Kaupallinen yhteistyö

Janne Nieminen on Vuoden nuori yrittäjä

Sikla Oy:n toimitusjohtaja Janne Nieminen on Pohjois-Pohjanmaan Vuoden 2018 Nuori Yrittäjä. KUVA: Anni Jyrinki
PPY 8.6.2018 9:00
Anni Jyrinki

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien Vuoden nuoreksi yrittäjäksi vuonna 2018 on valittu Sikla Oy:n yrittäjä ja konsernin toimitusjohtaja Janne Nieminen. 33-vuotias Nieminen perusti rakennusalan yrityksen vuonna 2007. Nieminen kertoo yrityksen olevan voimakkaasti kasvava rakennus- ja talotekniikka-alan konserni.

”Yrittäminen on mukavaa! Se on vapautta ja vastuuta itse määräämässäsi suhteessa.”

Juurilleen sitoutunut Sikla rakensi vuonna 2017 Limingan Tupokseen uuden pääkonttorin, jossa yhdistyvät moderni arkkitehtuuri sekä luonnonmateriaalit.

”Konsernimme on mukana rakentamisen koko sektorilla, panostamme laatuun, turvallisuuteen ja luotettavuuteen. Näihin peruspilareihin yrityksen on hyvä pohjata tuleva kasvu.”

Janne Nieminen on otettu tunnustuksesta ja korostaa kiitoksen yrityksen menestyksestä kuuluvan myös yhtiökumppaneille sekä koko henkilökunnalle.

”Olen vahvasti sitä mieltä, että Vuoden Nuori Yrittäjä -palkinto olisi pitänyt kuulua myös toiselle pääomistajistamme, Antti Sikalalle sekä muille osakkaille ja koko Siklan henkilökunnalle. Tällaista kasvutarinaa ei kukaan yksin rakenna. Onnistuminen vaatii koko henkilöstön ponnisteluja.”

”Vähintä, mitä voin tehdä, on lahjoittaa koko palkintosumman yrityksemme työhyvinvointirahastoon, sillä mielestäni hyvinvoiva henkilöstö on tavattoman suuri voimavara menestyksessä.”

Välittävä johtamistapa

Kysyttäessä Niemiseltä, mitkä hän uskoo olleen syynä palkitsemiseen, niin mies toivoo, että välittävä ja maanläheinen, toiset huomioon ottavan johtamistapa olisi näkynyt kuluneiden kymmenen vuoden aikana positiivisella tavalla ja johtanut valintaan.

”Minulle ihmisen kohtaaminen arvokkaana yksilönä heikkouksineen ja vahvuuksineen, on ollut keskiössä läpi yrittäjän urani.”

Sikla Oy on Niemisen ensimmäinen ja ainoa kokemus yrittäjyydestä.

”Kasvoin yrittäjäperheessä. Isäni on toiminut yrittäjänä lähes koko työuransa ja ehkäpä verenperintönä minussa asuu yrittäjyys! Olen ensimmäistä kertaa yrittäjänä eli ennen Siklaa minulla ei ole yrittäjäkokemusta.”

”Yrittäminen on mukavaa! Se on vapautta ja vastuuta itse määräämässäsi suhteessa. Nuorelle yrittäjälle on paljon tarjolla tukea alkuun pääsemiseksi. Yrittäminen on rohkean nuoren valinta ja varsin hyvä vaihtoehto palkkatyössä käyvälle.”

MAINOS

Uutisvirta

96
Kysyimme, mihin aikaan nurmikkoa on soveliasta leikata? – "Asiasta ei ole olemassa mitään varsinaista lakia"
66
Kekkonen poisti hakaristin Valkoisen Ruusun suurrististä, muuallakin swastika on yhä tabu – Tutkija nostaisi muinaisen symbolin arvoonsa
29
Politico: Trumpin nollatoleranssipolitiikka rajalla on käytännössä kuollut ja kuopattu
26
Saksan maaliin johtaneen vapaapotkun aiheuttanut ruotsalaispelaaja lytättiin sosiaalisessa mediassa: "Saavat jatkaa vihaamista"
21
Valkoisen talon tiedottajaa ei palveltu ravintolassa Yhdysvaltojen Virginiassa – syynä Trumpin politiikan puolustaminen
19
Kaupasta vietiin olutta puukolla uhaten ja nyrkit heiluivat Oulussa juhannusaattona, myös rattijuopot työllistivät poliisia
17
Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi ulosajossa Kempeleessä – puhalsi 1,8 promillen lukemat

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mitä ajattelet Venäjästä?

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa!!

OIkeiden maksumiesten/-naisten tarina olkaa hyvät: "Verohallinnon ja Veronmaksajain keskusliiton tilastojen mukaan hyvä... Lue lisää...
Kylmää faktaa köyhil...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image