17:33  Tiistai 9 Helmikuuta 2010 
13222
9.2.2010 
Nefe teki pesän itselleen narukerästä  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Viihde 26.9.2008 

The Rasmus hyödynsi supertuottajan kokemusta

 
The Rasmus yhtyeen Eero Heinonen (vas.), Aki Hakala, Lauri Ylönen ja Pauli Rantasalmi.
Kuva: LEHTIKUVA/Seppo Samuli
Pelle Pelottomalla on Aku Ankassa kuuluisa Pikku apulainen. Sellaisen sai myös The Rasmus uudelle albumilleen. Levyn tuottajaksi tuli Pellen Pikku apulaisen tavoin melkoiseksi valopääksi osoittautunut jättihittien luoja Desmond Child. Supertuottajan kanssa syntyi teemalevy Black Roses.

The Rasmus ponkaisi kansainväliseen maineeseen oikein kunnolla viisi vuotta sitten. Dead Letters -albumin maailmanlaajuinen myynti nousi yli puolentoista miljoonan kappaleen. Levy oli esimerkiksi Saksassa peräti listaykkönen, Britanniassa The Rasmus ylitti historiallisesti platinalevyrajan.

Dead Lettersin seuraaja Hide From The Sun ei yltänyt edeltäjänsä menestykseen, mutta Black Rosesin siihen voisi kuvitella pääsevän. Levyn jokaisen kappaleen yhdeksi tekijäksi merkityn Childin kynästä kun ovat lähteneet muun muassa Bon Jovin Livin´ On A Prayer, Ricky Martinin Livin´ La Vida Loca, Alice Cooperin Poison ja Kissin I Was Made For Lovin´ You.

"Se on iso nimi. Desmond tuntuu nousevan kaikissa haastatteluissamme puheenaiheeksi. Mutta ei se mitään, hänestä on haastavaa puhua", The Rasmuksen solisti Lauri Ylönen puntaroi.

"Childin biisit olivat meidän nuoruudessamme isossa roolissa. Ja kun hän nyt tuotti meidän levyn, niin tässähän tavallaan ympyrä sulkeutuu", Ylönen jatkaa.

Joskus todellakin elettiin aikoja, jolloin Suomessakin oli umpimahdotonta taapertaa kokonainen päivä kuulematta ensimmäistäkään Desmond Childin kappaletta.

"Mutta se ei paljon haitannut. Nehän on kovin biisejä edelleen", rumpali Aki Hakala ylistää.

"Desmondilta kuuli myös paljon mielenkiintoisia tarinoita muusikoista, joiden kanssa se on aiemmin tehnyt yhteistyötä. Steven Tylerista ja niin edelleen. Ja levyn miksaaja Michael Wagener puolestaan kertoi meille millaista oli olla Metallican Master Of Puppetsin miksaaja, kun James Hetfield ja Lars Ulrich seisoivat vieressä tyrkyttämässä neuvojaan", Hakala naureskelee.

Iisakin kirkko jäi rakentamatta

Black Roses on teemalevy. Siitä huolimatta The Rasmus - Ylösen ja Hakalan lisäksi Pauli Rantasalmi ja Eero Heinonen - ei sortunut muovaamaan albumiaan yhdeksi 50 minuuttia kestäväksi jättibiisiksi, jollaisiin 1970-luvulla oli suuri vaara törmätä.

"Itse asiassa meillä oli tekeillä biisi, jolla alkoi olla mittaa jo noin 20 minuuttia", Ylönen tunnustaa.

"Kappaleen työnimenä oli Iisakin kirkko, siitä oli tulossa eräänlainen The Rasmuksen Bohemian Rhapsody. Sitten tajusimme, että ehkä aika ei vielä ole kypsä Iisakin kirkolle. Että eihän sellaista soopaa voi ulos laittaa."

Soopa jäi pöytälaatikkoon, mutta muuten yhtye kokosi albuminsa eri tavalla kuin kuusi aiempaa levyään.

"Vähän kuin käänteisessä järjestyksessä. Tällä kertaa meillä oli tarina valmiina ennen sävellyksiä. Jokaisen biisin nimi on samalla tarinan luvun nimi. Käytäntö tuntui vapauttavalta, spontaanilta ja yllättävältä", Ylönen kertaa.

Myös Black Rosesin äänimaailma on The Rasmukselle uusi.

"Se on saundillisesti popimpi. Samalla kuitenkin tunnelmaltaan mielestäni jopa raaempi, oli vähän Depeche Mode -saundiakin hakusessa. Ja lyriikoiltaan Black Roses on hyvinkin synkkä", Ylönen kiteyttää.

Aki Hakala muistuttaa, että oli saundi mikä tahansa, niin The Rasmuksen musiikissa ovat melodiat aina olleet ykkössijalla.

"Eikä me nytkään Desmondista huolimatta lähdetty tekemään mitään college rockia", Hakala muistuttaa.

Desmond Childin nimi on usein liittynyt mittaviin myyntilukuihin. Siksi The Rasmukselle on esitettävä kysymys, jota muusikot eivät yleensä kauheasti rakasta. Miten Black Roses tulee menestymään markkinavoimien vietävänä?

"Odotukset ovat hyvät. Tässä ollaan positiiviset kuvat silmissä", Lauri Ylönen maalailee.


STT, ANTTI EEROLA
 

Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
 
hemmo
26.9.2008 
Ja Rasmushan esiintyy Oulussa Club Teatrialla 4.10. Näytetäänpä kerrankin, että tänne kannattaa tuoda näitä kovia suomalaistähtiä, ettei tarvite esiintyä tyhjälle salille.

 
EiTuuMentyä
26.9.2008 
Kovia Suomalaistähtiä hahahaa! Rasmus = Sukallinen Puuroa!

TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Italian Teheranin-suurlähetystö on joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Satakunta Iranin puolisotilaallisen basij-miliisin jäsentä yritti tunkeutua lähetystöön, kertoi Italian ulkoministeri Franco Frattini.  •  Lue lisää
 
Oli kyse sitten tarkasta suunnittelusta tai sattumasta, Britanniassa syntyy jouluaattona enemmän vauvoja kuin minään muuna vuoden päivänä.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:05 
 0
Mäkihyppy tuli talviolympiakisoihin heti Chamonixssa 1924. Aluksi ohjelmassa oli vain yksi kilpailu.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:05 
 0
Maastohiihto on kuulunut talviolympiakisojen ohjelmaan alusta lähtien. Chamonixssa 1924 kilpailtiin vain 18 ja 50 km matkoilla.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:04 
 0
Lumilautailu kehittyi kilpailulajiksi 1970-luvulla Yhdysvalloissa. Vuonna 1981 pidettiin Kaliforniassa lajin ensimmäiset epäviralliset MM-kilpailut.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:04 
 0
Jääkiekkoa on Kanadassa pelattu jo 1870-luvulta lähtien. Eurooppaan laji alkoi levitä noin 30 vuotta myöhemmin. Kansainvälinen jääkiekkoliitto (IIHF) perustettiin vuonna 1908.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:04 
 0
Yhdysvalloissa 1960-luvun lopussa alkunsa saaneesta freestylehiihdosta tuli FIS:n virallinen kilpailulaji 1977.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:04 
 0
Curlingin alkukoti on Skotlannissa, jossa vuonna 1838 perustettu Royal Caledonian Curling Club pysyi lajin sääntöauktoriteettina aina vuoteen 1982 saakka.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:03 
 0
Ampumahiihdon esi-isä oli nelimiehisjoukkueilla suoritettu sotilaspartiohiihto, joka esiintyi talviolympiakisoissa 1924, 1928, 1936 ja 1948.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:03 
 0
Hiihtourheilun olympiaohjelmaan kuului alun perin vain pohjoismaisia lajeja. Alppihiihto tuli kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n virallisten kilpailujen ohjelmaan vasta 1931.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:06 
 0
Yhdistetty hiihto tuli olympiaohjelmaan heti ensimmäisissä talvikisoissa 1924. Vuosien kuluessa laji on muuttunut merkittävästi.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:06 
 0
Taitoluistelu on olympiakisojen talvilajeista vanhin. Laji oli kisaohjelmassa jo Lontoossa 1908 ja Antwerpenissä 1920, ennen erillisten talviolympiakisojen syntyä.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:06 
 0
Skeleton-kelkkailun alkukoti on Sveitsin Sankt Moritzissa, jossa brittituristit alkoivat 1885 järjestää kelkkakilpailuja Cresta Run -nimisellä jyrkällä jääradalla.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:06 
 0
Pikaluistelua yhteislähdöllä nähtiin olympiatasolla jo 1932, kun Lake Placidin kisoissa noudatettiin amerikkalaisia kilpailusääntöjä.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:05 
 0
Rattikelkkailu on kuulunut ohjelmaan kaikissa talviolympiakisoissa lukuun ottamatta Squaw Valleyta 1960, jolle KOK myönsi luvan laistaa kelkkaradan rakentamisesta.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:05 
 0
Pikaluistelun virallisista MM-mitaleista kilpailtiin ensi kerran jo 1893. Kansainvälinen luisteluliitto (ISU) oli perustettu edellisvuonna.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010: Lajiesittelyt 17:05 
 0
Ohjaskelkkailun ensimmäiset Euroopan mestaruuskilpailut pidettiin jo vuonna 1914. Kansainväliseksi kilpailulajiksi se vakiintui kuitenkin vasta 1950-luvulla: ensimmäiset MM-kilpailut pidettiin 1955, ja oma lajiliitto FIL perustettiin 1957.  •  Lue lisää
 
Muutaman kehnomman kauden jälkeen parempaan vireeseen yltänyt Ronaldinho ei ole vielä ansainnut Brasilian jalkapallomaajoukkueen päävalmentajan Dungan luottamusta. Ronaldinhon nimeä ei löydy 22 pelaajan joukosta, kun Brasilia kohtaa 2. maaliskuuta Lontoossa Irlannin viimeisessä maaottelussaan ennen Etelä-Afrikan MM-lopputurnausta.  •  Lue lisää
 
kerro meille
videot
elokuvat
menokalenteri
jari
 
galleria
 
9.2.2010
 
Ringolle tähti Walk of Famelle
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
Hullua touhua | Ikä: 42 min 
| Ikä: 1 t 
Hävettää. | Ikä: 2 t 
Nippe | Ikä: 4 t 
Keskusta eläväksi | Ikä: 5 t 
KUUMAT
Leenin | Viestejä: 31 
Keskusta eläväksi | Viestejä: 12 
ASLAK | Viestejä: 11 
Boris ja Doris | Viestejä: 16 
Nippe | Viestejä: 9 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
peto
PETO 5.2. 
Kaupunkilaiselämää
auto
koti
Koti-Kaleva 6.2. 
Selkeitä graafisia linjoja
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 12:05 
Shanghaista imua Oulun yrityksille
kiekko-kaleva
kuntoon
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy