17:17  Lauantai 13 Maaliskuuta 2010 
13222
12.3.2010 
Tuhansia kuvia tästäkin kohtaa on  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
PÄÄKIRJOITUS 9.2. 

Oranssi kumous sai korvapuustin

Saaristomeren näkymät ovat kauniita etenkin kaukaa katsottuna. Kävely ravinteiden
rehevöittämälle rannalle pilaa usein
luentoelämyksen.
Kuva: _
Ukraina kuuluisi väkiluvultaan ja strategiselta sijainniltaan Euroopan valtioiden ykköskastiin. Talouden ja politiikan kroonisessa sekamelskassa elävä valtio ei ole kuitenkaan pystynyt lunastamaan arvoistansa paikkaa.

Asiaintilan voi ennustaa vain jatkuvan, sillä presidentinvaalien toinen kierros on uusin esimerkki Ukrainan äärimmäisen epävakaista oloista. Vaalitulos jatkaa ja ehkä jopa syventää Ukrainan kahtiajakoa ukrainalaismieliseen länsiosaan sekä venäjänmieliseen ja -kieliseen itäosaan.

Itäosia edustavan alueiden puolueen ehdokas Viktor Janukovitsh ilmoittautui vaalien voittajaksi jo sunnuntai-iltana. Vastaehdokas, pääministeri Julia Tymoshenko ei kuitenkaan tunnustanut hävinneensä. Maanantai joka tapauksessa käytännössä varmisti Janukovitshin voiton. Edessä voi silti olla sisäpoliittinen pattitilanne tai jopa katumielenosoituksia. Vaikka vaalitulos olisikin selvä, seuraava riidanaihe voi olla Tymoshenkon jatko pääministerinä. Janukovitsh näytti hänelle ovea jo sunnuntaina. Se riita saattaa ratketa vain uusilla parlamenttivaaleilla.

Janukovitshin voitto vaalitarkkailijoiden rehellisiksi kutsumissa vaaleissa on raikuva korvapuusti vuoden 2004 oranssin vallankumouksen voittajille, joihin Tymoshenko kuului. Janukovitsh valittiin tuolloin vilpillä presidentiksi, mutta hän hävisi katumielenosoitusten jälkeen pidetyt uudet vaalit Viktor Jushtshenkolle.

Oranssi kumous söi Jushtshenkon, joka jäi tämänkertaisten vaalien avauskierroksella häntäpäähän. Jushtshenko saattoi ratkaista toisen kierroksen Janukovitshin hyväksi, koska hän ei suostunut antamaan tukeaan liittolaisesta vihamieheksi muuttuneelle Tymoshenkolle. Viitisen prosenttia äänestäjistä nimittäin vastusti molempia ehdokkaita.

Janukovitshin voitto merkitsee Ukrainan ja Venäjän suhteiden jääkauden loppua. Välit menivät jopa niin tiukalle, että Venäjä veti suurlähettiläänsä kotiin. Vahingosta viisastuneena Janukovitsh yritti nyt olla leimautumatta Moskovan ehdokkaaksi. Yhtä lailla vahingosta viisastuneena Venäjä varoi tällä kertaa puuttumasta avoimesti presidenttipeliin.

Sekä Janukovitsh että Tymoshenko haluaisivat Ukrainan lähentyvän Euroopan unionia, mutta jäsenyyteen on vielä todella pitkä matka. Jushtshenko yritti raivata tietä Ukrainan Nato-jäsenyydelle, mutta hanke ajoi karille Venäjän ja Georgian sodan vanavedessä. Nato-ovi sulkeutuu nyt entistä enemmän, mikä hillitsee varmasti myös EU:n kiinnostusta Ukrainaa kohtaan.

paakirjoitus@kaleva.fi




 
eija.mikkonen@kaleva.fi
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Urheilutulokset 17:09 
 0
Heerenveen:
Maailmancupin päätösviikonloppu:
Miehet, 500 m: 1) Jan Smeekens Hollanti 35,05, 2) Ronald Mulder Hollanti 35,19, 3) Akio Ohta Japani 35,35, 4) Tucker Fredricks USA 35,44, 5) Yuya Oikawa Japani 35,45, 6) Mika Poutala Suomi 35,46, ...13) Pekka Koskela Suomi 36,23.
 •  Lue lisää
 
HIFK on voittanut jääpallon SM-kultaa. Se kukisti Oulun Luistinseuran otteluvoitoin 2-0. Peli päättyi tänään HIFK:lle Helsingissä 2-1 (1-1).  •  Lue lisää
 
Englannin Valioliiga:
Tottenham-Blackburn 3-1 (1-0),
Birmingham-Everton, Bolton-Wigan, Burnley-Wolverhampton, Chelsea-West Ham, Hull-Arsenal, Stoke-Aston Villa myöh.
 •  Lue lisää
 
Oulun Sotaveteraanit juhlisti lauantaina 50-vuotista taivaltaan. Merkittävän rajapyykin saavuttamisen kunniaksi yhdistys julkaisi historiikkinsa.  •  Lue lisää
 
Oslo:
Maailmancup, kilpailu 26/31:
Miehet, 50 km (v): 1) Petter Northug Norja 2.09.18,5, 2) Pietro Piller Cottrer Italia jäljessä 2,9 sekuntia, 3) Vincent Vittoz Ranska -32,7, 4) Anders Södergren Ruotsi -57,4, 5) Johan Olsson Ruotsi -1.06,0, 6) Konstantin Glavatskih Venäjä -1.12,0, 7) Roland Clara Italia -1.15,4, 8) Marcus Hellner Ruotsi -1.28,7, 9) Martin Bajcicak Slovakia -1.28,7, 10) Petter Eliassen -1.49,6,
 •  Lue lisää
 
Entinen F1-mestari Mario Andretti harkitsee liittymistä Lotus-tallin riveihin. Amerikkalaista Andrettia on pyydetty mukaan Lotuksen F1-projektiin.  •  Lue lisää
 
Norjan Petter Northug on voittanut maastohiihdon miesten maailmancupin 50 kilometrin kilpailun Oslon Holmenkollenilla. Vapaan tavan yhteislähtökisassa toiseksi sijoittunut Italian Pietro Piller Cottrer hävisi loppukirissä Northugille 2,9 sekuntia. Kolmas oli Ranskan Vincent Vittoz (-32,7).  •  Lue lisää
 
Kuva: Kaleva 
121. Oulun Tervahiihto huipentui hurjaan loppukiritaisteluun, jonka vei Rovaniemen Mikko Koutaniemi.  •  Lue lisää
 
Kuva: Lehtikuva 
Nuori historian ja journalistiikan opiskelija on löytynyt kuolleena asunnostaan.  •  Lue lisää
 
Garmisch-Partenkirchen:
Maailmancupin finaalit, kauden päätöskilpailu, pujottelu:
Naiset, lopputulokset: 1) Marlies Schild Itävalta 1.49,57 (56,51+53,06), 2) Kathrin Zettel Itävalta 1.50,77 (57,73+53,04), 3) Maria Riesch Saksa 1.51,47 (57,61+53,86), 4) Fanny Chmelar Saksa 1.51,64 (58,54+53,10), 5) Sandrine Aubert Ranska 1.51,81 (58,25+53,56), 6) Tina Maze1.51,82 (58,23+53,59), 7) Maria Pietilä-Holmner Ruotsi 1.51,89 (58,38+53,51), 8) Tanja Poutiainen Suomi 1.52,02 (58,49+53,53)
 •  Lue lisää
 
Kuva: Kaleva 
Kiimingin Huttukylässä testattiin rekikoirien valjakkoajelun osaamista lauantaina.  •  Lue lisää
 
Kuva: Vesa Moilanen 
Presidentti Tarja Halonen lupaa harkita poliittista lausuntoa, jolla sotasyyllisyysoikeudenkäynti todettaisiin oikeusvaltion periaatteiden vastaiseksi.  •  Lue lisää
 
Kuva: Lehtikuva 
Rajun aamupakkasen nopeasti taltuttanut kevätaurinko ei kyennyt sulattamaan Turkin ja Ruotsin välille noussutta kiistaa, joka jaksoi varjostaa lauantainakin Inarin Saariselälle kokoontuneiden kahdeksan ulkoministerien epävirallista tapaamista.  •  Lue lisää
 
Saksan poliisi kertoo pidättäneensä miehen, jonka epäillään osallistuneen pokeriturnausryöstöön viikko sitten.  •  Lue lisää
 
Kuva: Pekka Sakki 
Riitta-Liisa Roposen sitkeys palkittiin kuudennella sijalla maastohiihdon maailmancupin 30 kilometrin kisassa Oslossa.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 14:29 
 0
Sakhir:
F1-sarjan kauden 1/19 kilpailu, Bahrainin gp:
Aika-ajo: 1) Sebastian Vettel Saksa, Red Bull 1.54,101, 2) Felipe Massa Brasilia, Ferrari 1.54,242, 3) Fernando Alonso Espanja, Ferrari 1.54,608, 4) Lewis Hamilton Britannia, McLaren 1.55,217, 5) Nico Rosberg Saksa, Mercedes 1.55,241, 6) Mark Webber Australia, Red Bull 1.55,284, 7) Michael Schumacher Saksa, Mercedes 1.55,524, 8) Jenson Button Britannia, McLaren 1.55,672, 9) Robert Kubica Puola, Renault 1.55,885, 10) Adrian Sutil Saksa, Force India 1.56,309,
 •  Lue lisää
 
Naiset, 30 km (v): 1) Marit Björgen Norja 1.24.10,8, 2) Kristin Störmer Steira Norja - 1,2, 3) Therese Johaug Norja -8,0, 4) Charlotte Kalla Ruotsi -49,4, 5) Evi Sachenbacher Stehle Saksa -1.26,5, 6) Riitta-Liisa Roponen Suomi -1.27,2, 7) Anna Haag Ruotsi -1.31,0, 8) Karine Laurent Philippot Ranska -1.34,6, 9) Vibeke Skofterud Norja -1.40,3, 10) Valentina Novikova Venäjä -2.15,8,
 •  Lue lisää
 
Riitta-Liisa Roposen sitkeys palkittiin kuudennella sijalla maastohiihdon maailmancupin 30 kilometrin kisassa Oslossa. Holmenkollenille kokoontuneen kotiyleisön mieliksi Norja otti yhteislähtökisassa Marit Björgenin johdolla kolmoisvoiton.  •  Lue lisää
 
videot
elokuvat
TV-elokuvat tänään 
Trauma (Jännitys) 
Space Cowboys (Draama) 
Koko potti 2 (Komedia) 
Dawn Anna (Draama) 
P2 - pelon vallassa (Jännitys) 
Talvisota (Sota) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
13.3.2010
 
Valjakkoajelua Kiimingissä
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
been there gone insane | Ikä: 17 t 
en maha minkään niille/sille | Ikä: 17 t 
Belle´byystä per´ke´le | Ikä: 18 t 
katsoin korteista ja kädestä? | Ikä: 18 t 
Lukija | Ikä: 19 t 
KUUMAT
karl s | Viestejä: 23 
Belle´byystä per´ke´le | Viestejä: 18 
Leikkimielellä Lehemiojalla | Viestejä: 42 
Lukija | Viestejä: 16 
raju henry | Viestejä: 31 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy