Ryhmän jäsenet vaativat, että vuoden 2009 loppuun mennessä mielenterveysongelmista kärsivät oululaiset pääsevät hoitokontaktiin viimeistään kuukauden kuluessa yhteydenotostaan.
"Esimerkiksi mielenterveystoimistoissa on vielä syksyn 2008 aikana ollut jopa vuoden jono varsinaisen hoidon käynnistymiseen, Tilanne on ollut kestämätön vuosia", sanoo ryhmän toinen perustaja, psykologi ja Oulun kaupunginvaltuutettu Anu Määttä. Toinen perustajista on Oysissa työskentelevä lääkäri Elina Moilanen.
"Aiomme toimittaa ryhmän vetoomuksen Oulun kaupungin päättäjille, kun 2 500 jäsentä on koossa", Määttä kertoo.
Dementoituneita vanhuksia lukitaan kotiinsa turvalukkojen taakse, jotta pysyvät aloillaan, huonosti liikkuvia laitetaan yöunille viiden aikaan iltapäivällä tai viedään aamupissalle puolen päivän aikaan, mtt:oon pääsee ainoastaan vaikeasti masentuneet, lievemmät ja keskivakeat lähetetään kotiin masentumaan kunnolla, jotta hoitokriteerit varmasti täyttyvät.
Tilaaja-tuottajamallia survotaan väkisin läpi, vaikka se on jo osoittautunut toimimattomaksi. Kaupunki ostaa palveluja ylihintaiselta ODL:lta, koska kaupungin ja ODLn liitto on pyhä ja taustalla yhteisiä intressejä ja kytköksiä.
Nämä ovat arvokysymyksiä ja Oulussa ihmisarvon ja inhimillisyyden ohittaa raha sekä poliittiset ja taloudelliset, toisinaan uskonnollisetkin kytkökset.
Olen ollut potilaana myös OYS:issä, ja siellä hoito on ollut aina erinomaista. Hoitoa en siis kritisoi, vaan nimenomaan päivystyksen järjetöntä ruuhkautumista varsinkin viikonloppuisin ja iltaisin.
Rahastahan tämä tietysti on kiinni myös OYS:in tapauksessa. Pitäisi olla varaa palkata lisää hoitajia ja lääkäreitä päivystykseen.
Ongelma ei ole myöskään henkilökunnassa. Esim. mtt:ssa yhdellä hoitajalla saattaa olla parhaimmillaa/pahimmillaan yli 80 potilasta. Siitä voi laskea, kuinka intensiivistä hoitoa yhdelle potilaalle voi antaa. Ainakaan kyse ei ole terapiasta ja kuntoutuksesta, kannattelusta ja hengissäpitämisestä enemmänkin.