08:52  Perjantai 3 Syyskuuta 2010 
13222
2.9.2010 
bratz oli pukeutunut syötävän hyvän  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Talous 28.11.2007 

Uusi tuulipuisto suunnitteilla

Winwindin hahmottelema tuulipuisto Hailuodon lähistölle voisi markkinointijohtaja Erkki Kunnarin mukaan alkaa rakentua ehkä vuosina 2010-2015.
Winwindin hahmottelema tuulipuisto Hailuodon lähistölle voisi markkinointijohtaja Erkki Kunnarin mukaan alkaa rakentua ehkä vuosina 2010-2015.
Winwind suunnittelee 25 voimalan tuulipuistoa Hailuodon lauttaväylän pohjoispuolelle. Riutunkarin ja Huikun välisen linjan pohjoispuoliselle alueelle voitaisiin rakentaa alkuvaiheessa noin 25 voimalaa. Voimalat rakennettaisiin vaiheittain.

Markkinointijohtaja Erkki Kunnari kertoo, että Winwindin kumppanina hankkeessa on Lumituuli Oy. Lumituulella on yksi tuulimylly Lumijoen Varjakassa. Aikanaan Lumituuli on vuokrannut Metsähallitukselta merialueen, jolle myllyjä nyt suunnitellaan.

Kunnarin mukaan "lähes sataprosenttisen varmasti" yva-selvitystä aletaan tehdä. "On käyty keskusteluja, että sellainen voitaisiin tehdä. Mutta siinä ollaan vielä puheasteella, vielä ei ole mitään virallista."

Yva-selvitys ratkaisee, mihin kohtaan voimaloita voitaisiin rakentaa. "Sen jälkeen teknistaloudellinen analyysi ratkaisee , mihin voimaloita kannattaa rakentaa", Kunnari sanoo.

Kunnarin mukaan alueelle voitaisiin kenties rakentaa myöhemmin lisääkin myllyjä.

"Hyvää merialuetta siellä on, mutta tässäkin vaiheessa on riittävästi haasteita", Kunnari hieman toppuuttelee.



Winwind ei aio sähköntuottajaksi


Winwind suunnittelee hanketta ja rakentaa myllyt. Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhtiö kuitenkin hankkii puistolle rahoittajan.

Sähköntuottajaksi Winwind ei aio ryhtyä.

Kyseessä ei ole Kunnarin mukaan suunnanmuutos Winwindin toiminnassa.

"Me rakensimme Kemiin voimalat samalla periaatteella. Me kehitimme siellä puiston, hankimme siihen investoijat ja rakennamme sitä", Kunnari sanoo.

Erkki Kunnarin mukaan voimaloita voisi näkyä pystyssä vuosien 2010-2015 välillä. 6-12 kuukautta menee heti yva-selvityksen tekoon. "Missään tapauksessa tämä ei ole mikään pikainen ja nopea projekti", hän sanoo.

Kunnarin mukaan tuulivoimaloiden rakentaminen ei riipu pitkään puhutun Hailuodon silta- tai pengeryhteyden rakentamisesta.

"Tuulipuisto voidaan rakentaa ilman siltaakin."

Silta kuitenkin helpottaisi rakentamista osalle tuulivoimaloista.

Tuulivoimaloiden yva-selvityskään ei liity siltayhteyden selvittelyyn, vaikka yhteisiä osia selvityksissä voikin olla.



Lumituuli tekee
yhä sähköä


Lumituuli Oy:llä on Lumijoella yksi tuulivoimala. Yhtiöllä on toimitusjohtajana helsinkiläinen Sampsa Hario.

Lumituuli Oy perustettiin helmikuussa 1998 tavoitteena tarjota kuluttajille mahdollisuus ostaa tuulivoimalla tuotettua ympäristöystävällistä sähköä ja samalla edistää tuulivoiman hyödyntämistä Suomessa. Osakeanneilla kerättiin pääoma, jolla rahoitettiin 660 kilowatin voimalan rakentaminen.

Muita tuulivoimaloita yhtiö ei ole pystyttänyt.

Lumituulella on ollut pitkään vuokralla merialue Hailuodon ja Oulunsalon välisen lauttareitin pohjoispuolelta, ja hankkeen toteutus on odottanut otollista aikaa.

Lumituuli Oy:llä ei ole mahdollisuutta isoihin investointeihin, mutta Sampsa Harion mukaan ei ole mahdotonta, että Hailuodon hankkeen toteutuessa Lumituulellakin olisi muutama tuulimylly uudessa tuulipuistossa.

Hariolla on it-alan yritys Helsingissä. Lumituulen toimitusjohtajan tehtäviä hän alkoi hoitaa siinä sivussa viime kesänä. Hän on ollut osakkaana Lumituuli Oy:ssä, muuta yhtymäkohtaa hänellä ei ole Lumijoelle tai Oulun seudulle.

Yleinen kiinnostus tuulivoimaa kohtaan viime aikoina taas virinnyt. "Meilläkin on tarkoitus kehittää jotakin uutta", Hario tuumii.



Pasi Klemettilä 

Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
P-Suomi 
Ei urheilua 
Ulkopaikkakuntalainen mies kaahasi poliisin tutkaan reilua ylinopeutta Rovaniementiellä Sodankylän eteläpuolella torstai-iltana.  •  Lue lisää
 
Indonesialainen Sinabung-tulivuori on purkautunut jo kolmannen kerran tällä viikolla. Tulivuori syöksi varhain aamulla paikallista aikaa ilmaan yli kahden kilometrin korkuisen savu- ja tuhkapilven.  •  Lue lisää
 
Kolmen suurimman puolueen johtajat rivissä Ylen Isossa Pajassa eduskuntavaaleissa 2007. Keskustan Matti Vanhanen (vas.), SDP:n Eero Heinäluoma ja kokoomuksen Jyrki Katainen.
Kolmen suurimman puolueen johtajat rivissä Ylen Isossa Pajassa eduskuntavaaleissa 2007. Keskustan Matti Vanhanen (vas.), SDP:n Eero Heinäluoma ja kokoomuksen Jyrki Katainen. Pekka Ala-aho
Kuva: Pekka Ala-aho

Yleisradion perinteikkäät vaalivalvojaiset loppuvat. Puolueet ovat ilmoittaneet Ylelle, etteivät ne enää tule huhtikuun eduskuntavaaleissa valvojaisiin, kertoo perjantain Suomen Kuvalehti.  •  Lue lisää
 
Varsinais-Suomessa Loimaalla paloi varhain perjantaiaamuna tyhjillään oleva broilerikanala. Noin tuhannen neliön suuruisesta kanalasta tuhoutui arviolta puolet.  •  Lue lisää
 
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue aloittaa tänään karsinnat vuoden 2012 EM-lopputurnaukseen vierasottelulla Moldovaa vastaan. Karsintalohko E:n ottelu pelataan Chisinaussa.  •  Lue lisää
 
Meksikossa arviolta 25 epäiltyä huumejengin jäsentä on kuollut armeijan iskussa maan koillisosassa.  •  Lue lisää
 
Talous 7:05 
Päivitetty 8:15
 1
Nuori mies tutkii ilmoitustaulua työnhakukeskuksessa Helsingissä.
Nuori mies tutkii ilmoitustaulua työnhakukeskuksessa Helsingissä. LEHTIKUVA / Mikko Stig
Kuva: LEHTIKUVA / Mikko Stig

Suomen talous toipuu todennäköisesti lamasta tämän ja ensi vuoden aikana, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi. Talouden ennuste on kuitenkin erittäin epävarma, sanotaan järjestön Suomea koskevassa talouskatsauksessa.  •  Lue lisää
 
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suunnittelee keskittävänsä oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset yliopistosairaaloihin. Suunnitelman taustalla on pula oikeuslääkäreistä.  •  Lue lisää
 
Aiempaa harvempi kunta yrittää tänä vuonna säästää opettajia lomauttamalla. Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n mukaan lomautukset koskevat noin 3 000:ta opettajaa, mikä on puolet viimevuotista vähemmän.  •  Lue lisää
 
Metsäasiantuntijat ovat tyytyväisiä siihen, että maa- ja metsätalousministeriön työryhmä suunnittelee metsänkäsittelymenelmien monipuolistamista.  •  Lue lisää
 
Yhdysvaltain itärannikkoa lähestyvä hirmumyrsky Earl on laantunut kakkosluokan myrskyksi viisiportaisella asteikolla. Hurrikaanikeskus kuitenkin muistuttaa, että Earl on yhä suuri ja voimakas hurrikaani.  •  Lue lisää
 
Venäjällä maastopalot ovat jälleen vaatineet kuolonuhreja ja tuhonneet asutusta. Maan hätätilaministeriö sanoi eilen, että ainakin kaksi ihmistä on kuollut viimeisimmissä maastopaloissa.  •  Lue lisää
 
Liiketoimintakiellot ovat jatkuvasti lisääntyneet Suomessa, kirjoittaa Keskisuomalainen. Suomessa on noin 1 100 henkilöä liiketoimintakiellossa.  •  Lue lisää
 
Palestiinalaiset ääriliikkeet ovat uhanneet jatkaa iskujaan Israelia vastaan. Hamasin edustaja sanoi eilen, että ainakin 13 taisteluryhmää aikoo yhdistää nyt voimansa ja tehostaa Israelin vastaista taistelua. Myös itsemurhaiskut ovat Hamasin mukaan mahdollisia.  •  Lue lisää
 
Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ei ryhdy tavoittelemaan presidentin tehtävää vuoden 2012 vaaleissa, kirjoittavat Turun Sanomat ja Väli-Suomen sanomalehdet. Pääministeri Kiviniemen mukaan keskustan presidenttiehdokas etsitään puolueen johdon ulkopuolelta.  •  Lue lisää
 
Kanadan pohjoisrannikolla säiliöalus on ajanut karille. Aluksen lastina on yhdeksän miljoonaa litraa dieseliä, joka uhkaa nyt vuotaa Jäämereen.  •  Lue lisää
 
Meksikonlahden öljynporauslautan räjähdys ei ole viranomaisten mukaan aiheuttanut öljyvuotoa. Onnettomuusaluetta tutkitaan edelleen. Räjähdys tapahtui lähellä Louisianan rannikkoa eilen illalla Suomen aikaa.  •  Lue lisää
 
Ulkomaat 3.9. 
 0
Maa tärisee Italiassa tiuhaan. Tänä vuonnakin heinäkuun alun ja elokuun 20:nnen päivän välisenä aikana rekisteröitiin 1 749 maanjäristystä. Valtaosa on niin pieniä, että vain herkät mittauslaitteet huomaavat ne.  •  Lue lisää
 
Irene Carnevale menetti sukulaisiaan maanjäristyksessä 30 vuotta sitten, ja maanjäristyksen mahdollisuus pelottaa häntä.
Irene Carnevale menetti sukulaisiaan maanjäristyksessä 30 vuotta sitten, ja maanjäristyksen mahdollisuus pelottaa häntä. Pertti Lepistö
Kuva: Pertti Lepistö

LUETUIMMAT
Tänään 
Viikon 
Tämä kuukausi 
Kerro meille
Mitä muistat Kekkosesta?  
Entinen eduskunnan puhemies, valtiovarainministeri ja Oulun läänin maaherra Ahti Pekkala (kesk.), muistaa presidentti Urho Kekkosen terävänä ja nopeana miehenä, jolla oli napakka sutkautus lähes joka tilanteeseen. Mitä muistat Kekkosesta? Tapasitko hänet joskus? Muistatko jonkin hänen verbaalisista sutkautuksistaan?  
•  Lue lisää
videot
Sähkökalastusta Hupisaarilla
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijat sähkökalastavat Hupisaarten puroja päästäkseen perille siitä, miten alueelle istutetut lohet ovat selvinneet
 
elokuvat
Yleisö 

TV-elokuvat tänään 
Dynamiittityttö (Komedia) 
Studio 54 (Draama) 
Panic Room (Jännitys) 
Sweet Home Alabama (Komedia) 
Luunkerääjä (Jännitys) 
12 Apinaa (Sci-Fi) 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
2.9.2010
 
Kekkosen syntymästä perjantaina 110 vuotta
 
liite
 
extrat
OMVF
Carita
Urheilutähti
Karhu
Kuvagalleriat
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
minigallup
lukijakuvat
2.9.2010
 
bratz oli pukeutunut syötävän hyvän näköiseen mekkoon mintun keijusynttäreillä
 
juttutupa
TUOREIMMAT
Launos-Jussin vänkäri | Ikä: 23 min 
Citypussi :) | Ikä: 42 min 
Sähkön säästäjä | Ikä: 9 t 
Hullunkuriset perheet | Ikä: 10 t 
Jaana | Ikä: 11 t 
KUUMAT
Sähkön säästäjä | Viestejä: 34 
40 000 km/vuosi | Viestejä: 53 
Kaapo | Viestejä: 30 
Hullunkuriset perheet | Viestejä: 14 
M@rio | Viestejä: 32 
moottori
Toyota Verso-S
Toyota Verso-S
autouutiset 1.9. 
Toyota palaa pienten tila-autojen markkinoille
koti

Kauppila Oy
Koti-Kaleva 28.8. 
Kukkaloistoa heti lumen sulettua
hightech forum

POLTTOPISTEESSÄ 31.8. 
Eiscat-tutkille koulutetaan osaajia
hyvä olo
Rantarautuset napostelevat jaloista kuolleen ihon. Rantarautuset  elävät laajalla alueella Brittein saarilta Itä-Siperiaan. Suomessa niitä on eniten Pohjois-Suomen hiekkapohjaisissa virroissa.
Rantarautuset napostelevat jaloista kuolleen ihon. Rantarautuset elävät laajalla alueella Brittein saarilta Itä-Siperiaan. Suomessa niitä on eniten Pohjois-Suomen hiekkapohjaisissa virroissa. Helena Sahavirta
Hyvä olo 28.8. 
Rantarautuset työskentelevät jalkahoitajina pohjoisessa
sunnuntain puheenvuoro
Kulutus- ja investointitavaroiden tuottajana Venäjä on vaatimaton tekijä, mutta monilla muilla mittareilla mitattuna se kuuluu maailman mahtimaiden joukkoon,
sanoo suurlähettiläs Matti Anttonen.
Kulutus- ja investointitavaroiden tuottajana Venäjä on vaatimaton tekijä, mutta monilla muilla mittareilla mitattuna se kuuluu maailman mahtimaiden joukkoon, sanoo suurlähettiläs Matti Anttonen. MAURI RATILAINEN/COMPIC
Sunnuntain Puheenvuoro 30.8. 
Onko Venäjä suurvalta?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy