05:06  Torstai 11 Maaliskuuta 2010 
13222
10.3.2010 
Ihana talvinen harrastus.  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Kotimaa 29.2.2008 

Laaja khat-bisnes toi pääasiassa ehdollisia tuomioita

Tuhansien kilojen khat-huumekauppa toi kahdelle ehdotonta ja kolmelletoista ehdollista vankeutta. Helsingin käräjäoikeus katsoi bisneksen olleen pitkälti yhden kolmekymppisen miehen, Mohamed Shariif Alin, hyppysissä. Hän sai 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta vuosina 2005--2007 tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta.

Alin todettiin pitäneen hallussaan ja välittäneen ainakin 4 200 kiloa khatia. Muut liigan jäsenet muun muassa toivat ainetta maahan Saksasta ja lähettivät päätekijän rahoja ulkomaille. Teot tuomittiin tavallisina ja törkeinä huumausainerikoksina ja rahanpesuna. Muutama syytetyistä oli syyllistynyt pelkkään käyttörikokseen, josta selvisi päiväsakoilla.

Toisen ehdottomista vankeustuomioista sai apuri, joka hoiti muun muassa liiketoiminnan kirjanpitoa ja rahojen perimistä. Tuomio on 1 vuotta ja 6 kuukautta.

Ali ja osa muista tuomituista määrättiin korvaamaan yhteisvastuullisesti valtiolle rikoksena saatuna hyötynä 210 000 euroa.

Päätekijä Suomessa siivoojana

Oikeus laski rikoshyödyn määrää lempeästi. Yleensä huumerikoksissa on tiukka linja, jonka perusteella kaikki huumeiden myynnillä saadut rahat on korvattava ilman, että ostosummaa vähennetään tuloista. Oikeuden mukaan tämä olisi ollut tässä tapauksessa kohtuutonta, joten korvattavaksi tuli vain noin kolmasosa laskennallisesta rikoshyödystä.

"Toiminnan päällimmäisenä motiivina ei ole ollut hankkia mahdollisimman suurta rikollista taloudellista hyötyä. Khatia on haluttu käyttää Suomessa asuvien somalien keskuudessa samaan tapaan kuin sitä on ilmeisesti aiemmin käytetty Somaliassa", oikeus perustelee.

Oikeus toteaa, että khatia on tuotu Suomeen lentoteitse viikoittain lukuisia suhteellisen pieniä eriä. Vastaajilla ei ollut käytettävissään suuria tuloja. Organisaation vetäjä työskenteli Suomessa esimerkiksi siivoojana.

Khatia kuluu kerralla paljon

Käräjäoikeus arvioi tuomiossaan khatin vaarallisuutta ja käyttöannoksen määrää, joka vaikuttaa ratkaisevasti tuomioiden kovuuteen. Khatin todettiin olevan huumeista lievimpiä. Käyttöannokseksi oikeus laski kaksi nippua eli kaksisataa grammaa khatia. Syyttäjä piti käyttöannosta puolta pienempänä.

Koska khatia on käytettävä kerralla paljon huumaavan vaikutuksen saamiseksi, khat on huumeena aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi amfetamiini. Kilosta amfetamiinia tulee viisituhatta käyttöannosta ja kilosta khatia viisi. Käräjäoikeuden mukaan khatia onkin oltava yli neljäsataa kiloa, jotta törkeän huumerikoksen raja ylittyisi.

Khatia tuotiin Afrikasta Hollannin ja edelleen Saksan kautta Suomeen. Tulli epäili liigan kuljettaneen jopa 6 600 kiloa khatia ja tienanneen toiminnalla 1,3 miljoonaa euroa. Koko määrää ei pystytty oikeudessa todistamaan.


STT, PIIA LEINO
 

Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Hallitus ja työmarkkinakeskusjärjestöt kokoontuvat tänään pohtimaan, miten pitkäksi venyneessä eläkekiistassa voitaisiin seuraavaksi edetä.  •  Lue lisää
 
Evankelisluterilaisen kirkon seuraava arkkipiispa valitaan tänään. Uusi piispa on selvillä iltapäivällä.  •  Lue lisää
 
SDP:n kannatus on kääntynyt varovaiseen nousuun. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän kyselyn mukaan demareiden kannatus on noussut marraskuusta 0,8 prosenttiyksikköä 21,3 prosenttiin.  •  Lue lisää
 
Eduskunnan niukka enemmistö vastustaa samaa sukupuolta olevien pariskuntien avioliittoja. Kotimaa kysyi kaikilta 200 kansanedustajalta, pitäisikö Suomeen säätää sukupuolineutraali avioliittolaki. Äänet jakautuivat lähes tasan, sillä vastanneista 54 prosenttia suhtautui lakiin kielteisesti ja 46 prosenttia myönteisesti. Kyselyyn vastasi 126 kansanedustajaa.  •  Lue lisää
 
Suomalainen on noussut ensimmäistä kertaa maailman rikkaimpien listalle. Forbes-lehden listauksen mukaan Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin nousi jaetulle sijalle 773 noin 1,3 miljardin omaisuudella.  •  Lue lisää
 
Neuvottelut ahtaajien työtaistelun lopettamiseksi jatkuvat tänään. Sovittelu keskeytettiin eilen illalla, kun valtakunnansovittelija Esa Lonka ei katsonut mahdolliseksi jättää sovintoesitystä. Neuvotteluja jatketaan kello 14.  •  Lue lisää
 
Yleislakko lamauttaa Kreikan jälleen tänään. Lakkoilijat vastustavat säästötoimia, joilla hallitus yrittää korjata romahduksen partaalla olevaa taloutta. Kreikassa oli yleislakko myös kaksi viikkoa sitten.  •  Lue lisää
 
Palestiinalaishallinto on tyrmännyt epäsuorien rauhanneuvottelujen mahdollisuuden Israelin kanssa. Syynä ovat Israelin siirtokuntahankkeet miehitetyssä Itä-Jerusalemissa.  •  Lue lisää
 
Chilen hätätilaviraston johtaja Carmen Fernandez on eronnut tehtävästään. Fernandez on myöntänyt virastonsa reagoineen hitaasti viimekuiseen tuhoisaan maanjäristykseen, joka tappoi noin 500 ihmistä.  •  Lue lisää
 
Ranskalainen Lyon järjesti jättiyllätyksen jalkapallon Mestareiden liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella pudottamalla Real Madridin jatkosta. Lyon haki toisesta osaottelusta 1-1-tasapelin, mikä riitti jatkopaikkaan yhteismaalein 2-1.  •  Lue lisää
 
Mestareiden liiga:
Neljännesvälierät:
Manchester U Englanti-AC Milan Italia 4-0 (1-0)
 •  Lue lisää
 
YK:n alainen kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC päätyy arvostetun kansainvälisen tiedejärjestön syyniin. Pääsihteeri Ban Ki Moon on ilmoittanut, että Amsterdamissa toimiva Interacademy Council (IAC) tarkastaa paneelin menettelytavat ja käytännöt.  •  Lue lisää
 
Mosambikin viranomaiset aikovat evakuoida 130 000 ihmistä mahdollisten tuhotulvien tieltä. Tuhannet perheet ovat jo joutuneet pakenemaan kodeistaan jokien rantamilla.  •  Lue lisää
 
Pelastuspartio joutui turvautumaan lumikenkiin saavuttaakseen eksyneet Pyhätunturilla Pelkosenniemellä keskiviikkona.  •  Lue lisää
 
Miesten Korisliigan suurin yllätys koettiin Salossa, jossa sarjan viimeisenä ollut Vilpas katkaisi sarjaa johtavan Kouvojen yli kaksi kuukautta ja 15 peliä jatkuneen voittoputken. Putoamista vastaan kamppaileva Vilpas otti tärkeät pisteet 66-64 (31-32) -tuloksella.  •  Lue lisää
 
Urheilu 21:31 
 0
Jääpalloliiga, 1. finaali (paras kolmesta):  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 21:30 
 0
Miesten Korisliiga:
Kauhajoki-Korihait 93-92 (37-50), Vilpas-Kouvot 66-64 (31-32), Honka-LrNMKY 58-83 (27-36), Kataja-FoKoPo 95-72 (45-36), Namika Lahti-KTP 89-82 (41-38), Pyrintö-ToPo 78-69 (32-25).

 •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 21:32 
 0
Miesten SM-liiga:
Isku-Veikot-Piivolley 3-1 (25-19, 18-25, 25-22, 25-16), Loimu-Isku-Volley 1-3 (23-25, 20-25, 25-22, 21-25), Oulu-PerPo 3-1 (25-14, 23-25, 25-15, 25-23), Sampo-Riento 3-2 (25-17, 19-25, 25-20, 23-25, 15-13), VaLePa-Hurrikaani 3-0 (25-15, 25-21, 25-23), MuurLe-Saimaa Volley 3-2 (13-25, 25-19, 25-23, 21-25, 15-11).
 •  Lue lisää
 
videot
elokuvat
TV-elokuvat tänään 
Kolmetoista päivää (Jännitys) 
Helter Skelter (Draama) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
10.3.2010
 
OLS-HIFK Pakkalan tekojäällä
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
Lukija | Ikä: 6 t 
Tieteilijä . | Ikä: 6 t 
Lehemiojan lakkovahti | Ikä: 7 t 
Lukija | Ikä: 7 t 
Paavo, 20 euroa | Ikä: 7 t 
KUUMAT
Kertokaapa? | Viestejä: 29 
Aurinkorantojen politrukit | Viestejä: 32 
Töitä ja heti !!!!! | Viestejä: 16 
Ota lompakko käteen, kun päätät! | Viestejä: 15 
Lumet sen kertoo . | Viestejä: 14 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy