12:59  Tiistai 9 Helmikuuta 2010 
13222
9.2.2010 
Lukijankuva: Sunnuntaina auringonotto sujui  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
PETO 9.4.2009 

Ei kepillä vaan porkkanalla

 
Oululaiset porkkanamafiosot Uula Muoniovaara (vas.), Elisa Hiltunen ja Katariina Muoniovaara.
Kuva: Neena Kuukasjärvi
Ajan hengen mukaan kepeänhumoristinen ja helposti lähestyttävä Porkkanamafia on hyvällä asialla, mutta paukauttaa jo esittelyvideossaan tulemaan täydeltä laidalta: nyt ei puhuta enää luonnonsuojelusta. Porkkanamafian profetian mukaan kyse on jo eloonjäämisestä.

"Mitä hyötyä siitä on, jos yhtenä päivänä jättää käymättä kaupassa ja istuu kynttilän valossa kotona", oululainen Uula Muoniovaara haastaa perinteisen säästäväisyysskenaarion.

"Ei ole kyse kuluttamisesta, vaan valinnoista. Jos ostaa kahvikupillisen joka tapauksessa, miksei sitä voisi yhtä hyvin ostaa hyvän asian edistämiseksi?"

Puolet Oulun Porkkanamafian vapaaehtoisista aktiiveista istuu kahvilapöydässä; Uula Muoniovaaran lisäksi paikalla ovat Elisa Hiltunen sekä Katariina Muoniovaara. Loput löytyvät Facebookista.

Viime syksynä Markus Aallon aloitteesta Ouluun rantautunut Porkkanamafia suunnittelee ensimmäistä tempaustaan. Yhteistyökumppani on löytynyt, hommia riittää ja lisää aktiivisia osallistujia toivotaan.

"Koen tämän myönteiseksi tavaksi vaikuttaa. Perinteisessä ympäristöaktivismissa on paljon negatiivista painolastia", kertoo Katariina Muoniovaara.

"Tämä on vaivaton tapa vaikuttaa. Esimerkiksi opiskelijana on usein vaikea toteuttaa vaikka kierrättämistä, vaikka innostusta olisikin. Mielelläni teen tällaista työtä ja vaikutan tämän kautta", Hiltunen jatkaa.

Oulun Porkkanamafia lähetti yhteistyötarjouksen keskustan alueella 15 ravintolalle.

"No ei me nyt ihan hirveän monta vastausta saatu. Mikä kertoo varmaan siitä, että asiaa ei vielä juuri tunneta", Hiltunen myöntää.

Mutta ei määrä vaan laatu - Oulun Porkkanamafia teki historiaa jo ennen ensimmäistäkään tempausta:

"Saatiin parhaat prosentit kuin vielä koskaan missään", hehkuttaa Hiltunen.

Porkkanamafiatempaukseen lupautunut ravintolayrittäjä sitoutui panostamaan tempauspäivän ylimääräisestä myyntituotosta sata prosenttia + sata prosenttia ravintolan kylmälaitteiden uusimiseen energiatehokkaammiksi.

"Tässä kohtaa me voimme sitten tarjota yrittäjälle asiantuntija-apua esimerkiksi sopivien laitteiden valinnassa", kertoo Katariina Muoniovaara.

Porkkamafian toimissa päämääränä on ennen kaikkea ajatusten herättäminen: "Tempauksilla saadaan toki konkreettista ja hyötyä aikaan. Energiansäästö on hyvin helposti mitattavissa. Toisaalta tempausten tarkoitus on jakaa informaatiota ja saada sitä kautta ihmiset ajattelemaan. Tekemään ehkä valintoja ympäristön hyvinvointi mielessään nyt ja jatkossa", Uula Muoniovaara pohtii.

Kahvikupillinen suosikkiravintolassa kuulostaa aika kepeän kaupunkilaiselta tavalta osallistua ympäristötalkoisiin - mutta Porkkanamafia katsoo pitemmälle:

"Tulevaisuudessa toiveena on, että tempauksiin saadaan mukaan esimerkiksi suuria kauppaketjuja. Tempaus tempaukselta toiminta kehittyy ja Porkkanamafian osaaminen lisääntyy", Hiltunen valottaa.

Oulun porkkanamafialaiset ovat tyytyväisiä ihmisten innostukseen ja mukaan lähtemisen haluun. Lisää aktiivista väkeä kuitenkin toivotaan:

"Kaikki ovat tervetulleita ja kaikkien mukanaoloa tarvitaan. Joukkoon mahtuu monenlaisia ihmisiä. Eettisemmän ja ilmastoystävällisemmän maailman puolesta vaikuttaminen ei ole enää Suomessakaan vain pienen porukan touhuilua. Eikä mitään kettutyttöhommailua", Uula Muoniovaara painottaa.

Vaikka maailmaa ei kahvikupillisella pelastetakaan, kuuluu mafiosojen äänessä asiaankuuluva into ja usko omaan porkkanaponnistukseen:

"Kaikki hyötyvät! Yritys hyötyy, kuluttajat saavat äänensä kuuluville ja voivat jatkossakin asioida ympäristöasioihinsa huomiota kiinnittäneessä yrityksessä. Toivottavasti kymmenen vuoden päästä tästä toiminnasta on ollut niin paljon hyötyä, että koko maailma on muuttunut niin ekologiseksi, että koko Porkkanamafiaa ei enää tarvita!"

 



Neena Kuukasjärvi
 
heidi.hietala@kaleva.fi
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTIT
 
Hanna
9.4.2009 
"Esimerkiksi opiskelijana on usein vaikea toteuttaa vaikka kierrättämistä, vaikka innostusta olisikin."

Miten niin? Ihan yhtä helppoa tai vaikeaa se on, olitpa opiskelija tai et. Ainakin PSOAS on järjestänyt jätteidenkierrätyspisteensä todella mallikkaasti, ja kierrättäminen on kiinni asukkaiden omasta halusta. Valitettavan monella peruslukutaito ja luetunymmärtäminen tuntuvat olevan kuitenkin hukassa... Ei uskoisi, että ihan korkeakouluun on päästy sillä älykkyydellä, mitä siellä roskakatoksessa joskus näkee harjoitettavan...

Mutta muuten hyvä juttu! Toivottavasti ensimmäinen Oulun Porkkanamafian tempaus saa ihmiset liikkeelle!

 
Keke
9.4.2009 
Ei kaikki opiskelijat asu PSOAS-kohteissa.

 
Hanna
13.4.2009 
Niin, siksi kirjoitinkin, että AINAKIN Psoas on jätteenkeräyksen järjestänyt hyvin, muista kohteista en osaa sanoa, koska en ole niissä asunut. Mutta jos intoa riittää, niin kuka tahansa pystyy kierrättämään melko vähällä vaivalla. Isoimpien markettien pihoilla on kaikenlaiselle jätteelle keräyspisteet (ja sinne voi viedä roskansa, vaikka ei itse marketeissa asioisikaan). Toppilan kierrätyskeskukseen ja kaupungin monille kirppareille on kai jokaisella yhtä pitkä tai lyhyt matka lähtä ylimääräiset tavaransa roudaamaan. Niin että kyllä se kierrätys on niin opiskelijoilla kuin muillakin ihan viitseliäisyydestä kiinni.

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Egyptissä kiistellään maan lipun muuttamisesta. Kansanedustajan tekemän ehdotuksen mukaan lipun keskelle voisi laittaa kuvituksen Gizan pyramideista.  •  Lue lisää
 
Kuva: Jukka Leinonen 
Suomen vaikein nuorisotyöttömyys löytyy ja on löytynyt jo useana vuonna peräkkäin juuri Oulusta. Jo vuonna 2008 Oulu komeili vaikeimman nuorisotyöttömyyden tyysijana.  •  Lue lisää
 
Talousrikoksia tehtaillut lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja on tuomittu vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.  •  Lue lisää
 
Yhdysvaltalaisen Colorado Collegen taloustieteen professori Daniel K.N. Johnson on tarkka mies ja erinomaisen ennustajan maineessa. Hän on laskenut, että Vancouverin kisojen mitalitaulukon voittajaksi nousee Kanada ennen Yhdysvaltoja ja Norjaa, ja suomalaiset voittavat 14 mitalia.  •  Lue lisää
 
Vancouver 2010 12:08 
 0
Kuva: TODD KOROL 
Justyna Kowalczyk, 27, kuuluu talviolympialaisten varmimpiin suosikkeihin, mutta sitä on turha odottaa hänen omasta suustaan. Kun hänet nimettiin tammikuussa vuoden urheilijaksi Puolassa, hän täydensi lauseen "Koskaan en kerro, että..." sanoilla "... hiihdän voitosta, jos kisat ovat ovella".  •  Lue lisää
 
Kuva: Google 
Googlen viime kesänä Street View -katunäkymäpalveluun kuvaamat kuvat ovat näkyvissä osana Google Maps -karttapalvelua. Suomalaisia kaupunkeja kuvattiin palveluun kymmeniä. Street View on palvelu, jossa käyttäjät voivat katsoa ja liikkua eri kaupungeissa virtuaalisten 360-asteen panoraamakuvien avulla.  •  Lue lisää
 
Kuva: Jarmo Kontiainen 
Tupakointi lisää erityisesti nuorten riskiä selkäkipuihin. Työterveyslaitoksen mukaan syynä on se, että tupakointi voi supistaa selkärangan verisuonia ja heikentää kudosten ravitsemusta.  •  Lue lisää
 
Helsingissä sähkövian sulkema Sokoksen tavaratalo saadaan avattua ehkä tänään iltakuudelta. Ovet ovat olleet kiinni aamusta saakka.  •  Lue lisää
 
Professori Juhani Suomi on syvästi loukkaantunut entisen puhemiehen Paavo Lipposen (sd.) kielenkäytöstä häntä kohtaan.  •  Lue lisää
 
Takavuosien nuorisoidolia epäillään sekaantumisesta kokaiiniin. Näin kertoo Ilta-Sanomat. Lehden mukaan musiikista ja politiikasta tunnettu Henri Vähäkainu on epäiltynä Itä-Uudenmaan poliisin tutkimassa isohkossa kokaiinijutussa.  •  Lue lisää
 
Kuva: Poliisi 
Jyväskylän Vaajakosken pankkiryöstäjää ei ole vielä tavoitettu. Poliisi etsii ryöstäjää myös Vaajakosken ulkopuolelta. Tehtävään on määrätty noin 40 poliisia.  •  Lue lisää
 
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) haluaa säilyttää itsehoitolääkkeiden myynnin apteekeissa. Hyssälän mielestä Itsehoitolääkkeiden käyttö edellyttää tietoa ja neuvontaa, jota apteekeissa annetaan.  •  Lue lisää
 
Kemikaaliyhtiö Kemiran viime vuoden tulos ennen veroja nousi 103 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli vain kaksi miljoonaa voitolla. Kemiran liikevaihto kutistui hieman 2,5 miljardiin euroon.  •  Lue lisää
 
Helsingin pörssi painui aamulla Nokian johdolla pieneen laskuun. Kello 11 maissa OMXH-yleisindeksi oli 0,25 prosenttia pakkasella 6 453 pisteessä. Nokia oli halventunut puoli prosenttia 9,74 euroon ja vaihtoa oli koossa vajaat sata miljoonaa euroa.  •  Lue lisää
 
Helsingin keskustan Sokoksen tavaratalo on suljettu sähkövian vuoksi. Ovet ovat olleet kiinni koko aamun.  •  Lue lisää
 
Vanhainkotien valtauksia on luvassa. Joskin myönteisessä hengessä, ystävänpäivänä 14. helmikuuta.  •  Lue lisää
 
Oulu osallistuu osana Suomen paviljonkia Shanghain maailmannäyttelyyn toukokuun alusta lokakuun loppuun. Paviljongissa esitellään suomalaista hyvinvointia, ympäristöä ja osaamista.  •  Lue lisää
 
Ukrainan presidentinvaalit hävinnyt pääministeri Julia Tymoshenko kieltäytyy tunnustamasta toissapäiväisten vaalien tulosta. Tymoshenko aikoo viedä vaalituloksen tuomioistuimen käsiteltäväksi, kertoo ukrainalainen sanomalehti Pravda.  •  Lue lisää
 
kerro meille
videot
elokuvat
menokalenteri
jari
 
galleria
 
9.2.2010
 
Ringolle tähti Walk of Famelle
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
Leenin | Ikä: 1 t 
ASLAK | Ikä: 1 t 
Näin on | Ikä: 1 t 
Boris ja Doris | Ikä: 2 t 
Vihtori | Ikä: 3 t 
KUUMAT
heppu | Viestejä: 15 
Kotikokkikolmonen | Viestejä: 15 
romanttinen | Viestejä: 36 
Jäsen Z | Viestejä: 12 
paljon matkustellut | Viestejä: 10 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
peto
PETO 5.2. 
Kaupunkilaiselämää
auto
koti
Koti-Kaleva 6.2. 
Selkeitä graafisia linjoja
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 12:05 
Shanghaista imua Oulun yrityksille
kiekko-kaleva
kuntoon
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy