Toisin kuin moni kuluttaja luulee, lisäaineet eivät ole epäterveellisiä, sanoo professori Marina Heinonen Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristötieteiden laitokselta. • Lue lisää
Tämä kirja kuuluu Ilkka Suomalan kokoelman arvokkaimpiin. Kirjassa, joka on vuodelta 1764, on sukujen vaakunoita.
Ilkan kirjan oven avaaja hämmästyy. Liiketilan kahdessa kerroksessa on niin paljon kirjoja kuin niihin vain mahtuu. Hyllyille sijoitetut ovat hallitussa järjestelmässä, loput kirjakasat odottavat järjestelmään pääsyä. • Lue lisää
Riikka Kilpeläinen tutustui Pudasjärven luontoon välillä hyvinkin perinpohjaisesti.
Umpihankihiihdon MM-kisoissa vauhti ei ollut pääasia, vaan tasaisen varma eteneminen. Oululaisjoukkue Riikka & pojat ehti hiihtämisen, kaatuilun ja rastitehtävien ohessa nauttia luonnon kauniista sävyistä.
• Lue lisää
Espanjan kansalaisjärjestöjen jakama ruoka-apu kaksinkertaistui vuonna 2011. Maan talouden jättikriisi on jättänyt yli viisi miljoona ihmistä työttömiksi.
Madridin työläiskorttelin Useran työvoimatoimiston edessä on jonoa kuten jokaisena aamuna. Raquel on kuusivuotiaan pojan yksinhuoltajaäiti. • Lue lisää
Braffauksessa koiralle annetaan raakaa lihaa. Jukka Leinonen
Jukka Leinonen
Erityisruokavaliot yleistyvät myös koirilla. Uusin trendi on barffaus, jossa koiralle annetaan pääasiassa vain raakaa lihaa, sisäelimiä ja luuta. • Lue lisää
Toppatakkien ja hiihtoasujen valikoimaa riittää yhä hiihtolomavarusteiden ostoa suunnitteleville. Näin vakuuttavat talvivaatteiden ja urheiluvälineiden myyjät eri puolilla maata. • Lue lisää
Keskustan ruotsinkielinen piirijärjestö esittää puolueen seuraavaksi puolueenjohtajaksi Paavo Väyrystä. Järjestön mukaan Väyrynen on vastavoima sinipunahallituksen voimakkaalle keskittämispolitiikalle. • Lue lisää
Vanha teollisuuskiinteistö paloi eilisyönä Kupittaanpuiston lähistöllä Turussa. Lemminkäisenkadulla sijaitsevasta tuhannen neliön kiinteistöstä paloi puolet ja muukin osa kärsi savu-, noki- ja vesivahinkoja. • Lue lisää
Museoviraston määrärahojen leikkaukset uhkaavat viivästyttää kaavoitusta ja siten myös rakentamista, kirjoittaa Turun Sanomat. Useita rakennushankkeita voi leikkausten myötä jopa keskeytyä, mistä olisi haittaa alan työllisyydelle. • Lue lisää
Apupakettien ehtona ollut tiukka säästöohjelma on syössyt Portugalin pahimpaan lamaan sitten vuoden 1974 demokratian palauttamisen. EPA / Miguel Lopes
EPA / Miguel Lopes
Yli 100 000 ihmistä osoitti lauantaina mieltään säästötoimia vastaan Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa. Kansainvälisten rahoittajien on määrä arvioida maan säästöohjelmaa jälleen ensi viikolla. • Lue lisää
Lotossa on jaossa ensi viikolla jälleen uusi ennätyspotti, 11 miljoonaa euroa. Tänään arvottu 10,3 miljoonan euron potti jäi jakamatta, sillä täysosumia ei löytynyt. • Lue lisää
Oikeuskansleri kiistää ottaneensa vielä virallista kantaa epäilyihin puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) esteellisyydestä varuskuntien lakkauttamissuunnitelmissa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen on kertonut tekevänsä Wallinista kantelun sillä perusteella, että puolustusministeri kuuluu lakkauttamiselta säästyneen Uudenmaan prikaatin kiltaan. • Lue lisää
Venäjä aikoo loppusijoittaa ydinjätettä Sosnovyi Borin ydinvoimalan viereen Suomenlahden rannalle, kertoo Yle. Ydinvoimayhtiö Rosatom suunnittelee matala- ja keskiaktiiviselle jätteelle loppusijoitusluolaa Sosnovyi Boriin. • Lue lisää
Poliisi sai lauantaiaamuna ilmoituksen epäillystä rattijuoposta Haapajärven keskustan alueella. Poliisipartio tavoitti auton Vitikantieltä, ja auton luota veivät jalanjäljet erääseen asuntoon. • Lue lisää
Helsingissä Sörnäisten rantatie katkaistiin vesivuodon takia liikenteeltä noin kolmen tunnin ajaksi lauantain vastaisena yönä. Kadunalaisesta putkesta koskena ryöpynnyt vesi havaittiin ennen puoltayötä. • Lue lisää
Kiina aloitti niin sanotun pandadiplomatian 1960-luvulla. Eläinsuojelujärjestöt arvostelevat kuitenkin pandojen valjastamista osaksi politiikkaa. Lehtikuva / Daniel Zupanc
Lehtikuva / Daniel Zupanc
Kiina lainaa Kanadaan kaksi isopandaa kymmeneksi vuodeksi. Tämä merkitsee sitä, että Kiina haluaa tiivistää suhteitaan Kanadan kanssa. Pandat symboloivat erityistä ystävyyttä maiden väleissä. • Lue lisää
Vuonna 1988 syntynyt paltamolainen mies pahoinpiteli tyttöystäväänsä Kajaanissa yksityisasunnossa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Mies pakeni paikalta henkilöautolla ennen kuin poliisi ehti paikalle. • Lue lisää
Poliisi pidätti perjantaina kaksi kajaanilaista kolmekymppistä miestä, joiden epäillään murtautuneen Puolangan Törmänmäessä ainakin kahteen kiinteistöön. • Lue lisää
Kaisa Mäkäräisen kasvoilla paistoi helpottuneen iloinen ilme, kun uran paras kisa kotimaisemissa Kontiolahdella oli takanapäin. Mutta kuten kunnon huippu-urheilijalla pitääkin, hienoista harmitusta kakkossija ampumahiihdon maailmancupin sprintissä silti jätti. • Lue lisää
Apua hyvinvointineuvolasta? Oulussa on kehitetty ennaltaehkäisevää perhetyötä lasta odottaville ja pikkulapsiperheille vuodesta 2005 neuvolan rinnalla. Uskotko, että kynnys hakea apua on matalampi, kun toiminta ei ole osa lastensuojelua vaan avoterveydenhuoltoa? • Lue lisää
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä. _