22:40  Tiistai 9 Maaliskuuta 2010 
13222
9.3.2010 
Koirat nauttivat levosta. Oli  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Oulu 20.7.2009 

Komeat puut henkivät historiaa

Puuasiantuntija Lassi Kalleisen mielestä Oulun puistoissa kaadetaan puita liian herkästi.
Kuva: Jarmo Kontiainen
Oulun puistoissa ei näe monta vanhaa ja komeaa puuta. Huomion kiinnittävät Kauppahallin nurkalla oleva berliininpoppeli, Isonkadun ja Peltokadun risteyksessä jalkakäytävällä kasvava hopeapaju ja Vaaranpuiston laakeripoppelit.

Yhdeksänkymmentäluvun puolella toinen poppeleista ehti olla hetken Suomen paksuin poppeli, kunnes Forssasta löytyi vielä paksumpi yksilö.

"Aika vähän näitä kyllä on. Tässä on nämä kaksi ja sitten on muutama lisää kaupungissa", kertoo puuasiantuntija Lassi Kalleinen ja osoittaa Vaaranpuiston poppeleita.

Kalleisen mukaan poppelit ovat suurten puiden joukossa nuoria puita. Poppelit voivat kasvaa alle sadassa vuodessa paljon suuremmaksi kuin kotoperäinen kuusi kahdessa sadassa. Suomeen poppelit rantautuivat 1900-luvun alussa venäläisen ylhäisön mukana.

"Näitä kasvoi Venäjällä luonnossa, sekä aateliston kartanoissa. Niitä tuotiin tänne puistokulttuurin levitessä Suomeen", Kalleinen valaisee.



Ilman syytä ei kaadeta


Kalleisen mielestä Oulun puistoissa kaadetaan puita liian herkästi. "Se on tehotuotantoajattelua, vanhat puut pitää kaataa pois", hän jyrisee.
Toimistopuutarhuri Arja Karhu kiistää Kalleisen väitteet.

"Ilman syytä ei vanhoja puita kaadeta. Yleensä, kun puita kaadetaan, syynä on puiston saneeraus. Hyvin usein vanhat puut ovat jo siinä kunnossa, että ne täytyy kaataa", Karhu toteaa.

Puun kunnon lisäksi poistosyynä voi olla uuden puuston istutus puistoon.

"Sen olemme oppineet, että vanhojen puiden väliin ei kannata uusia puita istuttaa. Vanhat puut vievät taimelta ravinteet ja valon. Tämän vuoksi uusi puu ei pääse kasvamaan kunnolla", Karhu huomauttaa.

Arkkitehti ja tutkija Kaarina Niskalan mukaan puut kertovat yhtä lailla kaupungin historiasta kuin vanhat puutalot.
"Puut ovat uusiutuvia, mutta eritoten vanhat puut kuuluvat yksilöinä osaan kaupunkikulttuuria", Niskala toteaa.



Koivut voivat huonosti


Yleisesti Oulun puusto voi hyvin, mutta Oulun kaupungin viherosasto on huomannut keskenkasvuisilla koivuilla ongelmia lehtien tuotossa. Keskenkasvuinen koivu on 20-30-vuotias puu. Toimistopuutarhuri Arja Karhun mukaan tänä kesänä Otto Karhin puiston koivut ovat voineet huonosti.

"Syytä näihin ongelmiin emme tiedä, se on niin monimutkainen prosessi. Epäilemme että alkukesän kuivuus saattaa olla yksi tekijä mutta asiasta täytyisi tehdä tutkimuksia", hän huomauttaa.

Muuten Oulun puusto on Karhun mukaan hyvässä kunnossa.



Sanna-Leena Santapakka
 
sannaleena.santapakka@kaleva.fi
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
 
keijjo
20.7.2009 
Minusta itseään vanhemman puun kaatamisesta pitäisi joutua istutettavaksi tilalle.

 
Kaupungin asukas, silmät auki!
20.7.2009 
Höpö, höpö!! Oulun kaupunki on kaatanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana piha- ja puistopuita aivan järkyttävän määrän Oulusta ja rahahan tässä tietenkin on se ainoa motiivi, ties kuinka kauan on tuolla osastolla ollut tulospalkkaus käytössä?

 
susse
20.7.2009 
Höyhtyällä on mielestäni komeita, ei aivan nuoria mäntyjä, joita ihailen ohi pyöräillessäni.

 
Lukija
21.7.2009 
Lisää vanhoja puita tulee kaatumaan, kunhan Lasaretin väylän rakennus pääsee alkuun. Tilalle saamme puita irvokkaasti matkivan veistospuiston.

TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Hollannin katolinen kirkko on päättänyt tutkia väitteet, joiden mukaan sen papit olisivat hyväksikäyttäneet seksuaalisesti jopa pariasataa ihmistä.  •  Lue lisää
 
Tappara otti tärkeät kolme pistettä jääkiekon SM-liigassa 2-1-voitolla SaiPasta Lappeenrannassa. Tamperelaiset jättivät voitollaan SaiPan pudotuspeliviivan alapuolelle. Kirvesrinnat nousivat seitsemänneksi.  •  Lue lisää
 
Jokerit keikkui kuilun partaalla Lahdessa, sillä tappio Pelicansille olisi synkistänyt helsinkiläisten asemia pudotuspelitaistelussa. Tilanne oli päätöserässä jo 3-1 isännille, mutta Jukka Hentusen (tehot 2+2) johdolla Jokerit teki ihmenousun ja nappasi täydet kolme pistettä 4-3-voitolla.  •  Lue lisää
 
Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva 
Kuopion Puijolla hypätty mäkihypyn maailmancupin osakilpailu oli aika ajoin vaikeuksissa sääolojen vuoksi. Kova tuuli perui maanantain karsinnan, mutta kisapäivä saatiin vietyä läpi, tosin perin alhaiselta lähtölavalta.  •  Lue lisää
 
Jääkiekon SM-liigan kärkitaistelussa mukana roikkuva JYP koki takaiskun Turussa, kun pudotuspelipaikastaan kamppaileva TPS otti 2-0-voiton. Samalla katkesi JYPin seitsemän ottelun voittoputki. TPS nousi kuudenneksi eli kiinni suoraan pudotuspelipaikkaan.  •  Lue lisää
 
KalPa nousi jääkiekon SM-liigan kärkeen tämän päivän kierroksella. Kuopiolaisjoukkue saalisti kolme pistettä vierailijaltaan Helsingin IFK:lta, joka sortui rumaan peliin ja jäähyilyyn. Voitto jäi Kuopioon maalein 4-2.  •  Lue lisää
 
Jääkiekon SM-liigan runkosarjaa on pelaamatta enää viisi kierrosta, eikä kaikkia pudotuspelipaikkoja ole vielä jaettu. Panosten kovuus näkyikin tänään otteluissa, joissa yhteensä seitsemän pelaajaa passitettiin suihkuun.  •  Lue lisää
 
Porin Ässien haaveet pääsystä jääkiekon SM-liigan pudotuspeleihin kokivat kovan kolauksen tänään Tampereella. Liigajumbo Ilves katkaisi seitsemän ottelun tappioputkensa ja rökitti Ässät maalein 7-1.  •  Lue lisää
 
Urheilu 21:06 
 0
Kesti peräti 53 kierrosta, ennen kuin Rauman Lukko saatiin putoamaan jääkiekon SM-liigan kärkipaikalta. Tänään se tapahtui, kun Lukko hävisi kotonaan 0-3 Espoon Bluesille ja KalPa pystyi samaan aikaan punnertamaan voiton HIFK:sta. Kuopiolaiset johtavat liigaa kahden pisteen erolla.  •  Lue lisää
 
Kuva: Risto Rasila 
Niittyaron pikaluistelukentällä on tiistai-iltaisin vilinää. Pienimmät luistelijat hakevat tuntumaa lajiin liukuvan tuen kanssa horjahdellen, ja osa harrastajista suihkii kiiltävällä jäällä ammattimaisen oloisesti.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 20:53 
 0
Jääkiekon SM-liiga:
Ilves-Ässät 7-1(4-0, 2-1, 1-0)
KalPa-HIFK 4-2 (2-0, 0-1, 2-1)
 •  Lue lisää
 
Savusukeltajat pelastivat iäkkään miehen palavasta asunnosta Pellossa tiistai-iltana. Rivitaloasunnossa syttyi tulipalo Lankojärvellä puoli kahdeksan aikoihin illalla.  •  Lue lisää
 
Volkswageneista on tammi-helmikuun pakkasjakson aikana mennyt rikki satoja muovisia kaasupolkimia Suomessa, kertoo Kainuun Sanomat verkkosivuillaan tiistaina.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 20:20 
 0
Kuopio:
Maailmancup, 22/24 osakilpailu, HS127-mäki:
1) Simon Ammann Sveitsi 251,0 pistettä (128,5 ja 126 metriä), 2) Adam Malysz Puola 234,1 (123-123,5), 3) Anders Jacobsen Norja 233,9 (121+126,5), 4) Andreas Kofler (120+117,5) Itävalta 219,6, 5) Thomas Morgenstern Itävalta 219,4 (119+120), 6) David Zauner Itävalta 217,0 (118+114,5), 7) Emmanuel Chedal Ranska 207,7 (118,5,+115,5), 8) Robert Kranjec Slovenia 204,5 (118+115,5), 9) Wolfgang Loitzl 200,3 (109,5+117,5), 10) Matti Hautamäki Suomi 196,6 (112,5+114,5),
 •  Lue lisää
 
Israelin ja palestiinalaisten orastavat neuvottelut uhkasivat tänään tyssätä jo ennen todellista alkamistaan.  •  Lue lisää
 
Kuva: compic / Kimmo Brandt 
Nelosen uutisten mukaan kansanedustaja Lauri Oinonen (kesk.) olisi salannut asioita poliisikuulustelussa, joka kytkeytyy Helsingin Sanomien häirintäjuttuun.  •  Lue lisää
 
Suomalaismäkihyppääjät eivät säväyttäneet hypyillään Kuopion maailmancupkisassa. Matti Hautamäki oli parhaana 10:s 112,5 ja 114,5 metrin hypyillään HS127-mäestä.  •  Lue lisää
 
Aikuiskoulutuskeskus Adulta yritetään vielä pelastaa. Ylen uutisten mukaan yhtiökokous haluaa Adultan yrityssaneeraukseen konkurssin sijaan. Järvenpään, Keravan, Mäntsälän ja Tuusulan edustajista koostuva yhtiökokous kokoontui tänään.  •  Lue lisää
 
videot
elokuvat
TV-elokuvat tänään 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
9.3.2010
 
Harjunpää ja pahan pappi-elokuvan näyttelijät julkistettiin
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
Tietämätön ikämies | Ikä: 31 min 
Asterix | Ikä: 1 t 
tuntuu voittomarginaali olevan kuin haitari | Ikä: 2 t 
LEKO | Ikä: 2 t 
Eikö me koskaan opita? | Ikä: 2 t 
KUUMAT
tuntuu voittomarginaali olevan kuin haitari | Viestejä: 18 
lukija | Viestejä: 13 
Lukija | Viestejä: 19 
Asterix | Viestejä: 11 
raju henry | Viestejä: 12 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy