Ukkola syyttää hallitusta ja eduskuntaa toimittajien lähdesuojan kaventamisesta. "Kansanedustajat vihaavat vapaata tiedonvälitystä ja toimittajia", elämäntyönsä toimittajan tehnyt euroehdokas tilittää.
Ukkola moittii oikeuslaitosta, joka on tehnyt likaista työtä valtaa pitävien puolesta "rätkimällä sananvapaustuomioita, jotka tulevat kuitenkin bumerangina takaisin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimista".
Tämä ei Ukkolan mukaan näköjään riitä, vaan lähdesuoja halutaan murtaa lailla.
Ukkola ehdottaa Journalistiliitolle, että se perustaisi toimittajien oikeusturvarahaston. "Näin voidaan auttaa oikeuteen haastettuja ja vankilaan tuomittuja toimittajia."
Ukkola kertoo tehneensä Euroopan neuvostolle aloitteen, jotta lähdesuoja ja toimittajien työolot järjestön jäsenmaissa selvitetään. "Enpä olisi uskonut huhtikuun alussa,että aloite tulisi nimenomaan Suomessa näin ajankohtaiseksi näin pian", Ukkola toteaa.
Näin tuli sanottua toisessa lehdessä.
-Rami
Toinen asia mikä närästää on pyrkimykset saada työnantajalle kaikki oikeudet keksintöihin/teoksiin jne. mitä työntekijä _vapaa-ajallaankin_ saattaa keksiä, kiitos ja näkemiin tämänkin vuoksi.