15:47  Sunnuntai 14 Maaliskuuta 2010 
13222
 
RSS
Viihde 9.2. 

Tornion tyttö viisuilee Armenian väreissä

Ensi yönä Armenian pääkaupungin Jerevanin lentokentälle astelee torniolaislähtöinen laulaja-lauluntekijä Maria Kizirian.

Edessä on kiireinen päivä ja kiireinen loppuviikko, sillä Kizirian tavoittelee yhtenä kymmenestä Armenian euroviisukarsintojen voittoa ja paikkaa Oslon loppukilpailuun.

"Heti keskiviikkoaamuna tapaan tanssijat ja treenaan muutaman tunnin. Sen jälkeen on pressitilaisuus ja illalla finaalin esiintymisjärjestyksen arvonta. Loppuviikosta on joka päivä treenejä neljästä viiteen tuntiin. Sen lisäksi on kaikenlaista mediasirkusta ja ihmisten tapaamista aina sunnuntai-illan finaaliin asti", kertoo Kizirian kotoaan Los Angelesista.

Tornion tytön päätyminen Los Angelesin kautta Jerevaniin kuulostaa melkoiselta tuhkimotarinalta. Tai ainakin hyvin mielikuvitukselliselta sadulta, varsinkin kun Marian kirjoittama viisuehdokas on nimeltään Little Red Riding Hood - Punahilkka.

"Olen asunut täsmälleen puolet elämästäni Suomessa ja toisen puolen täällä Yhdysvalloissa. Minulla on myös kaksoiskansalaisuus. Välillä olin Suomessa, mutta aikuisiällä tulin uudestaan tänne mentyäni naimisiin amerikkalaismiehen kanssa. Nyt olen asunut täällä kymmenen vuotta yhtä soittoa."

Marian puolisolla Paulilla on armenialaiset sukujuuret ja Paul vinkkasikin Armenian yleisradioyhtiölle, että Marialla voisi olla sopiva kappale maan viisuehdokkaaksi.

"Armenian yleisradion piti tehdä päätös, saanko ylipäätään esiintyä. Heidän piti olla varmoja siitä, että jos minä voitan, niin edustan silloin maata. He kertoivat tykänneensä kappaleestani niin paljon, että se edesauttoi päätöksentekoa."

Maria Kizirian aloitti Little Red Riding Hood -laulun teon jo pari vuotta sitten.

Biisi jäi pöytälaatikkoon pitkäksi aikaa, kun biisin sanoista ei meinannut tulla mitään.

"Olimme juuri muuttaneet Los Angelesiin San Franciscosta. Olimme mieheni kanssa autoilemassa Malibu-kanjonissa ja tuskailin kappaleeni kanssa. Silloin Paul sanoi, että kappaleessa pitäisi olla kevyempi teema, jotain tarunomaista kuten Punahilkka. Homma aukesi ihan saman tien. Menimme Malibuun, istahdin kahvilan penkille ja kirjoitin sanat alusta loppuun yhdellä istumalla."

Onko euroviisutarjokas tyypillistä Maria Kiziriania?

"Ei, vaan paljon kevyempää. Minun aikaisempi tuotantoni täällä Yhdysvalloissa on paljon rokkaavampaa. Mutta olen kyllä siirtynyt vähän kevyemmälle linjalle muutenkin, joten saman tyylistä musiikkia on luvassa enemmänkin, kunhan viisuilut saadaan ensin kunnialla päätökseen."

Marian perhe muutti Tornionjokivarresta Atlantin tuolle puolen Marian ollessa vain kolmen vanha.

Musiikki on kulkenut Marian mukana asuinpaikasta riippumatta. Viulu tarttui käteen nelivuotiaana ja piano kahdeksan ikäisenä. Laulaminen alkoi vasta yläasteiässä.

"Aloin laulaa aika myöhään, vasta 14-vuotiaana. Tajusin koulun musiikin tunnilla, että minulla on ´iso´ ääni. Sen jälkeen vietimme kavereiden kanssa jokaisen välitunnin koulun auditoriossa laulaen."

Musikaalisuus on kulkenut Marian suvussa sukupolvien ja sisarusten välillä.

Monet pohjoissuomalaiset muistavat Maria Kizirianin isän Jake Voutilaisen Battaglia-yhtyeestä. Marian serkku Laura Voutilainen tunnetaan puolestaan muun muassa vuoden 2002 Suomen euroviisukappaleesta Addicted to You.

Kizirian sai levytyssopimuksen EMI-levy-yhtiöltä lukion jälkeen. Hän teki 1999 Olipa Kerran -albumin, jolta suomalaiskanavilla soivat muun muassa kappaleet Aurinkoon ja Onnellinen.

"Lähdin Amerikkaan tosi pian levyn ilmestymisen jälkeen. Olen esiintynyt täällä paljon pitkin ja poikin, enimmäkseen oman bändin kanssa. Tein On The Rocks -albumin isäni kanssa. Nykyään tuotan itse omat biisini ja myyn musiikkiani suoraan faneilleni, joita on vuosien mittaan kertynyt mukava liuta."

Armenian euroviisuehdokkaat
kuultavissa Armenian yleisradion
verkkosivuilla osoitteessa
www.eurovision.am/eng/



Vesa Kärki
 
vesa.karki@kaleva.fi
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
 
Nimimerkki
9.2. 
hyvä kuva :D

 
Upstate New York
9.2. 
Miksei tyttö laulanut Suomen viisuissa?

TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) haudattiin parikymmentä vuotta sitten, mutta sen turvallisuusministeriön (Stasin) haamut leijuvat edelleen eri puolilla Eurooppaa, ei vähiten meillä Suomessa.  •  Lue lisää
 
Sotkamo:
Hiihtosuunnistuksen SM-viestit:
Miehet, 3x11km: 1) Rasti-Pielinen-1 2.01.12 (Petri Kiiskinen, Simo Turunen, Pasi Kiiskinen, 2) Ounasvaaran Hiihtoseura-1 2.03.15 (Lauri Leinonen, Teemu Niskanen, Hannu-Pekka Pukema Pukema), 3) OK Botnia-1 2.09.43 (Jouni Kujala, Janne Keisanen, Teemu Rantala, 4) Hiisirasti-1 2.10.28 ( Henrik Väisänen, Johannes Pohjala Johannnes, Simula Jussi), 5) Pellon Ponsi-1 2.13.49 (Kai Paavola, Juho-Matti Taivainen, Antti Ekonoja).
 •  Lue lisää
 
Vasemmistoliitto vaatii, että Suomessa otetaan tavoitteeksi nollatoleranssi lasten ympärileikkauksiin.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 15:17 
 0
Garmisch-Partenkirchen:
Maailmancup, kauden päätöskilpailu, joukkuekisa:
1) Tshekki (Lucie Hrstkova, Sarka Zahrobska, Ondrej Bank, Krystof Kryzl),
 •  Lue lisää
 
Aino-Kaisa Saarinen ja Pirjo Muranen ovat pudonneet jatkosta maastohiihdon naisten maailmancupin sprinttikisan karsinnassa Oslossa. Saarinen oli Holmenkollenilla 1,3 kilometrin vapaan hiihtotavan karsinnassa 34:s ja Muranen 39:s.  •  Lue lisää
 
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) moittii pohjoismaisia sähkömarkkinoita läpinäkyvyyden puutteesta. Ministerin mielestä suomalaiset kuluttajat kärsivät nyt aivan liiaksi spekulatiivisista hinnannostoista, jotka pitäisi saada kuriin.  •  Lue lisää
 
Kaustisen kansanmusiikkisäätiön hallitus on nimennyt vuoden 2010 yhtyeeksi Duon Elina Järvelä & Juha Virtanen.  •  Lue lisää
 
Ranskan Martin Fourcade on voittanut ampumahiihdon miesten maailmancupin takaa-ajokilpailun Kontiolahdella. Fourcade jätti 12,5 kilometrin matkalla toiseksi tullutta Italian Christian De Lorenzia 10,1 sekuntia. Kolmanneksi sijoittunut Ranskan Vincent Jay hävisi voittajalle 15,6 sekuntia.  •  Lue lisää
 
Kurdien järjestämä suurjuhla päättyi joukkopahoinpitelyyn lauantaina Vantaalla. Kymmenen ihmistä löi ja potki kurdimiestä, joka toimitettiin sairaalahoitoon.  •  Lue lisää
 
Miia Tervon dokumentti Lumikko on voittanut pääpalkinnon Tampereen kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Dokumentti pohjautuu nuoren tytön ja Pekka Saurin öiseen radiokeskusteluun.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 13:54 
 0
Oslo:
Maailmancup, kauden päätöskilpailu, lopputulokset 10 kilometrin hiihdon jälkeen:
1) Jason Lamy Chappuis Ranska 25.58,3, 2) Felix Gottwald Itävalta jäljessä 14,5 sekuntia, 3) Magnus Moan Norja -30,8, 4) Mario Stecher Itävalta -31,1, 5) Bernhard Gruber Itävalta -57,3, 6) Anssi Koivuranta Suomi -57,9, 7) Janne Ryynänen Suomi -1.05,4, 8) Tino Edelmann Saksa -1.09,4, 9) Petter Tande Norja -1.11,9, 10) Bill Demong USA -1.13,0, ...29) Jaakko Tallus Suomi -2.30,3.
 •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 13:06 
 0
Kontiolahti:
Maailmancup, takaa-ajot:
Naiset, 10 km (v): 1) Darja Domratsheva Valko-Venäjä 31.32,6 (1 sakkokierros), 2) Magdalena Neuner Saksa jäljessä 12,1 sekuntia (3), 3) Simone Hauswald Saksa -18,1 (1), 4) Valj Semerenko Ukraina -44,0 (2), 5) Olga Zaitseva Venäjä -52,1 (3), 6) Kati Wilhelm Saksa -55,1 (2), 7) Oksana Hvostenko Ukraina -1.00,1 (0), 8) Andrea Henkel Saksa -1.20,3 (3), 9) Helena Jonsson Ruotsi -1.31,7 (2), 10) Anna Buljgina Venäjä -1.33,3 (0), ... 14) Kaisa Mäkäräinen Suomi -1.52,4 (0+0+1+1=2).
 •  Lue lisää
 
Kaisa Mäkäräinen on sijoittunut 14:nneksi ampumahiihdon maailmancupin 10 kilometrin takaa-ajokisassa Kontiolahdella. Kisaan sijalta 27 lähtenyt Mäkäräinen selvisi kahdesta makuuammunnasta sakoitta, mutta kaksi sakkokierrosta pystypaikoilta pudottivat suomalaisen kymmenen joukosta.  •  Lue lisää
 
Anssi Koivuranta on sijoittunut kuudenneksi yhdistetyn maailmancupkauden päätöskisassa Oslossa. Kokonaiskisan voittanut Ranskan Jason Lamy Chappuis oli ykkönen myös Holmenkollenilla.  •  Lue lisää
 
Kuva: Jussi Nukari 
Saariselällä tänään päättynyt kahdeksan ulkoministerin epävirallinen tapaaminen sai niin hyvän vastaanoton, että vastaava kokous päätettiin järjestää vuoden kuluttua Lapissa.  •  Lue lisää
 
Japanilaisen Toyotan massiiviset pulmat ovat saaneet amerikkalaiset lakaisemaan maton alle ne ongelmat, joita amerikkalaisilla autoilla on ollut ja on yhä.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 10:51 
 0
Whistler:
Paralympialaiset, 1. päivä:
Loppukilpailut:
 •  Lue lisää
 
videot
elokuvat
TV-elokuvat tänään 
Flightplan (Jännitys) 
Paula kaulassa (Musikaali) 
Presidentin poika (Komedia) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
13.3.2010
 
Sotaveteraani presidentin linnassa
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
direktiivit vois lopettaa järkisyistä | Ikä: 3 t 
Businesta Bellebyystä | Ikä: 3 t 
Opa | Ikä: 4 t 
ERPPA | Ikä: 4 t 
liikutuin lähes kyyneliin | Ikä: 4 t 
KUUMAT
Viis veisataan | Viestejä: 34 
Kurppa | Viestejä: 32 
Ahdetusti Työtön | Viestejä: 23 
Rosvot kuriin | Viestejä: 15 
ookoo | Viestejä: 18 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy