"Jos mitään positiivista kasvihuoneilmiön vaikutuksista uskaltaa sanoa, niin tämän", tiivistää Oulun yliopiston maantieteen laitoksen dosentti Leo Koutaniemi. Oulu siis pysyy meren rannalla.

Maankohoaminen on pohjoinen erikoisuutemme, kiitos kolme kilometriä paksun jääkautisen massan aiheuttaman lommon ja alavien rantojen.

"Lommo oikenee pystysuunnassa vajaan sentin vuodessa. Täällä tasaisilla mailla olisi kuitenkin parempi puhua rantaviivan vaakasuorasta muutoksesta, joka voi olla jopa parikymmentäkin metriä vuodessa! ", toteaa Koutaniemi.

Ilmiö on meille tuttu, mutta Koutaniemi on saanut usein todeta ulkomaalaisten hämmästyksen. "Ovathan he tämän oppikirjoista tienneet, mutta on hyvin puhuttelevaa nähdä maankohoaminen käytännössä", hän kuvaa.

Oulun onnekas sijainti


Koutaniemi määrittelee Oulun sijainnin onnekkaaksi. Jos ranta Oulun keskikaupungin kohdalla olisi yhtä tasaista kuin seudulla yleensä, olisi meri karannut jo kauas Tuomiokirkosta. Oulun kohtalo olisi sama kuin esimerkiksi Haukiputaan ja Iin kirkonkylien, jotka ovat päätyneet jokivarteen.

Merikosken kohdalla on pinnanmuodossa onneksi porras. Tämän kynnyksen ansiosta ydinkeskustan rantaviiva on siirtynyt merta kohti vain koskien pituuden verran.

"Nyt tämä hyöty alkaa kuitenkin olla loppu", Koutaniemi kertoo. Maankohoaminen on edennyt niin pitkälle, että rantaviivan pako alkaa jatkua kaupungin edustalla normaalin tapaansa.

Tai siis jatkuisi ilman kasvihuoneilmiötä. "Se on periaatteessa pelastus merinäkymillemme", Koutaniemi toteaa.

Perämerestä sisäjärvi


Jos ilmastonmuutosta ei oteta huomioon, maankohoaminen takaa ennemmin tai myöhemmin maayhteyden Hailuotoon ja tekee Perämerestä järven.

Merenkurkun umpeen kuroutumisen ajankohta on erään laskelman mukaan 4 000 vuoden päässä. Koutaniemi muistuttaa kuitenkin, että pohjoisen isot joet puskevat niin paljon vettä Perämereen, että virta kyllä tekee itselleen reitin Merenkurkkuunkin. Salmiyhteys saattaa olla hyvinkin pitkäikäinen.

Entä jos ilmastonmuutoksen eteneminen onnistutaan kääntämään? Koutaniemen mukaan merenpinta alkaa tietysti laskea, ja viimeistään silloin, kun fossiiliset polttoaineet ovat loppu maapallolta. Merten tilavuus pienenee veden jäähtyessä ja toisaalta osa vedestä sitoutuu jäätiköihin.

Ja kuinka Oulun sitten käy? Silloin rantaviivan pakoa ei estä enää mikään. Se mikä kasvihuoneilmiöstä hyödyttiin, kostautuu moninkertaisena rantaviivan pakona. Tähän kuluvaa aikaa voi vain arvailla.

Pohjoista leveyttä -sarja kuvaa karttojen avulla Oulun seutua ja Pohjois-Suomea. Se toteutetaan yhteistyössä Oulun yliopiston maantieteen laitoksen kanssa 50 vuotta täyttävän yliopiston juhlavuoden kunniaksi. Sarja ilmestyy joka toinen sunnuntai.
Toisen osan tiedot on saatu maantieteen laitoksen yliassistentilta, dosentti Leo Koutaniemeltä, joka tutkii muun muassa jokia ja jokilaaksoja sekä pinnanmuotoja ja niiden kehitystä.