16:29  Tiistai 9 Helmikuuta 2010 
13222
9.2.2010 
Nefe teki pesän itselleen narukerästä  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Tiede 31.3.2008 

Matemaatikoista opettajia, tutkijoita, asiantuntijoita

Matemaatikkoja työskentelee monilla aloilla hyvinkin erilaisissa tehtävissä, esimerkiksi opettajina, tutkijoina sekä teollisuus- ja vakuutusmatemaatikkoina. Työpaikkoja on kouluissa, muissa oppilaitoksissa, yliopistoissa, kuntien ja valtion hallinnossa sekä elinkeinoelämän palveluksessa.

Noin kuudestakymmenestä prosentista Oulun yliopiston matematiikan laitokselta valmistuneista tulee aineenopettajia. Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle on matematiikanopettajille kysyntää vastaisuudessakin. Loput neljäkymmentä prosenttia matematiikan laitokselta valmistuneista sijoittuu lähinnä tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin.


Yliopiston sisällä
matemaatikkoja työskentelee esimerkiksi tietoliikenne- ja tietokoneteknologian laboratorioissa. Yritysmaailman puolella tärkeä työllistäjä on tietoteollisuus, jonka palveluksessa on tutkijoita ja muita tietoliikennealan osaajia. Matemaatikkoja työskentelee myös Valtion teknisessä tutkimuskeskuksessa (VTT).


Matematiikalla on tärkeä
rooli niin sanotuissa eksakteissa luonnontieteissä, kuten fysiikassa ja kemiassa.

Koulujen matematiikanopettajat usein opettavat näitä aineita. Työssään matematiikkaa, erityisesti todennäköisyyslaskentaa, käyttävät myös tilastotieteilijät. Tilastotiedettä ja tilastollisia menetelmiä voidaan soveltaa biologiassa, lääketieteessä, yhteiskunta- ja käyttäytymistieteissä, taloustieteissä, tekniikassa ja luonnontieteissä.

Tilastotieteilijöitä työskentelee erilaisissa tutkimuslaitoksissa, esimerkiksi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa.



Markus Herva
 
pekka.rahko@kaleva.fi
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Autoliikennettä uhkaavan lakonuhkan sovittelussa kiistellään erityisesti palkankorotuksista. Autoliikenteen työnantajaliitto ALT on syyttänyt Auto- ja kuljetusalan työntekijäliittoa AKT:tä kohtuuttomista vaatimuksista.  •  Lue lisää
 
Hakukoneyhtiö Googlen katunäkymäpalvelu on nyt laajentunut Suomeen. Googlen kuvausautot kartoittivat Suomea palvelua varten viime kesänä, ja nyt työn tulokset ovat kaikkien ihmeteltävissä Street View -palvelussa. Parhaiten palvelusta löytyy katukuvaa Etelä-Suomen kaupungeista, vaikka joitakin otoksia on aivan Lapin pohjoisosia myöten.  •  Lue lisää
 
Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) enemmän langettavia tuomioita kuin muut Pohjoismaat. Tuomioita on tullut erityisesti talousrikosten pitkäksi venyneistä oikeusprosessista. Ne ovat kestäneet jopa toistakymmentä vuotta.  •  Lue lisää
 
Intia on ottanut aikalisän geenimanipuloidun ruuan viljelyssä. Maan ympäristöministeriö päätti olla myöntämättä lupaa geenimanipuloidun munakoison kaupalliselle viljelylle.  •  Lue lisää
 
Suunnistusmaajoukkueen valmentaja Juha Taini joutui eilen illalla auto-onnettomuuteen Vierumäellä. Tainin kuljettama auto ajautui Suunnistusliiton tiedon mukaan normaalinopeudessa vastaantulevien kaistalle, ja törmäsi vastakkaisesta suunnasta tulleeseen autoon, jossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Henkilöt vietiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan.  •  Lue lisää
 
Rovaniemellä keskustan ravintolassa riitaa haastanut 22-vuotias mies pistettiin rautoihin tiistaina aamuyöllä.  •  Lue lisää
 
Luottokorttiyhtiö Visa on lopettanut maksujen käsittelyn sadalta yritykseltä USA:ssa. Yritykset ovat huijanneet kuluttajia harhaanjohtavalla markkinoinnilla, kertoo Suomen Kuluttajavirasto.  •  Lue lisää
 
Jalkapalloliigan joukkue Jaro ja venäläinen toppari Maksim Vasiljev ovat tehneet kolmivuotisen sopimuksen. Vasiljev vakuutti seuran valmentajat hyvillä otteillaan.  •  Lue lisää
 
Lentokoneen penkkejä valmistava japanilaisyhtiö Koito Industries on vääristellyt turvallisuustestejä. Yhtiö tunnusti kirjanneensa osin vanhojen testien tuloksia uusien istuinten valmistusraportteihin.  •  Lue lisää
 
Tampereen kirjamessuilla kävijä voi virittäytyä aitoon paikalliseen tunnelmaan murrekaraokessa. Oman taidonnäytteen voi lähettää videotervehdyksenä tuttavilleen.  •  Lue lisää
 
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma vetoaa puhemies Sauli Niinistön (kok.) näkemyksiin vaatiessaan hallitukselta talouspoliittista suunnanmuutosta.  •  Lue lisää
 
Oulun seurakuntayhtymä tukee rahallisesti oululaisten kuorojen toimintaa.  •  Lue lisää
 
Italian hallitus kaavailee sakko- ja vankeusrangaistuksia lumivyöryjä huolimattomuuttaan aiheuttaville hiihtäjille ja lumilautailijoille. Italian rinteissä kuoli viikonloppuna kahdeksan ihmistä ja useita loukkaantui.  •  Lue lisää
 
Kuva: LEHTIKUVA / Kimmo Mäntylä 
Helsingin käräjäoikeus on hylännyt pääosin syytteet huumepoliisia ravisuttaneessa virkarikosjutussa. Syyttäjät vaativat sakkoja neljälle Helsingin huumepoliisille ja yhdelle keskusrikospoliisin (KRP) poliisille.  •  Lue lisää
 
Kuva: Lehtikuva 
Keskustan puheenjohtajan pääministeri Matti Vanhasen mielestä on tärkeää havaita, että Novalta vaalitukea saaneet puolueet eivät ole tehneet mitään laitonta. Hänen mielestään on aika kova väite, että Nova olisi perustettu vain vaalirahoitusta varten.  •  Lue lisää
 
Kreikan hallitus haluaa nostaa kansalaisten keskimääräistä eläkkeellejäämisikää kahdella vuodella 63:een. Nosto on osa suurta säästöpakettia, jolla yritetään pelastaa maan julkinen talous totaaliselta romahdukselta.  •  Lue lisää
 
Suomalainen jalkapalloilija Robin Wikman siirtyy Ruotsissa mestaruussarjan Häckenistä superettanin Hammarbyhyn. Skoonessa jalkapallo-oppinsa saanut puolustaja Wikman, 24, odottaa tulevalta kaudelta paljon.  •  Lue lisää
 
kerro meille
videot
elokuvat
menokalenteri
jari
 
galleria
 
9.2.2010
 
Ringolle tähti Walk of Famelle
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
Hävettää. | Ikä: 1 t 
Nippe | Ikä: 3 t 
Keskusta eläväksi | Ikä: 3 t 
Leenin | Ikä: 4 t 
ASLAK | Ikä: 5 t 
KUUMAT
Leenin | Viestejä: 23 
Boris ja Doris | Viestejä: 15 
Keskusta eläväksi | Viestejä: 8 
Nippe | Viestejä: 7 
romanttinen | Viestejä: 40 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
peto
PETO 5.2. 
Kaupunkilaiselämää
auto
koti
Koti-Kaleva 6.2. 
Selkeitä graafisia linjoja
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 12:05 
Shanghaista imua Oulun yrityksille
kiekko-kaleva
kuntoon
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy