Ei ole kovin helppoa pysyä mukana näissä käänteissä, ja voin vakuuttaa, että tilanne on hämmentävä niille, jotka yrittävät ymmärtää.

Ennen Ruotsin kansallispäivää 6. kesäkuuta kaikki tiedotusvälineet – radio, televisio ja sanomalehdet – halusivat kertoa ruotsalaisille, että nykyisin on aivan hyväksyttävää kantaa Ruotsin lippua ja juhlia. Se ei ole lainkaan taantumuksellista. Kansallispäivä oli nimittäin nyt vasta toista vuotta virallinen juhlapäivä, joten vuosikymmeniä kestäneen pidättyväisyyden jälkeen opastus oli tarpeen.

Ennen kansallispäivän juhlallisuuksia ruotsalaiset saivat tietää, että kaikilla eikä vain äärioikeistolaisilla Ruotsi-demokraateilla on oikeus marssia Ruotsin kansallisten tunnusten perässä ja ylistää ruotsalaisuutta. Toisaalta varoitettiin, että yksinäinen Ruotsin lippu rivitaloalueella, jolla asuu paljon maahanmuuttajia, voidaan helposti tulkita mielenosoitukseksi ja siten rasismiksi.

Kaupungilla sitä vastoin saattoi hyvin liehuttaa sinikeltaisia lippuja, varsinkin, jos sattui olemaan ulkomaalainen tai ns. uusruotsalainen, kuten maahanmuuttajia kutsutaan. Samana päivänä pidettiin nimittäin monilla paikkakunnilla pienimuotoinen virallinen seremonia vasta ruotsalaisiksi tulleiden kunniaksi. Mutta mitä sitten juhlittiin? Se ei oikein ollut tiedossa tavallisilla ruotsalaisilla, jotka halusivat kansallispäiväksi juhannusaaton.

Mutta mikä auttoi, kun parlamentaarinen komitea päätyi siihen, että ruotsalaisten piti juhlia sitä, että Kustaa Vaasa tanskalaisia vastaan tehdyn kansanousun jälkeen tuli valtaan vuonna 1523. Tuohon aikaan Suomi oli tulevan suurvalta-Ruotsin osa. Tämäkään ei kuitenkaan vaikuta aivan selvältä. Kustaa Vaasa tuli toki maan johtajaksi tanskalaisen hirmuvallan jälkeen kesäkuun 6. päivänä, mutta hänet kruunattiin kuninkaaksi vasta muutama viikko myöhemmin – juhannuksen aikoihin.Lisäksi kansallispäivää juhlitaan siitä syystä, että 6. kesäkuuta on allekirjoitettu kaksi perustuslakia, vuosina 1809 ja 1974. Monet eivät kuitenkaan tiedä tätä. Eikä juhlakulkueissa nähty yhtään kylttiä, jossa olisi lukenut "Eläköön perustuslait".

Monet nimittäin päätyivät osoittamaan mieltään kuin vapunpäivänä, ja kulkueita meni ristiin rastiin kaikkialla kaupungissa. Poliisin erikoisjoukot olivat valmiina äärioikeistolaisten ja äärivasemmistolaisten välisten kahakoiden varalta. Tukholman poliisimestari juhlisti kansallispäivää varoittamalla, että kaupungista saattaisi tulla taistelukenttä.

Niin ei tällä kertaa kuitenkaan tapahtunut. Meno oli enimmäkseen rauhallista ja muistutti pian edessä olevaa juhannuksen viettoa. Rettelöitsijät vietiin busseilla nopeasti kaupungin ulkopuolelle eivätkä he missään vaiheessa päässeet häiritsemään virallisia juhlallisuuksia, joihin kuuluivat avoimet ovet kuninkaan linnassa, kunnialaukaukset ja kuningasperheen läsnäolo Skansenin juhlatapahtumassa.

Syntyperäiset ruotsalaiset suhtautuvat kansallispäivään epävarmasti ja moniselitteisesti, kun taas Ruotsiin terrorin ja sorron alta tulleet maahanmuuttajat eivät millään ymmärrä ruotsalaisten viileää suhtautumista kansalliseen juhlaansa. YK:n sisäisen tarkastuksen johtaja, ruotsalainen Inga-Britt Ahlenius huomautti, että Ruotsi on tähän saakka näkyvimmin juhlinut suurimpia sotatappioitaan, kuningas Kustaa II Aadolfin kuolemaa Lützenissä 6. marraskuuta 1632 ja kuningas Kaarle XII:n kuolemaa Norjan Haldenissa 30. marraskuuta 1718. Toisin sanoen Ruotsin suurvalta-aseman loppumiseen liittyviä nostalgisia surunilmauksia, Ahlenius totesi.kaa.eneberg@comhem.se