22:42  Tiistai 9 Maaliskuuta 2010 
13222
9.3.2010 
Koirat nauttivat levosta. Oli  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Kotimaa 21.5.2008 

Nettiaineisto syyttää ylilyönneistä Jokelassa

Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson
Jokelan koulun oppilaat syyttävät toimittajia pahoista ylilyönneistä ammuskelutragedian uutisoinnissa. Professori Jukka Kemppinen julkaisi maanantaina kahden lukiolaisen keräämän listan tilanteista, joissa toimittajat toimivat Jokelan koulun oppilaiden mielestä väärin tai asiattomasti.

Kemppinen kertoo, että hänellä on ollut tiedot hallussaan jo viime vuoden puolelta, mutta nyt häntä pyydettiin julkaisemaan ne. Hän ei kuitenkaan paljasta, kuka tiedot halusi julki.

STT sai käyttöönsä alkuperäisen materiaalin, josta on poistettu haastateltujen nimet. Materiaali on lähes yhteneväinen Kemppisen blogissa julkaistun aineiston kanssa. Listassa mainitaan nimeltä useita tiedotusvälineitä, mutta kaikista tapauskuvauksista ei käy ilmi, minkä median toimittajasta on kyse. Nimetyistä tiedotusvälineistä pahinta kritiikkiä saa 7 päivää -lehti.

Oppilaiden mukaan Seiskan toimittaja oli yrittänyt päästä sisään ammuskelussa kuolleen pojan perheen kotiin surunvalittelujen varjolla. Perhe oli huomannut hänen nauhoittavan keskustelua ja heittänyt hänet ulos.

Toisen kertomuksen mukaan Seiskan toimittaja soitti ammuskelussa kuolleen terveydenhoitajan alaikäiselle lapselle ja pyysi tätä kertomaan äidistään.

Seiskan päätoimittaja Marko Petäjäjärvi myöntää molemmat tapaukset pääpiirteissään. Hän huomauttaa kuitenkin, ettei kummastakaan tilanteesta kirjoitettu lehdessä, koska kuolleiden omaiset eivät halunneet antaa haastatteluja.

Terveydenhoitajan lapsesta hän toteaa lisäksi, ettei toimittaja tiennyt soittavansa alaikäiselle.

HS pyytää anteeksi

Myös Helsingin Sanomat saa oppilailta risuja. He kertovat lehden toimittajan soittaneen ja lähettäneen tekstiviestin 14-vuotiaalle oppilaalle, joka oli vasta juuri päässyt pois koululta. Toimittaja oli kysellyt kuolleiden määrää.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Reetta Meriläinen myöntää, että lehdestä yritettiin aluksi soittaa ja lähettää tekstiviestejä nuorille, joiden tiedettiin käyvän Jokelan koulua.

"Sitten tajusimme, että ihmiset voivat joutua vaaraan (puheluittemme vuoksi), ja lopetimme."

Meriläisen mukaan lehdessä on päätetty, ettei vastaavanlaisessa tilanteessa enää toimittaisi samoin. Puhelun saaneelta oppilaalta hän pyytää anteeksi.

"Emme tajunneet heti tilanteen vakavuutta. Pahoittelemme, jos vaaransimme hänen henkensä."

Toisen kertomuksen mukaan Helsingin Sanomien toimittaja kuunteli sivusta 18-vuotiaan oppilaan ja nuoriso-ohjaajan keskustelua ja julkaisi sen keskustelijoiden tietämättä.

Tämän tapauksen kulusta lehdessä on kuitenkin eri käsitys kuin oppilailla. "Toimittajamme vannoo kivenkovaan, että hän esittäytyi toimittajaksi ja kertoi kuuntelevansa keskustelua juttuaan varten."

Meriläinen paheksuu yksipuolisuutta

Meriläinen paheksuu sitä, että blogissa on julkaistu pelkästään oppilaiden näkökulma asiaan eikä tiedotusvälineille ole annettu mahdollisuutta vastata syytöksiin. Hän kritisoi lisäksi Kemppistä siitä, että tämä julkaisi listan, vaikkei pystynyt tarkistamaan tietoja.

Oppilaiden kertomuksia keräsi tuolloin lukiossa opiskellut Ville Korhonen yhdessä toisen lukiolaisen kanssa. Korhonen muistelee, että kaikkiaan kertomuksia kerättiin pariltakymmeneltä nuorelta. Korhosen mukaan koottu materiaali lähetettiin myös Julkisen sanan neuvostolle. Varsinaista kantelua ei kuitenkaan tehty.

Jokela-aineisto netissä.



STT, MARIA ANNALA, SAMMELI HEIKKINEN
 

Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
 
juu
21.5.2008 
täytyy olla todella tyhmä jos uhkailee näinkin ikävällä asialla

 
Kuukaudeksi erotus koulusta joka uhkailee.
21.5.2008 
Naureskellaan uhkaajalle ja vanhemmat toppuuttelevat. "Nooh ei se meijän poika tosisssaan..."

 
Jii
21.5.2008 
Oliskohan vielä samat kiusaajat riehumassa, jotka sai alulle ensimmäisenki tapauksen.

 
kk
21.5.2008 
Ei mitään koulusta erottamista, nehän on vaan mielissää kun kesäloma pitenee! Muut kesälomalle ja uhkailijoilta loma peruttu.

 
PASKA
21.5.2008 
voi voi eipä olis tuota Jokelan tapahtumaa tullu

 
Ymmärrystä uutisen lukemiseen
21.5.2008 
HALOO, HALOO! Ettekö ymmärrä! Tässähän on kysymys tiedotusvälineiden sopimattomasta menettelystä Jokelan uhrien omaisiin nähden.

TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Hollannin katolinen kirkko on päättänyt tutkia väitteet, joiden mukaan sen papit olisivat hyväksikäyttäneet seksuaalisesti jopa pariasataa ihmistä.  •  Lue lisää
 
Tappara otti tärkeät kolme pistettä jääkiekon SM-liigassa 2-1-voitolla SaiPasta Lappeenrannassa. Tamperelaiset jättivät voitollaan SaiPan pudotuspeliviivan alapuolelle. Kirvesrinnat nousivat seitsemänneksi.  •  Lue lisää
 
Jokerit keikkui kuilun partaalla Lahdessa, sillä tappio Pelicansille olisi synkistänyt helsinkiläisten asemia pudotuspelitaistelussa. Tilanne oli päätöserässä jo 3-1 isännille, mutta Jukka Hentusen (tehot 2+2) johdolla Jokerit teki ihmenousun ja nappasi täydet kolme pistettä 4-3-voitolla.  •  Lue lisää
 
Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva 
Kuopion Puijolla hypätty mäkihypyn maailmancupin osakilpailu oli aika ajoin vaikeuksissa sääolojen vuoksi. Kova tuuli perui maanantain karsinnan, mutta kisapäivä saatiin vietyä läpi, tosin perin alhaiselta lähtölavalta.  •  Lue lisää
 
Jääkiekon SM-liigan kärkitaistelussa mukana roikkuva JYP koki takaiskun Turussa, kun pudotuspelipaikastaan kamppaileva TPS otti 2-0-voiton. Samalla katkesi JYPin seitsemän ottelun voittoputki. TPS nousi kuudenneksi eli kiinni suoraan pudotuspelipaikkaan.  •  Lue lisää
 
KalPa nousi jääkiekon SM-liigan kärkeen tämän päivän kierroksella. Kuopiolaisjoukkue saalisti kolme pistettä vierailijaltaan Helsingin IFK:lta, joka sortui rumaan peliin ja jäähyilyyn. Voitto jäi Kuopioon maalein 4-2.  •  Lue lisää
 
Jääkiekon SM-liigan runkosarjaa on pelaamatta enää viisi kierrosta, eikä kaikkia pudotuspelipaikkoja ole vielä jaettu. Panosten kovuus näkyikin tänään otteluissa, joissa yhteensä seitsemän pelaajaa passitettiin suihkuun.  •  Lue lisää
 
Porin Ässien haaveet pääsystä jääkiekon SM-liigan pudotuspeleihin kokivat kovan kolauksen tänään Tampereella. Liigajumbo Ilves katkaisi seitsemän ottelun tappioputkensa ja rökitti Ässät maalein 7-1.  •  Lue lisää
 
Urheilu 21:06 
 0
Kesti peräti 53 kierrosta, ennen kuin Rauman Lukko saatiin putoamaan jääkiekon SM-liigan kärkipaikalta. Tänään se tapahtui, kun Lukko hävisi kotonaan 0-3 Espoon Bluesille ja KalPa pystyi samaan aikaan punnertamaan voiton HIFK:sta. Kuopiolaiset johtavat liigaa kahden pisteen erolla.  •  Lue lisää
 
Kuva: Risto Rasila 
Niittyaron pikaluistelukentällä on tiistai-iltaisin vilinää. Pienimmät luistelijat hakevat tuntumaa lajiin liukuvan tuen kanssa horjahdellen, ja osa harrastajista suihkii kiiltävällä jäällä ammattimaisen oloisesti.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 20:53 
 0
Jääkiekon SM-liiga:
Ilves-Ässät 7-1(4-0, 2-1, 1-0)
KalPa-HIFK 4-2 (2-0, 0-1, 2-1)
 •  Lue lisää
 
Savusukeltajat pelastivat iäkkään miehen palavasta asunnosta Pellossa tiistai-iltana. Rivitaloasunnossa syttyi tulipalo Lankojärvellä puoli kahdeksan aikoihin illalla.  •  Lue lisää
 
Volkswageneista on tammi-helmikuun pakkasjakson aikana mennyt rikki satoja muovisia kaasupolkimia Suomessa, kertoo Kainuun Sanomat verkkosivuillaan tiistaina.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 20:20 
 0
Kuopio:
Maailmancup, 22/24 osakilpailu, HS127-mäki:
1) Simon Ammann Sveitsi 251,0 pistettä (128,5 ja 126 metriä), 2) Adam Malysz Puola 234,1 (123-123,5), 3) Anders Jacobsen Norja 233,9 (121+126,5), 4) Andreas Kofler (120+117,5) Itävalta 219,6, 5) Thomas Morgenstern Itävalta 219,4 (119+120), 6) David Zauner Itävalta 217,0 (118+114,5), 7) Emmanuel Chedal Ranska 207,7 (118,5,+115,5), 8) Robert Kranjec Slovenia 204,5 (118+115,5), 9) Wolfgang Loitzl 200,3 (109,5+117,5), 10) Matti Hautamäki Suomi 196,6 (112,5+114,5),
 •  Lue lisää
 
Israelin ja palestiinalaisten orastavat neuvottelut uhkasivat tänään tyssätä jo ennen todellista alkamistaan.  •  Lue lisää
 
Kuva: compic / Kimmo Brandt 
Nelosen uutisten mukaan kansanedustaja Lauri Oinonen (kesk.) olisi salannut asioita poliisikuulustelussa, joka kytkeytyy Helsingin Sanomien häirintäjuttuun.  •  Lue lisää
 
Suomalaismäkihyppääjät eivät säväyttäneet hypyillään Kuopion maailmancupkisassa. Matti Hautamäki oli parhaana 10:s 112,5 ja 114,5 metrin hypyillään HS127-mäestä.  •  Lue lisää
 
Aikuiskoulutuskeskus Adulta yritetään vielä pelastaa. Ylen uutisten mukaan yhtiökokous haluaa Adultan yrityssaneeraukseen konkurssin sijaan. Järvenpään, Keravan, Mäntsälän ja Tuusulan edustajista koostuva yhtiökokous kokoontui tänään.  •  Lue lisää
 
videot
elokuvat
TV-elokuvat tänään 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
9.3.2010
 
Harjunpää ja pahan pappi-elokuvan näyttelijät julkistettiin
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
Tietämätön ikämies | Ikä: 32 min 
Asterix | Ikä: 1 t 
tuntuu voittomarginaali olevan kuin haitari | Ikä: 2 t 
LEKO | Ikä: 2 t 
Eikö me koskaan opita? | Ikä: 3 t 
KUUMAT
tuntuu voittomarginaali olevan kuin haitari | Viestejä: 18 
lukija | Viestejä: 13 
Lukija | Viestejä: 19 
Asterix | Viestejä: 11 
raju henry | Viestejä: 12 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy