17:31  Maanantai 15 Maaliskuuta 2010 
13222
15.3.2010 
Aamukuuraa.  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Kirjoittajavieras 9.2. 

Rudolf Steinerin Suomen-vierailu

Johann Wolfgang von Goethen luonnontieteelliset teoriat olivat lähtökohtana Rudolf Steinerin filosofisen ajattelun muotoutumiselle 1800-luvun lopulla. Steiner syntyi vuonna 1861 Kroatiassa, Itävalta-Unkarissa ja kuoli maaliskuussa 1925 Dornachissa Sveitsissä. Steiner opiskeli Wienin teknillisessä korkeakoulussa matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa ja näiden ohella humanistisia tieteitä ja väitteli tohtoriksi vuonna 1891 Rostockin yliopistossa. Steiner kehitti elinaikanaan antroposofisen hengentieteen, Waldorf-koulujärjestelmän, biodynaamisen maanviljelyn ja eurytmian.

Teosofisen maailmanliikkeen johtaja Annie Besant nimitti Steinerin vuonna 1904 Saksan ja Itävallan esoteerisen osaston johtajaksi. Steiner ei pitänyt intialaista ihmelasta Jiddu Krishnamurtia (1895-1986) jälleensyntyneenä Kristuksena, mikä johti hänen eroonsa teosofeista vuonna 1912. Vuonna 1919 Waldorf Astoria -tehtaaseen Stuttgartiin perustetusta ensimmäisestä Steinerin pedagogiikkaa käyttävästä koulusta alkoi maailmanlaajuisen koulujärjestelmän leviäminen.

Steiner hyväksyi Darwinin evoluutioteorian, mutta kiisti sen materialistisen tulkinnan. Koska jälleensyntymisiä tapahtui rodusta toiseen, myös rotuhygienia menetti merkitystään. Kansallissosialistien noustua valtaan 1930-luvulla saksalaiset Waldorf-koulut suljettiin, koska steinerpedagogiikka pidettiin kansallissosialismin vastaisena. Vaikka Etelä-Afrikassa apartheidin aikana mustien ja valkoisten yhteiset koulut oli pääsääntöisesti kielletty, saattoivat steinerkouluja käydä sekä mustat että valkoiset lapset.

Suomen ensimmäinen Steiner-koulu perustettiin vasta vuonna 1955, mutta Rudolf Steiner itse vieraili Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1912 Teosofisen seuran vuosikokouksen yhteydessä. Tällöin hän puhui taivaankappaleiden ja luonnonkuntien henkisistä olennoista Teosofisessa seurassa ja piti julkiset esitelmät Kalevalasta sekä okkultismista ja vihkimyksestä Helsingin yliopiston tiloissa. Vuonna 1912 Steinerin maine oli jo levinnyt laajalle hänen pedagogisen menestyksensä vuoksi, joten hänen vierailunsa Suomeen herätti huomiota.

Steiner vieraili Suomessa Hermann Friedmannin (1873-1957) kotona Helsingin Liisankadulla, ortodoksisen pappilan viereisessä talossa. Paikalla oli myös Helsingin yliopiston silloinen vararehtori, kasvatustieteen professori Waldemar Ruin (1857-1938). Keskustelua myöhemmin muistelmissaan käsitellyt Friedmann ei pitänyt Steineria suurena puhujana, vaan suurena kuuntelijana.

Steiner ei keskusteluissa puhunut paljon ja vaikuttavasti. Niissä aiheissa, joita hän ei itse ottanut esille, Steiner ilmaisi itsensä päinvastoin yleensä vain harvapuheisesti tai ei ollenkaan. Sen sijaan hän Friedmannin mielestä kuunteli kaikilla aisteillaan ja kukaan ei voinut väittää, etteikö hänen osallistumisensa keskusteluun olisi tällöin ollut erinomaista.

"Steiner kuunteli, näki, koki ja ymmärsi puhuvaa ihmistä", Friedmann kuvaa. Suureksi Steinerin Friedmannin silmissä tekee tämän melkein mystisen vaikenemisen ominaislaatu, mystikon sulkeutunut vaikeneminen vastakohtana osallistumattomuudesta johtuvalle vaikenemiselle.

Steinerin sanattoman kuuntelemisen teki mielenkiintoiseksi sen suhde hänen puheensa valtavaan voimaan, siihen, miten hän puhuessaan karjui ja repi, huohotti ja huusi. Tästä suhteesta purkautui esiin valtava dramaturginen jännite. Steinerin intensiivisyys hänen puhuessaan sai muut voimakkaasti valtaansa. Samalla intensiivisyydellä hän itse kuunteli muita.

Friedmann arvelee, että suhde kuuntelun ja puheen välillä oli syy, miksi Steiner vaikutti jokaiseen niin suunnattoman voimakkaasti ja vakuuttavasti. Joskus Steiner saattoi sanoa vain lyhyessä lauseessa: "Te olette täsmälleen samassa pisteessä kuin minä, te ette vain tiedä sitä," ja häntä uskottiin, koska kyseessä ei ollut lattea sananparsi vaan ilmaus Steinerin antaumuksellisesta keskittymisestä keskustelukumppanin puheeseen.

Friedmann toteaa muistelmissaan, että toisin kuin eräät muut, hän ei epäile Rudolf Steinerin vilpittömyyttä. Syynä tähän hän pitää erikoista ristiriitaa Steinerin esittämien ajatusrakennelmien ja hetkittäisen hämmästyttävän, ärtymystä tuottavan naiiviuuden välillä. Friedmann kirjoittaa: "On käsittämätöntä, että perin älykäs ihminen, joka tietää tarkalleen, mikä on uskottavaa ja mikä ei, tuo esiin sellaisia asioita kuin Steiner ellei hän - huolimatta älykkyydestään - bona fide ole vahvasti vakuuttunut siitä, että nämä asiat ovat tosia ja että niitä pitäisi siitä syystä uskoa."

Steiner kertoi Helsingissä Friedmannille ja Ruinille, että hän oli hoitanut loistavalla menestyksellä jälkeenjääneitä lapsia. Professori Ruin pyysi häntä kuvaamaan lähemmin, miten hoito tapahtui. Steiner teki sen mielellään. Varsovalainen rouva oli tullut hänen luokseen kaksitoistavuotiaan poikansa kanssa. Steiner oli huomannut hyvin pian vähämielisellä pojalla disproportion, epäsuhdan, hänen fyysisen ja astraalipäänsä välillä. Tämä havainto oli avain parannukseen.

Friedmann piti Steinerin kuvausta niin groteskina, että huolimatta velvollisuuksistaan kohteliaana isäntänä hän sanoi olettaneensa, että Steiner oli muuttanut astraalipään eikä fyysistä päätä. Steiner ei pahastunut Friedmannin mukaan tästä kommentista vaan tyytyi katsomaan häntä säälivästi. Professori Ruin, joka pysyi myös hiljaa, sanoi Friedmannille myöhemmin: "Se oli todella merkillistä."

Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.



Mauri Ylä-Kotola
 
raija.tapio@kaleva.fi
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Poliisin ja Tullin tietoon tulleiden huumerikosten määrä kasvoi viime vuonna selvästi. Tapauksia oli noin 18 600 eli kymmenisen prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.  •  Lue lisää
 
Suurimmilta Itävallassa toimivilta hissi- ja liukuporrasyhtiöiltä haetaan 108 miljoonan euron korvauksia hintakartellista. Vahingonkorvauskanteita ovat nostaneet eräät kunnat, julkisyhteisöt ja yritykset.  •  Lue lisää
 
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on saanut antamastaan Itämeren kaasuputken vesiluvasta ainakin kolme paperille kirjoitettua valitusta. Virastosta kerrottiin virka-ajan päättyessä, että valituksia on voinut lisäksi saapua sähköpostitse.  •  Lue lisää
 
Yleisradion suurin huolenaihe on toimitusjohtaja Mikael Jungnerin mukaan omistajan päättämättömyys. Yleisradion viime vuosi oli Jungnerin tänään julkistamien ennakkotietojen mukaan selkeästi voitollinen ja asema vahva.  •  Lue lisää
 
Ranuan eläinpuiston vanha karhuherra Palle-Jooseppi pääsi maanantaina haistelemaan kevään tuulia.  •  Lue lisää
 
Suomi lähtee tulevana viikonloppuna kisattaviin lentomäen MM-kilpailuihin kuuden hyppäjän voimin. Mukana ovat Janne Ahonen, Janne Happonen, Matti Hautamäki, Kalle Keituri, Olli Muotka ja Harri Olli.  •  Lue lisää
 
Suomalaisia ja ruotsalaisia Isaf-sotilaita kohti on jälleen ammuttu Afganistanissa. Partiota vastaan avattiin tuli käsiaseilla puoliltapäivin paikallista aikaa.  •  Lue lisää
 
Valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok.) perää tiukennusta EU:n taloussääntöihin. Kataisen mukaan EU:n kasvu- ja vakaussopimukseen on suhtauduttu jäsenmaissa jo vuosien ajan leväperäisesti, mutta viimeistään Kreikan talouskriisin pitäisi saada jäsenmaat toisiin ajatuksiin.  •  Lue lisää
 
Jalkapalloseura Jaroon isänsä valmennukseen tullut Alexei Eremenko Junior sanoo siirtyneensä kotimaan kentille nimenomaan peliajan perässä. Eremenko Juniorin mukaan ajatus Jarossa pelaamisesta oli muhinut hänen päässään jo pidemmän aikaa.  •  Lue lisää
 
Kuva: Lehtikuva 
Pahasti jumiutuneet neuvottelut satamalakon lopettamiseksi jatkuvat jälleen tiistaina.  •  Lue lisää
 
Lemin ensi kesän musiikkijuhlilla pääsee kuulemaan, miltä Carmen-oopperan Habanero kuulostaa savon kielellä. Rohkean yrityksen takana on oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano, joka samalla tulee näyttäneeksi, miten sopraano selviää mezzosopraanolle sävelletystä kappaleesta.  •  Lue lisää
 
Kuva: Marko Happo 
Poikavauvan siepanneen 12-vuotiaan tytön vanhemmat pyytävät poliisin välityksellä tapahtunutta anteeksi. Tytön vanhemmat ovat hyvin pahoillaan teon vuoksi.  •  Lue lisää
 
Kuva: Kaleva 
Oulun poliisilaitos järjestää polkupyörien huutokaupan tulevana keskiviikkona eli 17. maaliskuuta.  •  Lue lisää
 
Kuva: Kaleva 
Viime viikon lämmin sää tärveli osan Oulun kaupungin ylläpitämistä luistelukentistä.  •  Lue lisää
 
Vuoden 2018 talviolympialaisten isännyyttä halajavat kolme kaupunkia ovat jättäneet esihakemukset määräaikaan mennessä. Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) mukaan se sai dokumentit ranskalaiselta Annecylta, saksalaiselta Müncheniltä ja eteläkorealaiselta Pyeongchangilta.  •  Lue lisää
 
Kuva:  
Oulun Karjasillan lukion abiturientit Piritta Taivassalo, Paavo Saarinen ja Tuukka Rantahalvari kirjoittivat tänään äidinkielen esseekokeen. Kolmikko koki aiheet helpoiksi. Taivassalo kirjoitti oman esseensä kokemusten heijastumisesta uniin. Saarinen taas tarttui sotilaalliseen aiheeseen.  •  Lue lisää
 
Viihde 14:29 
 0
Kuva: Timo Toivanen/Lehtikuva 
Ruisrock julkaisi maanantaina tuoreimmat kiinnituksensä. Ensi kesänä Ruissalossa nähdään heavyrockin supertähti Ozzy Osbourne, legendaarinen brittiläinen ska-yhtye The Specials ja amerikkalainen boogierock-kokoonpano Canned Heat.  •  Lue lisää
 
Kahdettatoista päivää jatkuneen satamalakon sovittelu jatkuu huomenna. Perjantaina keskeytetyt neuvottelut alkavat jälleen iltapäivällä.  •  Lue lisää
 
videot
elokuvat

TV-elokuvat tänään 
Zebra Lounge (Jännitys) 
Kalaunelmia (Draama) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
15.3.2010
 
Jalkapallotähti saapui Suomeen
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
Heppu | Ikä: 11 min 
Ten ponts | Ikä: 32 min 
pesukarhu | Ikä: 1 t 
Mitä... | Ikä: 1 t 
Hätähuuto Kajanista | Ikä: 1 t 
KUUMAT
virilited | Viestejä: 25 
Imppa | Viestejä: 22 
Lukija | Viestejä: 15 
linssilude | Viestejä: 12 
nimi. monttu auki vierestä seurannut | Viestejä: 16 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy