"Mitään ei ole vielä päätetty, mutta asiasta keskustellaan torikauppiaiden kanssa", ministeriön ylitarkastaja Veli Viitala kertoo.
Porkkana- ja sipuliniput saavat todennäköisesti jäädä, sillä elintarvikelain mukaan tiettyjä kausituotteita saa myydä nipuissa tietyn ajan kaupoissakin.
Uudistus on lähtenyt liikkeelle EU-direktiivistä, jonka voimaan saattamisessa ollaan jo Viitalan mukaan myöhässä. Samalla uudistetaan koko vanha vakauslainsäädäntö vuodelta 1965 vastaamaan nykyisen perustuslain vaatimuksia.
Tilavuusmittojen käytöstä ei ole kuitenkaan säännelty EU-tasolla, vaan se on Viitalan mukaan ihan Suomen oma juttu. "Lähes kaikkialla muualla Euroopan toreilla tuotteet myydään painon mukaan", Viitala kertoo.
Viitalan mukaan lakiuudistus palvelee kuluttajaa, kun myytävä erä on aina samankokoinen. Litroina ostettaessa paino voi vaihdella huomattavasti.
Katoavatko toreilla myytävät reilulla kädellä täytetyt kapat asiakkaan häviöksi?
"Meillä ainakin on myyty kukkuralitroja. Vaa´allahan sitten saa tarkan painon", tori- ja hallikauppias Riikka Isohätälä sanoo.
Isohätälä myy jo tällä hetkellä sekä kilo- että litrahinnalla. Hänellä on ollut vaaka käytössä jo pitkään.
"Jotkut asiakkaat haluavat mieluummin ostaa painon mukaan", Isohätälä kertoo. Hänen mukaansa tilavuusmittojen katoamisesta ei ole ongelmaa.
"Kyllähän se toriperinteeseen kuuluu ja saattaa joitain asiakkaita aluksi oudoksuttaa, mutta ei se kaupankäyntiä estä", 18 vuotta alalla toiminut Isohätälä kertoo.
Muutos voi vaatia siirtymäajan
Laki saadaan mahdollisesti eduskunnan käsittelyyn kevääksi eli se tulee aikaisintaan voimaan ensi vuoden heinäkuussa.
"Mutta jos päädytään muuttamaan radikaalisti käytäntöä eli poistamaan tilavuusmittaus torikaupasta, on laissa todennäköisesti siirtymäaika", Viitala kertoo.
Vaikkei litramitoista luovuttaisikaan, voidaan lain myötä vaatia torikauppiailta myös kilohinnan esillepano. Tällöin kuluttajalla olisi helpompi vertailla tuotteiden hintoja.
Viitalan mukaan torikauppiaiden erikoisluvasta luopuminen yhtenäistäisi kaupan ja torikaupan käytäntöjä. Tällä hetkellä kassalinjojen jälkeen tapahtuva myynti eli markettien eteisissä tai edustoilla myyvät torikauppiaat saavat noudattaa tilavuusmittoja.
Kuluttajaliitto toivoo vaihtoehtoja
Kuluttajaliitto suosittelee jo tänä kesänä torikauppiaita tarjoamaan perinteisten litrahintojen ohella kilohintoja.
"Epävirallisen gallupin mukaan noin puolet haluaisi ostaa kilohinnoilla. Puolet taas haluavat pitäytyä perinteisissä mitoissa", Kuluttajaliiton projektivastaava Paula Pessi luonnehtii.
Mutta jos lakiuudistus kieltää tilavuusmitat, sehän tarkoittaa, että kuluttajan vaihtoehdot kapenevat?
"Näinhän asia tietenkin on. Me emme ota kantaa kumpi käytännöistä on parempi, vaan ainakin ennen lakimuutosta kannustamme myyjiä tarjoamaan asiakkaille molempia vaihtoehtoja", Pessi vastaa.
Vai olisiko sittenkin niin, että tässä ollaan taas tultu yhden turhamaisen asian kanssa tuhlanneeksi aivosolujen käyttöastetta ja kansalaisten veroeuroja?
Ennen vanhaan oli autokorjaamoilla sanonta "ei sitä kannata korjata jos se toimii", siitä voisi muutama päättäjä ottaa opiksi.
Kunhan nyt edes sallisivat jatkossakin litrahinnoittelun ja mittaamisen, vaikka kilot pakollisiksi tulisivatkin.