannusta esim. nuorisotyöttömyyteen ei ole saatu aikaiseksi. Hävetkää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lyhyt vastaus esitettyyn kysymykseen: Palkatkaa hakijat, niin saatte työntekijöitä. Lukekaa avoimet hakemukset ja vastatkaa hakijoille, vaikka ette heti pystyisikään heitä palkkaamaan. Lopettakaa ikäsyrjintä, tämä lienee yksi suurimmista syistä ”kohtaanto-ongelmaan”. Maksakaa kokeneelle kokemusta vastaavaa palkkaa, opiskelijatason palkkatarjouksia ei itseään kunnioittava ammattilainen hyväksy. Ja kaikkien tärkeimpänä, yksinkertaistakaa hakuprosessia. Nykyään hakijalta odotetaan kaikenmoisia sirkustemppuja, joiden suoritusta jumalasemaan nostettu rekrytointikonsultti sitten ”arvioi” ja päättää kuka onnekas pääsee jatkoon seuraaville kierroksille. Ja taas uudet temput.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin. Moni yrittäjä ei ymmärrä sitä, että vähän yli 50-vuotias työntekijä on sopivan ikäinen ja antaa elämän ja aikaisemman työhistoriansa mukanaan tuomaa tietoa ja taitoa työnantajalle. Heillä on vähemmän poissaoloja työstään, eikä ole pieniä lapsia huolenaan vaikeuttamassa työntekoon antautumistaan. Pitäisi olla myös työnantajilla joustavuutta rekrytoinneissaan, jos esim. on käynyt vaikka toisen asteen ammattiopiston saman teknisen osaston viereisen linjan opinnot,sen tulisi riittää myös johonkin lähellä olevan koulutuspaikan ammattiin. Mahdolliset puuttuvat osiot hoituukin sitten työpaikalla. Tässä on työnantajilla turhaa saivartelua ja usein menee hukkaan hyviä ominaisuuksia olevia työntekijöitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puhelinmyyjän työ on ihmisarvoa loukkaavaa.
Sitte siellä on siivoojaa nolla tunti sopimuksella.
Jo on vaihtoehdot. Sitten ihmetellään kun ei kelpaa työ.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"ravintola-alalla on joka puolella puutetta tekijöistä"

Minä tunnen kymmeniä ravitsemusalan ammattilaisia, jotka etsivät töitä. Pulaa ei siis ole tekijöistä, vaan "sopivista" tekijöistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitten vaan palkkaamaan nuoria yliopistolta ja ammattikorkeasta edes harjoitteluun, jos meillä kerran on 3 000 tekijän pula. Moni jättää opinnot kesken, kun yrityksillä ei ole minkäänlaista kiinnostusta ottaa nuoria hommiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Höpöhöpö!
Osaavia työntekijöitä kyllä löytyy niin rakennuksille, matkailuun, ravintoloihin ja metallitöihinkin.
Ei vaan ole töitä tarjolla kun menevät itse kyselemään. Metallimiehiä värvätään Ruotsiin ja jopa Etelä-Eurooppaan Suomessa toimivien yritysten kautta. Eivät ne Suomeen satsaa. Ravintolatyöntekijöille tarjotaan vain viikonlopputöitä tai muutamien tuntien viikkotöitä. Rakennuksille ei suomalaisia työntekijöitä juuri oteta kun lahden eteläpuolelta tulee kaikenkarvaista "ammattilaista" sikäläisten välitysfirmojen kautta. Kukaan ei oikein tunnu olevan vastuussa veroista, työturvallisuudesta ja muista Suomen työlainsäädännön vaatimuksista. Kukaan ei välitä työntekijöistä vaan vain isojen yritysten voitoista. Nykyhallituksemme on tämän tilanteen tehnyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä olen ollut kymmenen vuotta työttömänä ja olisin monta kertaa hankkinut tuon tarvittavan osaamisen, jos joku vaan kertoisi, mitä osaamista oikeasti tarvitaan. Esimerkiksi IT-alan osaamisen voi hankkia ihan itsekin, jos on vahva matemaattinen tausta. En vaan viitsi opetella summamutikassa toistakymmentä uutta ohjelmointikieltä, käyttöympäristöä ja työkalua, jos silti arvaan väärin.

Tosin tarvetta näyttää olevan eniten ammattiduunareista, missä akateeminen osaaminen on vain haitaksi työnsaannille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei näytä löytyvän kokeneelle osaajalle töitä tästä ”ICT-alan työvoimapulan riivaamasta” kaupungista. Ongelma ei liene saatavuus, koska sitä todistetusti on. Syyttävän sormen voi siis kohdistaa kysyntään. Olisiko yritysten aika lopettaa ruikuttaminen ja katsoa peiliin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Rahaton ei lähde lääkäriin

Ei kai tuo mikään uutinen enää ole.Lääkekorvauksien omavastuun noustessa yksikertaisesti ei ole varaa lääkkeisiin,koskee... Lue lisää...
paksu pertta

Jari ja sarjakuvat

Jari

25.2.

Naapurit

26.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image