14:28  Tiistai 16 Maaliskuuta 2010 
13222
16.3.2010 
Mitähän se tämä liikennemerkki oikein  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Oulu 27.3.2007 

Yli sata osoitti mieltä yliopistolla

Opiskelijat osoittivat mieltä yliopiston säästöaikeita vastaan.
Kuva: Pekka Ala-aho
Tietojenkäsittelytieteiden opiskelijat osoittivat tänään aamupäivällä mieltään Oulun yliopistolla laitokselle suunniteltuja säästöaikeita vastaan.

Mielenosoitukseen osallistui reilu sata opiskelijaa. Opiskelijoiden ainejärjestön Blankon mukaan laitos aikoo näillä näkymin karsia ensi syksystä alkaen opetustunteja jopa 45 prosenttia sekä vähentää assistenttien paikat yhdeksään tai kymmeneen. Blankon mukaan laitoksella työskentelee tällä haavaa 29 assistenttia.

"Emme voi hyväksyä näin rajua karsimista opetuksesta. Leikkaukset tietäisivät sitä, että vain kaikille pakolliset luennot järjestettäisiin. Valinnaiset kurssit poistuisivat eli opetus ohenisi todella huomattavasti", Blankon hallituksen jäsen Tommi Portti harmittelee.

Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen sanoo, että tietojenkäsittelytieteiden laitoksen taloudellinen tilanne on yliopiston pahin. Hänen mukaansa laitoksen opetusta ei ole kuitenkaan edes järkevää karsia kertaheitolla opiskelijoiden pelkäämää määrää. Se kun johtaisi tutkintojen ja sitä kautta määrärahojen vähenemisen kierteeseen.

Lajusen mukaan tietojenkäsittelytieteiden laitoksen kanssa on tarkoitus tehdä useamman vuoden tervehdyttämissuunnitelma.

"Tämä vuosi on Oulun yliopistolla taloudellisesti erittäin hankala, ja siitä on tiedotettu kaikille. Tietojenkäsittelytieteiden laitos ei ole kuitenkaan lähtenyt ajoissa liikkeelle. Sen määrärahat eivät voi mennä joka vuosi miinukselle, vaan nyt asia pitää korjata", hän lisää.

"Väärä tapa säästää"

Oulun yliopiston ylioppilaskunta muistutti tiistaina julkistamassaan kannanotossa, että opetuksesta tinkiminen on pitkällä tähtäimellä kallis tapa säästää.

"Ylioppilaskunta pitää tärkeänä, että tutkinnoissa panostetaan määrän lisäksi laatuun. Laadukkaita tutkintoja saavutetaan vain kattavalla ja monipuolisella opetustarjonnalla."

Ylioppilaskunta kertoo, että Oulun yliopiston viime vuoden tilinpäätöksen mukaan siirtyviä määrärahoja oli eri tulosyksiköillä yhteensä 28,4 miljoonaa euroa.

"Mielestämme tätä rahapottia pitää käyttää niin, että yliopisto kykenee edelleen tarjoamaan runsaasti laadukasta opetusta."

Lue lisää keskiviikon Kalevasta!


Kaleva, STT
 

Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Kuva: Ala-aho Pekka 
Lintumatkailun uskotaan nostavan Liminganlahden opastuskeskuksen uuteen kukoistukseen. Alkuvauhtia antaa pääosin EU-rahan turvin tehtävä hanke Linnut kansainvälisen luontomatkailun kärkituotteeksi Oulun seudulla.  •  Lue lisää
 
Suurin osa Haitin maanjäristyksen uhreista joutuu kohtaamaan kesän hurrikaanikauden ilman pysyvää asuinsijaa, arvioi kansainvälisen Punaisen Ristin asiantuntija Pablo Medina. Sadekausi on alkamassa alueella parin viikon päästä ja hurrikaanikausi kesäkuussa.  •  Lue lisää
 
Paineet vuokrien nousuun lisääntyvät talouden elpyessä. Kasvukeskusten vuokra-asuntojen kysyntä pysyy vahvana ja vuokrat jatkavat nousua, ennustavat asiantuntijat Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Raklin tänään julkistetussa barometrissa. Valtaosa vastaajista odottaa nousun jäävän alle 5 prosenttiin.  •  Lue lisää
 
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtajaksi on valittu Maija Pihlajamäki. Hän voitti liittovaltuuston kokouksessa vastaehdokkaansa Pekka Mäkisen luvuin 45-8.  •  Lue lisää
 
Elinympäristöjen tuhoutuminen ja muuttuminen uhkaa useita eurooppalaisia sudenkorento-, perhos- ja kuoriaislajeja, varoittaa Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN.  •  Lue lisää
 
66-vuotias nainen kuoli Nastolan Rakokivessä lumen pudottua katolta hänen päälleen. Poliisin mukaan tapahtumaan ei liity rikosta.  •  Lue lisää
 
Palkkaustukijärjestelmä on toimiva keino nuorisotyöttömyyden vähentämiseen, toteaa nuorisotyöjärjestö Allianssi. Järjestö sai lupaavia tuloksia työllistämishankkeesta, jossa työnantajille maksettiin erityistä tukea alle 29-vuotiaiden palkkaamiseen.  •  Lue lisää
 
Kuva: Sanne Katainen 
Suomalaiset ovat osoittautuneet omalaatuiseksi joukoksi eurooppalaisella geneettisellä kartalla. Geneettisessä rakenteessamme on suuria eroja sekä keskieurooppalaisten että itäisten naapuriemme kanssa.  •  Lue lisää
 
Näyttelijä Esko Salminen joutuu polvileikkaukseen, minkä vuoksi Suomen kansallisteatterin Pitkän päivän matka yöhön -näytelmän esityksiä peruuntuu. Esitykset jatkuvat normaalisti 24. huhtikuuta saakka.  •  Lue lisää
 
Ruotsissa sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Mona Sahlin vaatii hallitukselta selkeitä kannanottoja suhteesta sotilasliitto Natoon.  •  Lue lisää
 
Mozartin tunnettu sävellys Requiem kuullaan Suomessa kolmen poikakuoron yhteisesityksenä. Esityksissä nähdään lavalla kaikkiaan 140 nuorta miestä ja poikaa.  •  Lue lisää
 
Ulkomailta Suomeen tehdyt investoinnit vähenivät viime vuonna selvästi. Suomeen sijoittui vain 128 uutta ulkomaalaisomisteista yritystä, mikä oli noin 30 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008. Huippuvuoteen 2007 verrattuna sijoitusten kappalemäärä on pudonnut alle puoleen, ilmenee Invest in Finlandin keräämistä tiedoista.  •  Lue lisää
 
Ylivieska ja Alavieska eivät syyttäjän mukaan rikkoneet lakia lomauttaessaan opettajia viime vuonna. Oulun syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä on määrännyt poliisin lopettamaan esitutkinnan, koska syyte varsin todennäköisesti jäisi nostamatta.  •  Lue lisää
 
Kuva: Veli-Matti Parkkinen/Lehtikuva 
Kansanedusta Erkki Tuomioja (sd.) ryhtyy taas pitkän tauon jälkeen televisio-ohjelman toimittajaksi.  •  Lue lisää
 
Ohjaaja Joe Wrightin trillerielokuvaa Hanna kuvataan tällä viikolla Kuusamossa Rukan läheisyydessä. Kuvaukset kestävät viisi päivää.  •  Lue lisää
 
Presidentti Tarja Halonen saa tänään vieraan ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun eturivistä.  •  Lue lisää
 
Taloustaantuma ei näytä aiheuttavan niin vakavia vaurioita Suomen taloudelle kuin on pelätty. Suurin osa yrityksistä ja julkisen sektorin organisaatioista uskoo selviytyvänsä lamasta, vaikka se pitkittyisi.  •  Lue lisää
 
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva 
Keskustan kansanedustaja, entinen kulttuuriministeri Tanja Karpela jättää eduskunnan. Karpela kertoi tiistaina päätyneensä pitkän harkinnan jälkeen siihen, että hän ei asetu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.  •  Lue lisää
 
videot
elokuvat

TV-elokuvat tänään 
Kiltti tyttö (Komedia) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
16.3.2010
 
Thaimaan mielenosoittajat keräävät verta
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
onnelinen lomailija | Ikä: 6 min 
Jespoks | Ikä: 21 min 
Lehemiojan lumimies | Ikä: 22 min 
Kalevan toimitus | Ikä: 37 min 
pena | Ikä: 2 t 
KUUMAT
joku | Viestejä: 49 
erno | Viestejä: 26 
Voi itku | Viestejä: 20 
Lukija | Viestejä: 33 
Raju porvari, kova kommari | Viestejä: 25 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy