Teosofisen maailmanliikkeen johtaja Annie Besant nimitti Steinerin vuonna 1904 Saksan ja Itävallan esoteerisen osaston johtajaksi. Steiner ei pitänyt intialaista ihmelasta Jiddu Krishnamurtia (1895-1986) jälleensyntyneenä Kristuksena, mikä johti hänen eroonsa teosofeista vuonna 1912. Vuonna 1919 Waldorf Astoria -tehtaaseen Stuttgartiin perustetusta ensimmäisestä Steinerin pedagogiikkaa käyttävästä koulusta alkoi maailmanlaajuisen koulujärjestelmän leviäminen.

Steiner hyväksyi Darwinin evoluutioteorian, mutta kiisti sen materialistisen tulkinnan. Koska jälleensyntymisiä tapahtui rodusta toiseen, myös rotuhygienia menetti merkitystään. Kansallissosialistien noustua valtaan 1930-luvulla saksalaiset Waldorf-koulut suljettiin, koska steinerpedagogiikka pidettiin kansallissosialismin vastaisena. Vaikka Etelä-Afrikassa apartheidin aikana mustien ja valkoisten yhteiset koulut oli pääsääntöisesti kielletty, saattoivat steinerkouluja käydä sekä mustat että valkoiset lapset.

Suomen ensimmäinen Steiner-koulu perustettiin vasta vuonna 1955, mutta Rudolf Steiner itse vieraili Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1912 Teosofisen seuran vuosikokouksen yhteydessä. Tällöin hän puhui taivaankappaleiden ja luonnonkuntien henkisistä olennoista Teosofisessa seurassa ja piti julkiset esitelmät Kalevalasta sekä okkultismista ja vihkimyksestä Helsingin yliopiston tiloissa. Vuonna 1912 Steinerin maine oli jo levinnyt laajalle hänen pedagogisen menestyksensä vuoksi, joten hänen vierailunsa Suomeen herätti huomiota.

Steiner vieraili Suomessa Hermann Friedmannin (1873-1957) kotona Helsingin Liisankadulla, ortodoksisen pappilan viereisessä talossa. Paikalla oli myös Helsingin yliopiston silloinen vararehtori, kasvatustieteen professori Waldemar Ruin (1857-1938). Keskustelua myöhemmin muistelmissaan käsitellyt Friedmann ei pitänyt Steineria suurena puhujana, vaan suurena kuuntelijana.

Steiner ei keskusteluissa puhunut paljon ja vaikuttavasti. Niissä aiheissa, joita hän ei itse ottanut esille, Steiner ilmaisi itsensä päinvastoin yleensä vain harvapuheisesti tai ei ollenkaan. Sen sijaan hän Friedmannin mielestä kuunteli kaikilla aisteillaan ja kukaan ei voinut väittää, etteikö hänen osallistumisensa keskusteluun olisi tällöin ollut erinomaista.

"Steiner kuunteli, näki, koki ja ymmärsi puhuvaa ihmistä", Friedmann kuvaa. Suureksi Steinerin Friedmannin silmissä tekee tämän melkein mystisen vaikenemisen ominaislaatu, mystikon sulkeutunut vaikeneminen vastakohtana osallistumattomuudesta johtuvalle vaikenemiselle.

Steinerin sanattoman kuuntelemisen teki mielenkiintoiseksi sen suhde hänen puheensa valtavaan voimaan, siihen, miten hän puhuessaan karjui ja repi, huohotti ja huusi. Tästä suhteesta purkautui esiin valtava dramaturginen jännite. Steinerin intensiivisyys hänen puhuessaan sai muut voimakkaasti valtaansa. Samalla intensiivisyydellä hän itse kuunteli muita.

Friedmann arvelee, että suhde kuuntelun ja puheen välillä oli syy, miksi Steiner vaikutti jokaiseen niin suunnattoman voimakkaasti ja vakuuttavasti. Joskus Steiner saattoi sanoa vain lyhyessä lauseessa: "Te olette täsmälleen samassa pisteessä kuin minä, te ette vain tiedä sitä," ja häntä uskottiin, koska kyseessä ei ollut lattea sananparsi vaan ilmaus Steinerin antaumuksellisesta keskittymisestä keskustelukumppanin puheeseen.

Friedmann toteaa muistelmissaan, että toisin kuin eräät muut, hän ei epäile Rudolf Steinerin vilpittömyyttä. Syynä tähän hän pitää erikoista ristiriitaa Steinerin esittämien ajatusrakennelmien ja hetkittäisen hämmästyttävän, ärtymystä tuottavan naiiviuuden välillä. Friedmann kirjoittaa: "On käsittämätöntä, että perin älykäs ihminen, joka tietää tarkalleen, mikä on uskottavaa ja mikä ei, tuo esiin sellaisia asioita kuin Steiner ellei hän - huolimatta älykkyydestään - bona fide ole vahvasti vakuuttunut siitä, että nämä asiat ovat tosia ja että niitä pitäisi siitä syystä uskoa."

Steiner kertoi Helsingissä Friedmannille ja Ruinille, että hän oli hoitanut loistavalla menestyksellä jälkeenjääneitä lapsia. Professori Ruin pyysi häntä kuvaamaan lähemmin, miten hoito tapahtui. Steiner teki sen mielellään. Varsovalainen rouva oli tullut hänen luokseen kaksitoistavuotiaan poikansa kanssa. Steiner oli huomannut hyvin pian vähämielisellä pojalla disproportion, epäsuhdan, hänen fyysisen ja astraalipäänsä välillä. Tämä havainto oli avain parannukseen.

Friedmann piti Steinerin kuvausta niin groteskina, että huolimatta velvollisuuksistaan kohteliaana isäntänä hän sanoi olettaneensa, että Steiner oli muuttanut astraalipään eikä fyysistä päätä. Steiner ei pahastunut Friedmannin mukaan tästä kommentista vaan tyytyi katsomaan häntä säälivästi. Professori Ruin, joka pysyi myös hiljaa, sanoi Friedmannille myöhemmin: "Se oli todella merkillistä."

Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.