Silmäys oululaiseen blogosfääriin osoittaa, että paikallistason asioita käsittelevät sivut ovat harvassa. Jos poliitikot ja virkansa puolesta kirjoittavat jätetään laskuista, niin Oulu-blogien määrä pienenee entisestään.
Oulu-hakusanalla suomalainen blogihakemisto, blogilista.fi antaa tulokseksi 91 osumaa. Näistä oululaista elämänmenoa kuvaavia blogeja on kuitenkin vain kourallinen.
Blogeja, jotka edustavat niin sanottua kansalaisjournalismia paikallisella tasolla, ei ole kovinkaan montaa. Pieneen joukkoon mahtuu kuitenkin yksi englanninkielinenkin: Oulu Best Buy -blogista voi lukea muun muassa lähialueiden kaupoissa tehtyjä hintavertailuja eri tuotteista.
Oululaisista blogeista puhuttaessa ei sovi unohtaa Pastanjauhantaa, joka on saavuttanut suurta valtakunnallista suosiota. Oululaispariskunnan ylläpitämä kokkausblogi kuuluu Blogilistan suosituimpien sivujen joukkoon. Blogi keskittyy ruuanlaittoon ja resepteihin, mutta merkinnöissä sivutaan silloin tällöin myös kaupungin ravintolatarjontaa.
Muotimaailman virtauksissa seilaavasta Irene & Saga -blogista voi myös ajoittain lukea Oulua käsitteleviä asioita.
Parhaiten oululaisuus on edustettuina valokuvablogeissa, joita netistä löytyy muutamia. Esimerkiksi Tapani Pikkaraisen ylläpitämään Ajankuvia Oulusta -blogiin napsahtelee tasaiseen tahtiin otoksia kaupungista ja lähiympäristöstä.
Pikkaraisen lähtökotana blogin perustamiselle oli halu jäsentää omaa harrastusta.
"Halusin tehdä itselle päiväkirjan, mistä voi katsella mitä kaikkea on tullut kuvattua vuoden aikana", hän kertoo.
Urheilutapahtumissa kameran kanssa usein häärivä Pikkarainen ei keskity blogissaan pelkästään urheilukuviin vaan sivuilta löytyy otoksia eri tapahtumista ympäri kaupunkia.
Pikkarainen aloitti hiljattain myös kännykkäkameralla otettujen kuvien julkaisemisen blogissaan. "Kännykkä on lähes aina mukana. Tarkoituksena olisi laittaa kuvia nettiin lähes päivittäin", hän kertoo.
Kuvablogeja Oulusta:
ouluphotos.com
my-best-plantphotos-2.blogspot.com
http://irenesaga.blogspot.com/
http://oulubestbuy.blogspot.com/