22:40  Tiistai 9 Maaliskuuta 2010 
13222
9.3.2010 
Koirat nauttivat levosta. Oli  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Ulkomaat 9.2. 

Soppatykeille jonotetaan Yhdysvalloissa

36 miljoonaa ihmistä saa valtion apua päivittäisiin ruokaostoksiinsa.
Kuva: Mika Horelli
Yhdysvalloissa hätäavun varassa elää nyt ennätysmäärä ihmisiä. Koko maassa liittovaltion apua päivittäisiin ruokaostoksiinsa saa jo noin 36 miljoonaa ihmistä, ja määrä kasvaa noin 20 000 amerikkalaisella per päivä.

Yhdysvalloissa on jo 800 kuntaa, joissa vähintään kolmannes lapsista ruokitaan liittovaltion varoin, koska vanhemmilla ei ole rahaa ruokakauppaan.

Synkimpien tilastojen kaupungeissa St. Louisissa, Memphisissä ja New Orleansissa yli puolet lapsiperheistä elää liittovaltion jakamien ruokakorttien varassa. Avunsaajat voivat maksaa niillä peruselintarvikkeet ruokakaupoissa.

Kahdeksan miljoonan asukkaan New Yorkissa jo 1,3 miljoonan ihmisen arvioidaan hankkivan ainakin osan elintarvikkeistaan soppakeittiöistä ja hyväntekeväisyyden varassa toimivista ruuanjakelupisteistä.

Liittovaltion ruokakortteja käyttää nyt yli 1,6 miljoonaa newyorkilaista eli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuoden takaisesta luku on kasvanut 30 prosentilla.

Myös kodittomia on nyt ennätysmäärä. New Yorkin kaupungin tilastojen mukaan vailla asuntoa oli tammikuun lopussa yli 37 000 kaupunkilaista, ja luku kasvaa päivittäin.

Manhattanin äveriäällä Viidennellä Avenuella kerjäävä Dan Tiller on jo konkari katujen elättinä. Hän on hankkinut elantonsa pääasiassa kerjäämällä ja roskakoreista jo toistakymmentä vuotta.

"En ole koskaan nähnyt yhtä paljon ihmisiä kaduilla", Dan Tiller ihmettelee.

Myös länsirannikolla lama tuntuu. Sanfranciscolaisen Glide-kirkon ruuanjakelusta vastaava Steven Walsh kertoo, että tänä vuonna kirkko on varautunut jakamaan jopa kaksi ja puoli miljoonaa hyväntekeväisyysateriaa. Vuonna 2003 määrä on puolitoista miljoonaa.

Vaikka valtion ja vapaaehtoisjärjestöjen varassa on nyt ennätysmäärä amerikkalaisia, viranomaiset myöntävät, että apuun oikeutettuja olisi vielä paljon enemmän.

"Nykyisten avunsaajien lisäksi ainakin noin 15-16 miljoonaa amerikkalaista saisi ruoka-apua, jos hakisi sitä", laskee apulaismaatalousministeri Kevin Concannon. Monet kuitenkin sinnittelevät sukulaisten ja ystävien avun varassa niin pitkään kuin mahdollista.

Asiantuntijoiden mukaan keskeinen syy syvenevään köyhyyteen on työstään irtisanottujen amerikkalaisten edelleen kasvava joukko.

Laman seurauksena kymmenet miljoonat amerikkalaiset ovat pudonneet ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiristä, ja heidän tilanteensa on äärimäisen heikko.

Työvoimaministeriön tilastojen mukaan työttömiä työnhakijoita oli joulukuussa 15,3 miljoonaa. Yhdysvaltain työttömyysprosentti oli tasan kymmenen prosenttia, kun se oli ennen laman alkua joulukuussa 2007 viisi prosenttia.

Tilastoja hämärtää kuitenkin se, että monet työssäkäyvätkin tekevät satunnaisia osapäivätöitä eivätkä kykene elättämään itseään niillä.

Kuvaavaa tilanteelle on se, että harvoista avautuvista uusista työpaikoista käydään ennennäkemätöntä kilpailua. Kun New Yorkin Bronxissa avattiin viime syksynä uusi Gateway-ostoskeskus, sen kutakin uutta työpaikkaa haki parisataa hakijaa, vaikka valtaosassa työpaikoista luvattiin maksaa vain 7,25 dollarin (5,18 euron) minimituntipalkkaa.


Mika Horelli
 
seppo.ylonen@kaleva.fi
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
 
tähtiristilippumme
9.2. 
On se hieno maa, kunpa suomikin kehittyisi yhtä hyväksi. Noh, arvomaailmakyselyt ja muut indikaattorit kertoo että jotain samaa sentään on.

 
Hannu
9.2. 
Katsokaapa tuota vanhusta kokoomuslaiset, alkaa olla tyypillinen amerikkalainen. Kannattaneeko ottaa mallia uusliberalismista ja soveltaa sitä Suomessa?

 
Wagabond from West
9.2. 
United States of America,unelmien täyttymys,kenelle ?

TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Hollannin katolinen kirkko on päättänyt tutkia väitteet, joiden mukaan sen papit olisivat hyväksikäyttäneet seksuaalisesti jopa pariasataa ihmistä.  •  Lue lisää
 
Tappara otti tärkeät kolme pistettä jääkiekon SM-liigassa 2-1-voitolla SaiPasta Lappeenrannassa. Tamperelaiset jättivät voitollaan SaiPan pudotuspeliviivan alapuolelle. Kirvesrinnat nousivat seitsemänneksi.  •  Lue lisää
 
Jokerit keikkui kuilun partaalla Lahdessa, sillä tappio Pelicansille olisi synkistänyt helsinkiläisten asemia pudotuspelitaistelussa. Tilanne oli päätöserässä jo 3-1 isännille, mutta Jukka Hentusen (tehot 2+2) johdolla Jokerit teki ihmenousun ja nappasi täydet kolme pistettä 4-3-voitolla.  •  Lue lisää
 
Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva 
Kuopion Puijolla hypätty mäkihypyn maailmancupin osakilpailu oli aika ajoin vaikeuksissa sääolojen vuoksi. Kova tuuli perui maanantain karsinnan, mutta kisapäivä saatiin vietyä läpi, tosin perin alhaiselta lähtölavalta.  •  Lue lisää
 
Jääkiekon SM-liigan kärkitaistelussa mukana roikkuva JYP koki takaiskun Turussa, kun pudotuspelipaikastaan kamppaileva TPS otti 2-0-voiton. Samalla katkesi JYPin seitsemän ottelun voittoputki. TPS nousi kuudenneksi eli kiinni suoraan pudotuspelipaikkaan.  •  Lue lisää
 
KalPa nousi jääkiekon SM-liigan kärkeen tämän päivän kierroksella. Kuopiolaisjoukkue saalisti kolme pistettä vierailijaltaan Helsingin IFK:lta, joka sortui rumaan peliin ja jäähyilyyn. Voitto jäi Kuopioon maalein 4-2.  •  Lue lisää
 
Jääkiekon SM-liigan runkosarjaa on pelaamatta enää viisi kierrosta, eikä kaikkia pudotuspelipaikkoja ole vielä jaettu. Panosten kovuus näkyikin tänään otteluissa, joissa yhteensä seitsemän pelaajaa passitettiin suihkuun.  •  Lue lisää
 
Porin Ässien haaveet pääsystä jääkiekon SM-liigan pudotuspeleihin kokivat kovan kolauksen tänään Tampereella. Liigajumbo Ilves katkaisi seitsemän ottelun tappioputkensa ja rökitti Ässät maalein 7-1.  •  Lue lisää
 
Urheilu 21:06 
 0
Kesti peräti 53 kierrosta, ennen kuin Rauman Lukko saatiin putoamaan jääkiekon SM-liigan kärkipaikalta. Tänään se tapahtui, kun Lukko hävisi kotonaan 0-3 Espoon Bluesille ja KalPa pystyi samaan aikaan punnertamaan voiton HIFK:sta. Kuopiolaiset johtavat liigaa kahden pisteen erolla.  •  Lue lisää
 
Kuva: Risto Rasila 
Niittyaron pikaluistelukentällä on tiistai-iltaisin vilinää. Pienimmät luistelijat hakevat tuntumaa lajiin liukuvan tuen kanssa horjahdellen, ja osa harrastajista suihkii kiiltävällä jäällä ammattimaisen oloisesti.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 20:53 
 0
Jääkiekon SM-liiga:
Ilves-Ässät 7-1(4-0, 2-1, 1-0)
KalPa-HIFK 4-2 (2-0, 0-1, 2-1)
 •  Lue lisää
 
Savusukeltajat pelastivat iäkkään miehen palavasta asunnosta Pellossa tiistai-iltana. Rivitaloasunnossa syttyi tulipalo Lankojärvellä puoli kahdeksan aikoihin illalla.  •  Lue lisää
 
Volkswageneista on tammi-helmikuun pakkasjakson aikana mennyt rikki satoja muovisia kaasupolkimia Suomessa, kertoo Kainuun Sanomat verkkosivuillaan tiistaina.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 20:20 
 0
Kuopio:
Maailmancup, 22/24 osakilpailu, HS127-mäki:
1) Simon Ammann Sveitsi 251,0 pistettä (128,5 ja 126 metriä), 2) Adam Malysz Puola 234,1 (123-123,5), 3) Anders Jacobsen Norja 233,9 (121+126,5), 4) Andreas Kofler (120+117,5) Itävalta 219,6, 5) Thomas Morgenstern Itävalta 219,4 (119+120), 6) David Zauner Itävalta 217,0 (118+114,5), 7) Emmanuel Chedal Ranska 207,7 (118,5,+115,5), 8) Robert Kranjec Slovenia 204,5 (118+115,5), 9) Wolfgang Loitzl 200,3 (109,5+117,5), 10) Matti Hautamäki Suomi 196,6 (112,5+114,5),
 •  Lue lisää
 
Israelin ja palestiinalaisten orastavat neuvottelut uhkasivat tänään tyssätä jo ennen todellista alkamistaan.  •  Lue lisää
 
Kuva: compic / Kimmo Brandt 
Nelosen uutisten mukaan kansanedustaja Lauri Oinonen (kesk.) olisi salannut asioita poliisikuulustelussa, joka kytkeytyy Helsingin Sanomien häirintäjuttuun.  •  Lue lisää
 
Suomalaismäkihyppääjät eivät säväyttäneet hypyillään Kuopion maailmancupkisassa. Matti Hautamäki oli parhaana 10:s 112,5 ja 114,5 metrin hypyillään HS127-mäestä.  •  Lue lisää
 
Aikuiskoulutuskeskus Adulta yritetään vielä pelastaa. Ylen uutisten mukaan yhtiökokous haluaa Adultan yrityssaneeraukseen konkurssin sijaan. Järvenpään, Keravan, Mäntsälän ja Tuusulan edustajista koostuva yhtiökokous kokoontui tänään.  •  Lue lisää
 
videot
elokuvat
TV-elokuvat tänään 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
9.3.2010
 
Harjunpää ja pahan pappi-elokuvan näyttelijät julkistettiin
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
Tietämätön ikämies | Ikä: 32 min 
Asterix | Ikä: 1 t 
tuntuu voittomarginaali olevan kuin haitari | Ikä: 2 t 
LEKO | Ikä: 2 t 
Eikö me koskaan opita? | Ikä: 3 t 
KUUMAT
tuntuu voittomarginaali olevan kuin haitari | Viestejä: 18 
lukija | Viestejä: 13 
Lukija | Viestejä: 19 
Asterix | Viestejä: 11 
raju henry | Viestejä: 12 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy