14:28  Tiistai 16 Maaliskuuta 2010 
13222
16.3.2010 
Mitähän se tämä liikennemerkki oikein  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Kotimaa 18.3.2008 

Hyvä käytös on pienestä kiinni

Tapakouluttaja Kaarina Suonperän mukaan ystävällisyydelle ja välittämiselle olisi tilaa.
Kuva: Jarmo Kontiainen/Arkisto
Ratkaisevaa ei ole se, miten tarkasti hyvät tavat suorittaa ja hallitsee, vaan se miten toisen ihmisen kohtaa. Näin tiivistää tapakouluttaja Kaarina Suonperä. Hän vertaa, että me karut suomalaiset olemme kuin ruukkukasveja. Vain vähän vettä ja aurinkoa ja alamme kukoistaa.

-- Silmiin katsomisella, hymyllä ja kauniilla sanoilla on maaginen voima. Ne ovat pieniä asioita, mutta siltikin niin moni elää ilman positiivista palautetta. Miten surullista sellainen onkaan, sillä jokainen meistä haluaa tulla huomioiduksi, Suonperä harmittelee.

Suonperä harmittelee myös sitä, miten voimakkaasti nykyistä aikaamme leimaa välinpitämättömyys ja yliolkaisuus. Ystävällisyydelle ja välittämiselle olisi tilaa, hän pohtii.

Suonperän mukaan Suomessa arvostetaan hyviä tapoja yhä enemmän. Halutaan tietää, kuinka käyttäytyä niin arki- kuin juhlatilanteissa. Tapojen arvonnousuun vaikuttaa myös nuori sukupolvi. Se on matkustanut ja kiertänyt maailmaa. Kansainvälisyydestä huolimatta käytäntö on toinen. Suomi on muuttunut huimaa vauhtia täysin itsepalveluyhteiskunnaksi, jolloin kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa tarvitaan yhä vähemmän.

-- Kyllähän hyvät tavat katoavat ja ruostuvat, kun olemme yhä enemmän tekemisissä pelkästään seinien kanssa. Seinistä nostetaan rahaa, lentokentillä lippu- ja lähtöselvitykset tehdään itse, laskut maksetaan internetissä ja kahviloissa astiatkin pitää palauttaa itse. Minusta tämä tilanne tuntuu kovin pahalle. Onhan kanssakäyminen muiden ihmisen kanssa elämän suola, Suonperä sanoo.

Tasa-arvon latistava vaara

Suonperä näkee useitakin syitä sille, miksi käytöstapojen hallitseminen voi olla vaikeaa. Yksi syy on jo siinä, ettei kohteliaisuuksia osata ottaa vastaan.

-- Kun mies auttaa naiselle takin, nainen joko pelkää miehen varastavan koko komeuden tai unohtaa kiittää. Jos taas työkaverisi kehuu uutta vaatettasi tai kampaustasi, niin aivan varmasti löytyy napakka sananparsi, millä sekin kohteliaisuus latistetaan, tapakouluttaja kuvaa tilannetta. Vaaransa on myös sillä, että nainen ja mies ovat niin tasa-arvoiset, ettei heidän välilleen mahdu enää minkäänlaista tapoja. Eikä naisten pidä ottaa itsestäänselvyytenä sitäkään, että oven avaaminen kuuluu aina miehelle. Samanhan voi tehdä toisinpäin ja tulos on sama: kaunis ele, hyvä mieli.

-- Tasa-arvokeskustelussa on aina se vaara, että kauniit tavat koetaan uhkana. Jos vastakkaista sukupuolta koskee tai halaa, niin eihän siinä ole kyse mistään ahdistelusta, vaan lämpimästä eleestä. Kohteliaisuus on itse kullekin etuoikeus, Suonperä sanoo.

"Paijatkaa ja neuvokaa lapsia!"

Suonperä korostaa, että kohtelias käyttäytyminen on yksinkertaisesti toisten tunteiden huomioimista. Etikettiongelmiin löytyy vastaus, kun pohtii mikä itsestä tuntuisi hyvälle. Kun tekee näin, ei voi mennä pahasti pieleen. Mutta sepäs ei olekaan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella.

-- Miten ihmeessä lapset oppivat tapoja, jos heitä ei neuvota, ohjata, pidetä sylissä tai pussata. Eiväthän he silloin opi tietämään, mikä tuntuu hyvältä ja miten välittämistä ilmaistaan. Joten: pussatkaa, puhukaa ja pitäkää lapsianne sylissä. Sellainen lapsi oppii kyllä käyttäytymään hyvin, Suonperä kannustaa.

Vaikka suomalaisten mielenlaatu ja käytös on usein karua, pienillä yksinkertaisilla asioilla karustakin saa kaunista. Kiitos, anteeksi ja hyvän päivän toivottaminen saavat jo ihmeitä aikaan tavallisessa arjessa, tapakouluttaja Kaarina Suonperä muistuttaa.



STT
 

Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
 
Päivi Lehtovuori, Taikapeili Production
18.3.2008 
Olen samaa mieltä Kaarina Suonperän kanssa tapakulttuurin höltymisestä Suomessa. Asuessani vuosia ulkomailla mm. Espanjassa ja Yhdysvalloissa, näen suomalaisen, pohjoisen kansan unohtaneen suurimman osan hyvistä käytöstavoista.Tämä on surullista katsottavaa, sillä tapojen puutteellisuus sekä välinpitämättömyys käytöksessä näkyvät välittömästi. Olkoon kyseessä yritysneuvottelut, matkustaminen, pukeutuminen, ruokailutilanteet, kommunikointi tai lasten ja nuorten kayttäytyminen.

Imagosta puhutaan päivittäin ja se koskee niin valtiota, sen edutajia kuin yksityisihmisiäkin. Ensimmäiset viisi sekuntia ratkaisee mitä me olemme muiden silmissä. Ulkoinen olemuksemme kertoo enemmän kuin sanat. Se kertoo meidän asenteesta, ajatuksista, sosiaalisista suhteista sekä omasta jaksamisesta. Pohjoisena kansana usein ajattelemme, että se on aivan sama miten toiminne muiden kanssa, kunhan tehtävä tulee suoritettua. Vieraissa kulttuureissa, joissa on jatkuvasti paljon ihmisiä, erilaisissa tilanteissa, on käytöstavat vielä kovaa valuuttaa. Arkipäivän tilanteet hoituvat mutkattomasti, koska kaikki tietävät miten käyttäydytään eri tilanteissa.

Hyvää tapakulttuuria voi verrata liikennesääntöihin. Niiden tehtävänä on tehdä liikenne joustavaksi ja turvalliseksi. Käyttäytymisen sääntöjen piittaamattomuus taas aiheuttaa turhaa kitkaa seka turvattomuutta. Käytöstapojen tunteminen helpottaa kanssakäymistä ja samalla se avaa myos ovia aivan uudella tavalla niin yritys-kuin ykstiytiselämässäkin.

 
Lukija
18.3.2008 
Loistaa loistaa.

TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Kuva: Ala-aho Pekka 
Lintumatkailun uskotaan nostavan Liminganlahden opastuskeskuksen uuteen kukoistukseen. Alkuvauhtia antaa pääosin EU-rahan turvin tehtävä hanke Linnut kansainvälisen luontomatkailun kärkituotteeksi Oulun seudulla.  •  Lue lisää
 
Suurin osa Haitin maanjäristyksen uhreista joutuu kohtaamaan kesän hurrikaanikauden ilman pysyvää asuinsijaa, arvioi kansainvälisen Punaisen Ristin asiantuntija Pablo Medina. Sadekausi on alkamassa alueella parin viikon päästä ja hurrikaanikausi kesäkuussa.  •  Lue lisää
 
Paineet vuokrien nousuun lisääntyvät talouden elpyessä. Kasvukeskusten vuokra-asuntojen kysyntä pysyy vahvana ja vuokrat jatkavat nousua, ennustavat asiantuntijat Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Raklin tänään julkistetussa barometrissa. Valtaosa vastaajista odottaa nousun jäävän alle 5 prosenttiin.  •  Lue lisää
 
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtajaksi on valittu Maija Pihlajamäki. Hän voitti liittovaltuuston kokouksessa vastaehdokkaansa Pekka Mäkisen luvuin 45-8.  •  Lue lisää
 
Elinympäristöjen tuhoutuminen ja muuttuminen uhkaa useita eurooppalaisia sudenkorento-, perhos- ja kuoriaislajeja, varoittaa Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN.  •  Lue lisää
 
66-vuotias nainen kuoli Nastolan Rakokivessä lumen pudottua katolta hänen päälleen. Poliisin mukaan tapahtumaan ei liity rikosta.  •  Lue lisää
 
Palkkaustukijärjestelmä on toimiva keino nuorisotyöttömyyden vähentämiseen, toteaa nuorisotyöjärjestö Allianssi. Järjestö sai lupaavia tuloksia työllistämishankkeesta, jossa työnantajille maksettiin erityistä tukea alle 29-vuotiaiden palkkaamiseen.  •  Lue lisää
 
Kuva: Sanne Katainen 
Suomalaiset ovat osoittautuneet omalaatuiseksi joukoksi eurooppalaisella geneettisellä kartalla. Geneettisessä rakenteessamme on suuria eroja sekä keskieurooppalaisten että itäisten naapuriemme kanssa.  •  Lue lisää
 
Näyttelijä Esko Salminen joutuu polvileikkaukseen, minkä vuoksi Suomen kansallisteatterin Pitkän päivän matka yöhön -näytelmän esityksiä peruuntuu. Esitykset jatkuvat normaalisti 24. huhtikuuta saakka.  •  Lue lisää
 
Ruotsissa sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Mona Sahlin vaatii hallitukselta selkeitä kannanottoja suhteesta sotilasliitto Natoon.  •  Lue lisää
 
Mozartin tunnettu sävellys Requiem kuullaan Suomessa kolmen poikakuoron yhteisesityksenä. Esityksissä nähdään lavalla kaikkiaan 140 nuorta miestä ja poikaa.  •  Lue lisää
 
Ulkomailta Suomeen tehdyt investoinnit vähenivät viime vuonna selvästi. Suomeen sijoittui vain 128 uutta ulkomaalaisomisteista yritystä, mikä oli noin 30 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008. Huippuvuoteen 2007 verrattuna sijoitusten kappalemäärä on pudonnut alle puoleen, ilmenee Invest in Finlandin keräämistä tiedoista.  •  Lue lisää
 
Ylivieska ja Alavieska eivät syyttäjän mukaan rikkoneet lakia lomauttaessaan opettajia viime vuonna. Oulun syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä on määrännyt poliisin lopettamaan esitutkinnan, koska syyte varsin todennäköisesti jäisi nostamatta.  •  Lue lisää
 
Kuva: Veli-Matti Parkkinen/Lehtikuva 
Kansanedusta Erkki Tuomioja (sd.) ryhtyy taas pitkän tauon jälkeen televisio-ohjelman toimittajaksi.  •  Lue lisää
 
Ohjaaja Joe Wrightin trillerielokuvaa Hanna kuvataan tällä viikolla Kuusamossa Rukan läheisyydessä. Kuvaukset kestävät viisi päivää.  •  Lue lisää
 
Presidentti Tarja Halonen saa tänään vieraan ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun eturivistä.  •  Lue lisää
 
Taloustaantuma ei näytä aiheuttavan niin vakavia vaurioita Suomen taloudelle kuin on pelätty. Suurin osa yrityksistä ja julkisen sektorin organisaatioista uskoo selviytyvänsä lamasta, vaikka se pitkittyisi.  •  Lue lisää
 
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva 
Keskustan kansanedustaja, entinen kulttuuriministeri Tanja Karpela jättää eduskunnan. Karpela kertoi tiistaina päätyneensä pitkän harkinnan jälkeen siihen, että hän ei asetu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.  •  Lue lisää
 
videot
elokuvat

TV-elokuvat tänään 
Kiltti tyttö (Komedia) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
16.3.2010
 
Thaimaan mielenosoittajat keräävät verta
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
onnelinen lomailija | Ikä: 6 min 
Jespoks | Ikä: 21 min 
Lehemiojan lumimies | Ikä: 22 min 
Kalevan toimitus | Ikä: 37 min 
pena | Ikä: 2 t 
KUUMAT
joku | Viestejä: 49 
erno | Viestejä: 26 
Voi itku | Viestejä: 20 
Lukija | Viestejä: 33 
Raju porvari, kova kommari | Viestejä: 25 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy