00:04  Maanantai 15 Maaliskuuta 2010 
13222
14.3.2010 
Hiihtoretkellä Vaasassa  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Kotimaa 27.6.2009 

Vastaanottokeskuksissa kahakoitu usein

Somaliasta tullut Mohamed Iise (vas) ja irakilainen Assan Bidaurd kertovat olevansa mieluiten tappelujen ulkopuolella.
Kuva: Anne Hentilä

 

Pakolaisten vastaanottokeskuksissa on viime aikoina ollut kahakointia asukkaiden kesken. Pudasjärven viimeisimmän kahakan vuoksi tilannetta on yritetty rauhoittaa siirtämällä muutama nuori muihin yksiköihin. Uusia nuoria sinne ei ole otettu muutamaan viikkoon. Pudasjärvellä ovat kahakoineet lähinnä irakilaiset ja somalit toisiaan vastaan. Oulun vastaanottokeskuksen johtajan Katja Kolehmaisen mukaan väkivaltaa ei keskuksissa siedetä yhtään.


Somalialainen Dabe Ahmed Yazin oli torstaina lähdössä Pudasjärven yksiköstä pyörällä keskustaan. ”En pidä riidoista ja tappeluista. Itse en ole tapellut. Olen paossa sotaa, miksi pitäisi tapella täällä”, hän sanoo.


Kahakoiden syistä hänellä ei ole tarkkaa tietoa. ”Ihmiset ovat olleet kauan yhdessä ahtaissa tiloissa. Sekin voi aiheuttaa riitoja.”


Poliisi kutsuttu
kolmesti paikalle


Seitsemän kuukautta Pudasjärvellä ollut irakilainen Assan Bidaurd ei myös pidä tappeluista. Vieressä oleva yksikön vs. johtaja Hannele Huttu-Hiltunen sanoo, että sekä Yazin että Bidaurd ovat niitä, jotka eivät ole kahakoineet. Hänen mukaansa joillakin asukkailla tunteet kuohahtavat helposti. Lisäksi irakilaiset ja somalialaiset epäilevät, että toista osapuolta suositaan. ”Lisäksi syy löytyy aina muista, ei itsestä. Kaikki ovat kuitenkin aina jälkeenpäin nöyriä ja katuvaisia.


Poliisi on nyt joutunut rauhoittamaan tilannetta kolmesti. Ensimmäinen kerta oli keväällä, jolloin toisena osapuolena oli pieni joukko pudasjärveläisiä nuoria. Jo silloin siirrettiin joitakin nuoria muualle. Muutama viikko sitten irakilaisten ja somalialaisten välille syntyi suuri kahina, johon melkein kaikki osallistuivat. ”Se oli haastava tilanne, koska lähes kaikki nujakoivat. Mitään kättä pitempää ei onneksi käytetty. Poliisi vei muutaman nuoren rauhoittumaan putkaan”, Katja Kolehmainen kertoi.


Tilanne yritettiin saada rauhoittumaan sisäisellä työskentelyllä yksikössä, mutta riita leimahti taas keskiviikon vastaisena yönä. Tällöin kymmenkunta nuorta oli rannassa lähdössä kalastamaan. Kahakassa lyötiin, potkittiin ja heiteltiin kiviä. Poliisi kutsuttiin taas paikalle ja yksi nuori joutui käymään sairaalassa.


Yksikössä ei Kolehmaisen mukaan tulla jatkossakaan hyväksymään mitään väkivaltaa. Jos joku ei tule toimeen muiden kanssa,  hänet siirretään muualle. Jos joku asukas  joutuu toisen pahoinpitelemäksi, häntä kehotetaan tekemään rikosilmoitus.


Henkilökunta on saanut turvallisuuskoulutusta ja varautunut tilanteisiin Kolehmaisen mukaan hyvin. ”Meillä työntekijöillä ei ole lupa käydä kiinni asukkaisiin. Se onkin siinä mielessä hyvä, että omaa turvallisuutta ei vaaranneta”, Huttu-Hiltunen sanoo.


Kolehmainen uskoo, että valtaosaa yksikön nuorista tilanne harmittaa. ”Tällainen aiheuttaa paikallisissa ihmisissä ja muissakin kielteisiä asenteita pakolaisia kohtaan. Syyttömätkin joutuvat kärsimään muutamien takia. Kaikki yksikön 70 nuorta eivät missään nimessä ole riehujia.”


Pakolaisten odotusajan pitkittyessä on vastaavia kahakoita ollut muissakin keskuksissa. ”Emme hyväksy niitä emmekä ymmärrä. Mutta realismia tietysti on se, että ihmisten odottaessa pitkään epätietoisuudessa, tällaista voi tapahtua.”


Ensimmäiset nuoret tulivat Pudasjärvelle joulukuun alussa. Heistä pääosa on yhä siellä. Ensimmäiset päätökset oleskeluluvista saatiin viime viikolla. Somaleja siellä on 50 ja irakilaisia 15.



Anne Hentilä
 
anne.hentila@kaleva.fi
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
 
Leka
27.6.2009 
Mukavaa, että Kaleva uutisoi rehellisesti pakolaiskeskuksien arjesta.

 
VHM
27.6.2009 
Mukavan oloista porukkaa. "Se oli haastava tilanne, koska lähes kaikki nujakoivat" <--> "Kaikki yksikön 70 nuorta eivät missään nimessä ole riehujia.” Eivät siis aivan kaikki. Moniko ei osallistunut? 1? 4? Moniko osallistui pahoinpitelyyn? 60? 67? Mitäpä pienistä nujakoista. Varmasti kyse on vain ankeista verhoista,discorahan riittämättömyydestä, jalkapallopelien vähyydestä, tai kenties lähistöllä poltellaan tervahautoja, joka sitten ottaa ikävästi vieraan nenään.

 
???
27.6.2009 
Haastatelkaapa ensi kerralla kahakoihin osallistuneita. Heidän näkemyksensä kiinnostaisi enemmän. Mutta muistakaa ottaa tulkki mukaan!

 
Väsähtänyt
27.6.2009 
Huoh. Tappelupukareita on suomessa jo ihan tarpeeksi omasta takaa, ja lisää tulee ulkomailta.

 
Oulun sheikki
27.6.2009 
Jos suomalaiset ja somalit tappelevat, se on aina rasismia ja suomalaisia syyllistetään. Mutta jos somalit ja irakilaiset tappelevat, miksei siitä vedetä rasismiotsikoita? Hyssytellään vain.

 
Jaakko
27.6.2009 
No mitä hemmettiä. Ei ymmärrätä mistä riitä syntynyt?! Olisiko syytä hoitaa asia kuin normaalista ihmiset hoitavat, että KYSYTTÄSIIN miksi sinä kävit toisen kimppuun? Ai ei saada vastausta? Mitä hittoa, oikeasti. Ei nyt voida oikeasti alistua tuollaiseen toimintaan. Me veronmaksajat maksamme tästä kotoutuksesta isot rahat ja jos tuollaisenkin asian hoitaminen on täysin ylivoimainen tehtävä niin mitenhän muidenkaan asioiden hoitaminen onnistuu? Järki käteen nyt. Edes yksinkertaisiin kysymyksiin pitäisi saada vastus jos mitään toivoa yhteiskuntaan sopeutumisesta on.

 
missä mättää
27.6.2009 
Onko tuossa jotain ihmeellistä että maat jotka sopivat keskenään uskonnosta niin ottaa samassa talossa asuessaan yhteen. Miten se tuntuu että tavallinen pulliainen tietää asioiden kulun paljon paremmin kuin virkamiehet itse.

 
Lukija
27.6.2009 
ëi ihan kauheasti yllätä..

 
sensuuri
27.6.2009 
ei taida kannattaa kirjoittaa todellista mielipidettä, kun sitä ei varmasti julkaista

 
muu maa mustikka
27.6.2009 
Niin kaverit ovat paossa sotaa vai oman maan armeijaa mutta kuitenki jostain syystä lähes kaikki pakolaiset ovat armeija ikäisiä miehiä. Missä ovat ne naiset ja lapset jotka oikeasti tarvis turvapaikkaa. Pitäis ymmärtää hyvät ihmiset että ne jotka tänne saakka selviytyvät ovat rikkaan perheen jäseniä. Ne köyhät avun tarvitsijat eivät koskaan saa sitä apua mitä tarvitsee.

 
mievaa
27.6.2009 
Saisinko ehdottaa sellaista hieman tiukempaa mutta kielestäni kuitenkin reilua linjaa: esimerkiksi kolmesta pahoinpitelysta/rikoksesta vuoden aikana seuraisi ehdoton maasta karkoittaminen. Luulisi pakottamaan miettimään hieman enemmän kannattaako sitä sittenkään alkaa kohtalotoveria mukiloimaan.

 
X
27.6.2009 
Mukavan oloista porukkaa. ”Se oli haastava tilanne, koska lähes kaikki nujakoivat." "Kaikki yksikön 70 nuorta eivät missään nimessä ole riehujia.”

Niin joo. Kukkahattutädit taas vauhdissa ja heiltä, jos olisi kysytty ilman oikeata tietoa, niin kyseessähän olisi ollut vain 'ryhmäkeskustelu', jossa ei missään nimessä käytetty väkivaltaa.

 
Lukija
27.6.2009 
Valtaosaa nuorista harmittaa, että valtaosa tappelee. Selevä.

 
Janne Turtiainen
27.6.2009 
Ristiriitaista touhua? Ensin melkein kaikki riehuu ja vähän myöhemmin vain muutama pilaa kaikkien maineen.........seliseli ... mukavan oloista porukkaa ja pelimiehiä

 
realisti
27.6.2009 
Jos kahakointi olisi tapahtunut paikallisen väestön kanssa, voin vain kuvitella sitä rasismin ja suvaitsemattomuuden leimaa.

 
oma maa mansikka
27.6.2009 
Erinomaisesti sanottu "muu maa mustikka". Tämän lisäksi mietityttää raha, jos Suomessa olevaan turvapaikanhakijaan palaa 57000€/vuosi, niin eikö tällä rahalla saisi paikanpäällä apua vuodeksi suuremmalle joukolle kuin yhdelle? Aina pitäisi miettiä sanaa kustannustehokkuus, varsinkin avunantamisessa!

 
NN
27.6.2009 
Artikkelissa puhutaan vain nuorista. Ei taida nuorien joukossa olla kuitenkaan yhtäkään tyttöä.

 
Ismo
27.6.2009 
Tiukka linja. Tappelijat maitojunalla takaisin sinne mistä tulivatkin! Loppuisi se tappelu!

 
hommat kuntoon
27.6.2009 
”Ihmiset ovat olleet kauan yhdessä ahtaissa tiloissa. " On järjesttettävä lisää tiloja , herätys valtio !

 
Jepjep
27.6.2009 
Joo, eipä tahdo tulla minunkaan kommentit aina läpi vaikken niissä rasismia kylväkkään. Lähinnä totean faktat. Jospa tämä viesti tulisi läpi, jossa näin faktana voisin mainita sen että somalien ja irakilaisten väliset suhdeluvut ne tappeluihin johtavat. Toisia on yli kolminkertainen määrä kuin toisia, joten päälliköt yrittävät pomottaa toisia jotka kokevat itsensä ihan yhtä päälliköiksi. Molemmat ovat keskenään eri värisiä ja eri kulttuureista, samoin kuin suomalaiset verrattuna kumpaan tahansa ryhmään. Suomalaisten ja jommankumman ryhmän edustajien ottaessa yhteen suomalaiset leimataan rasisteiksi, mutta entä kun ko. ryhmät ottavat matsia keskenään niin kukaan ei yhtäkkiä olekkaan rasisti. Tiedätte ihan hyvin että totuus on toisenlainen. Jokaisen sisällä asuu pieni rasisti, niin hyvää ihmistä ei ole tehtykkään joka ei suhtautuisi epäluuloisesti toiseen ihmiseen jonka kokee erilaiseksi itseensä verrattuna. Se kumpuaa ihmisen evoluutiosta ja käyttäytymismalleista, joilla ihmiskunta on saavuttanut sen lakipisteen missä nyt ollaan. Ihmiselle on luontaista vierastaa kaikkea minkä kokee erilaiseksi ja uudeksi, se on taannut ihmussuvun henkiinjäämisen. Eivät pelkästään valkoiset vierasta omista normeistaan poikkeavia, sitä tekevät kaikki ihmisryhmät väriin tai kulttuuriin katsomatta. On selvä, että tulee ongelmia kun laitetaan samaan taloon toisistaan huomattavasti poikkeavia ihmisryhmiä siten että toisia on huomattavasti enemmän kuin toisia. Noh, mutta ei me suomalaisethan vaan ollaan niitä rasisteja eihän siihen kukaan muu pysty. Vai lieneekö niin, että rasismi ei ole minkään ihmisryhmän erityisoikeus vaan kuuluu kaikille ja kaikki ihmisryhmät sitä harjoittavat?

 
tappelu seis
27.6.2009 
suomalainen laki kyllä pistää kuriin tappelijat! ehkä parasta olisi alkaa tutkia näiden nuorten miesten elämää siellä lähtömaassa, josko sinne olisi jo mahollisuus palata takaisin.

 
Patriot
27.6.2009 
Ehdotan, että rikoksiin syyllistyneet henkilöt palautetaan välittömästi samana päivänä pois maasta. Välittömästi ja nollatoleranssilla.

Muuten saamme aseellisia yhteenottoja jatkossa.

 
kovempi ote
27.6.2009 
Riitelijät heti maasta ulos, mitä ne tänne tulevat riitaa haastamaan. Sama homma jatkuu jos ne saavat jäädä maahan. Jos haluavat tapella niin menkööt kotimaahansa tappelemaan.

 
Totuus
27.6.2009 
"Muutama viikko sitten irakilaisten ja somalialaisten välille syntyi suuri kahina, johon melkein kaikki osallistuivat. ”Se oli haastava tilanne, koska lähes kaikki nujakoivat."

"Syyttömätkin joutuvat kärsimään muutamien takia. Kaikki yksikön 70 nuorta eivät missään nimessä ole riehujia.”

Ahaa aika selvästi kerrottu.

Mielestäni nämä riehujat pitäisi heti karkoittaa suomesta ja hylätä ikuisiksi ajoiksi mahdollisuus hakea suomesta turvapaikkaa. Täysin idioottimaista kuvitella, että tappelut tähän loppuvat.

 
Hippokraatti
27.6.2009 
Nämä rähinöitsijät voi lähettää takaisin kotimaihinsa. Kun tuota agressiivisuutta näkyy olevan ihan käytännön toimiin asti, niin kotimassa sille kyllä löytyy hyötykäyttöä vaikkapa sikäläisessä maanpuolustuksessa. Irakissa on ymmärtääkseni vaaleilla valittu hallinto, joten sieltä tulijoilla ei liene tarvetta turvapaikkaan. Niin ja meillä on totuttu siihen että lapset ja naiset lähetetään pois turvaan sotatilan aikana ei raavaita uroksia, joille on aina käyttöä konfliktitilanteissa.

 
50+
27.6.2009 
Sitä se joutilaisuus teettää. Nuoret miehet kaipaavat varmasti töitä tai muuta järkevää tekemistä.

 
Lukija
27.6.2009 
Miksei suomalaisten lastenkotien ym. laitosten nahinat ikinä riko uutiskynnystä?

 
Jussi
27.6.2009 
kiva tietää että verorahojani näin käytetään...

 
voi voi voi
27.6.2009 
Sulauta sitten valtaväestöön, kun eivät omiensakaan kanssa tule toimeen.

 
Soini
27.6.2009 
Onkohan nuo Pudasjärven keskuksen asukkaat oikeasti alaikäisiä? Epäilen.

 
Lukija
27.6.2009 
rasismi sana tarkoittaa sitä että vihaa yleisesti kaikkea erilaista. Mutta rasismilla ei ole mitää tekemistä sen asian kans että nämä henkilöt eivät koskaan sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan. Ruotsista voidaan katsoa miten tässä käy,

 
uu
27.6.2009 
Ahtaissa tiloissa? Armeijassa asutaan 6-12kk 16 miestä yhdessä pienessä tupahuoneessa.

 
wikipedia ja google kertoo paljon
27.6.2009 
Kyseessähän ei ole pakolaiskeskus vaan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.

Termeillä "pakolainen" ja "turvapaikanhakija" on aika merkittävä ero. Uskoisin, että mikäli Suomeen otettaisiin enemmän pakolaisia ja vähemmän turvapaikanhakijoita tilanne olisi parempi.

 
lukija
27.6.2009 
Sensuurille..Kokeilen kuitenkin.Kaikkien vastaaanottokeskuksissa oleilevien ryhmien luulisi osaavan olla tappelematta kun sitä on tultu pakoon.Uskontokin on eri joten jos omissa maissa ei tulla toimeen niin miten se onnistuu Suomessa.Karkoitus takaisin jos eivät osaa olla yhdessä.Ilman selittelyjä!!!!Jos pakolaisia otetaan niin miksi niitä todella tarvitsevia ei ole saapunut,,,,vaan niitä nuoria miehiä joilla ilmeisesti on todellakin varaa matkustaa, tai sitten rahat hankitaan jo lähtiessä niiltä köyhiltä ,eli varastamalla ja ryöstelemällä????

 
Tellervo
27.6.2009 
Eiköhän noita turvapaikanhakijoita ole jo ihan riittävästi Suomessa. En halua että veromarkkoja käytetään tuollaiseen toimintaan. Veromarkat lasten ja vanhusten hyvinvointiin. Onko suomalaiset avuntarvitsijat unohdettu kokonaan??

 
Realisti
27.6.2009 
Eipä ainakaan voi valittaa, että muutamat riehujat pilaisivat kaikkien maineen, kun kerran kaikki osallistuvat tappeluihin.

 
Jorma.
27.6.2009 
Mukava miten arkisesti tuo termi "nuoret" on siirtynyt tällaisiin uutisjuttuihin. Poliittisesti korrektia.

 
itsekin nuori
27.6.2009 
Nuoriso nyt on tuollaista. Ei nuorisoa saa syyllistää siitä jos jokunen nuori syyllistyy laittomuuksiin. Nuoria pitää ymmärtää koska he ovat osa nuorisoa. Kyllä nuoret siitä vielä kasvavat. Nuoriso tekee nuorison juttuja. Niin se on.

 
Lukija
27.6.2009 
Tuli heti mieleen dokumentti jossa kerrottiin pahamaineisesta vankilasta yhdysvalloissa jossa käydään lähes jatkuvasti rotu/uskonnollisia joukkotappeluita.

 
ihmettelen
27.6.2009 
mihinkäs näitä maahanmuuttajia sitten siirrellään, kun ongelmat jai hmismäärät nykyisestä kasvavat?

 
PAKKAS-UKKO
27.6.2009 
TALVI TULEE JA PAKKASET NIIN HOMMA RAUHOITTUU

 
kyllästynyt
27.6.2009 
lopettakaa paapominen. Samat rangaistukset kuin muillekin.

 
terveisiä vain
27.6.2009 
Mistä tiedetään, että nämä "nuoret" ovat nuoria kun papereita ei ole ja ikää ei saa tarkistaa? Ilmoitat iäksesi mitä sattuu ja pakko on vain uskoa, tämäkö on sitä mielekästä pakolaispolitiikkaa.

 
Lukija
27.6.2009 
Niitä on joka paikassa, jokaiseen vuorokaudenaikaan. Omat lapset ovat ymmällään kun nuoret miehet ihastelevat vastaantullessa. Aiheuttavat pientä pelkoa ala-asteikäisille lapsille, jotka eivät enää uskalla yksin liikkua edes kirjastossa... Kaarina ja Vesa m enkääpäs kylille katteleen..

 
seuraaja
27.6.2009 
Kotimaahan vain tappelemaan ne täysin aikaiset nuoret joita paapotaan turhaan.

 
vai mitä??
27.6.2009 
Kaupunginjohtaja järjestyksenvalvojaksi keskukseen, kun ne tänne halusikin!!!!

 
Suomalainen
28.6.2009 
Jos minä haluaisin turvapaikan, niin en sen saatuani varmaan haluiaisi tapella, mutta mitä on tämän takana?

TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Urheilutulokset 23:59 
 0
Italian Serie A:
Bologna-Sampdoria 1-1,
Genoa-Cagliari 5-3,
 •  Lue lisää
 
Lionel Messi taituroi hattutempun, kun Barcelona kukisti Valencian Espanjan jalkapalloliigan ottelussa 3-0. Argentiinalainen piti huolen, että hänen joukkueensa pysyy edelleen sarjan kärjessä tasapisteissä Real Madridin kanssa.  •  Lue lisää
 
Alkukesällä Lappajärven Tulivuorirockissa esiintyy nippu kotimaisia artisteja. Kesäkuun viidentenä Halkosaaren huvikeskuksen lavalle nousevat Eppu Normaali, Viikate, Doom Unit, Petri Nygård ja The Grammers.  •  Lue lisää
 
Ranskan Teddy Tamghon kolmiloikan maailmanennätys 17,90 huipensi sunnuntaina Qatarin Dohassa päättyneet yleisurheilun MM-hallikilpailut. Tamgho, 20, säästi ME-loikkansa viimeiselle kierrokselle.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 23:40 
 0
NHL:
Chicago-Washington ja. 3-4 (2-0, 1-0, 0-3, 0-1) (C: Antti Niemi 26/30 torjuntaa),
NY Rangers-Philadelphia 3-1 (0-1, 2-0, 1-0),
 •  Lue lisää
 
Opposition esittämät vilppisyytökset ovat sävyttäneet Venäjän paikallisvaaleja. Syytökset kohdistuvat pääministeri Vladimir Putinin kannattajiin.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 21:08 
 0
Doha:
MM-hallikisat, päätöspäivä:
Miehet:
 •  Lue lisää
 
Kuva: Kaleva 
Keskustan johtokisa näyttää typistyvän neljän ehdokkaan kamppailuksi. Tuomo Puumala ei lähde tavoittelemaan puheenjohtajuutta.  •  Lue lisää
 
Kuva: lehtikuva 
Kimi Räikkösen Ferrarilla korvannut Fernando Alonso sai unelma-alun uralleen italialaistallissa.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 0:02 
 0
Espanjan liiga:
Tenerife-Espanyol 4-1,
Santander-Zaragoza 0-0,
 •  Lue lisää
 
Mäkihypyn maailmancupin kokonaiskilpailun voiton jo aiemmin varmistanut Simon Ammann oli omaa luokkaansa cupin päätöskilpailussa Norjan Holmenkollenilla.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 19:40 
 0
Hollannin liiga:
Ajax-PSV 4-1,
Feyenoord-Heracles 1-1,
 •  Lue lisää
 
Wayne Rooney tuntuu tekevän maaleja jokaisessa ottelussaan, kun talvi alkaa kääntyä kevääksi. Tänään Manchester Unitedin kärkimies johti joukkueensa 3-0-voittoon Fulhamista jalkapallon Englannin Valioliigassa. Samalla United palasi sarjan kärkeen kahdella pisteellä ohi Chelsean ja Arsenalin.  •  Lue lisää
 
Kuva: Kaleva 
Nallikarin talvikylän vetäjä, Vauhtipuiston johtaja Kalle Komulainen oli tyytyväinen talviseen beach volley -turnauksen kokeiluun.  •  Lue lisää
 
Thaimaa yrittää rekisteröidä maassa työskentelevät miljoonat paperittomat siirtolaiset.  •  Lue lisää
 
Helsingin Jalkapalloklubista Hoffenheimiin viime elokuussa siirtynyt puolustaja Jukka Raitala pelasi tänään ensimmäisen ottelunsa Saksan Bundesliigassa. Hoffenheim hävisi kotonaan Petri Pasasen Werder Bremenille 0-1.  •  Lue lisää
 
Hyvä koulu -toimintaryhmän nettiadressiin oli pistänyt sunnuntai-iltaan mennessä nimensä noin 1 300 henkilöä.  •  Lue lisää
 
Ranskan Teddy Tamgho on hypännyt miesten kolmiloikan halli-ME:n 17,90 MM-hallikisoissa Qatarin Dohassa. Kuuban Aliecer Urrutian vuonna 1997 ja Ruotsin Christian Olssonin 2004 hyppäämä entinen maailmanennätys 17,83 parani seitsemän senttiä.  •  Lue lisää
 
videot
elokuvat
TV-elokuvat tänään 
Zebra Lounge (Jännitys) 
Kalaunelmia (Draama) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
15.3.2010
 
Siirtolapuutarhassa odotellaan kevättä
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
"en se ollut minä, vaan joku muu" | Ikä: 1 t 
Eurooppalainen | Ikä: 1 t 
L K H | Ikä: 2 t 
JOKU | Ikä: 2 t 
Jupsu | Ikä: 3 t 
KUUMAT
Kansanvalta höpö höpö | Viestejä: 53 
PP | Viestejä: 21 
moh-moh-yak | Viestejä: 17 
Oona | Viestejä: 21 
P Urheilija. | Viestejä: 14 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy