Ulkomaat 23.11.2009 

Yli sata jäälohkaretta lähestyy Uutta-Seelantia

Jäälohkareet ovat peräisin etelänavalta irronneesta valtavasta jäälautasta.
Jäälohkareet ovat peräisin etelänavalta irronneesta valtavasta jäälautasta. MURRAY POTTER
MURRAY POTTER
Jäälohkareet ovat peräisin etelänavalta irronneesta valtavasta jäälautasta.
Etelämantereesta irronneet jäänlohkareet lähestyvät Uutta-Seelantia. Asiantuntijat arvioivat, että merellä ajelehtii yli sata erikokoista jäälauttaa. Suurimmat ovat noin 200 metrin mittaisia. Satelliiteilla havaitut lohkareet ovat ohittaneet jo Aucklandinsaaret lähestyessään Uutta-Seelantia. Ne olivat maanantaina 450 kilometrin päässä Uuden-Seelannin Eteläsaaresta.

Jäätikkötutkija Neal Young kertoi, että lohkareet ovat peräisin etelänavalta irronneesta valtavasta jäälautasta.

–Lautta oli todennäköisesti 30 neliökilometrin kokoinen, kun se lähti liikkeelle 2000-luvun alussa, hän sanoi.

Youngin mukaan syy on ilmaston lämpenemisessä. Myös vuonna 2006 jäälauttoja kulkeutui 25 kilometrin päähän Uuden-Seelannin rannikosta. Lohkareet saattavat olla vaarallisia laivoille.


STT, AFP 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
23.11.2009 
 
mm
joulupukki saa kohta tulla uimalla :D mutta ei meidän tekemisellä ole enää väliä, luonto kyllä puhdistaa meidät tuholaiset täältä sotkemasta.
23.11.2009 
 
lukija
Jaha sinne tulee talavi kun nää lohkareet ympäröi saaren.
23.11.2009 
 
Lukija
aina niitä on sielä pyörinny nejäät lohkeilee sen takia ku mannerjää liikkuu merelle päin ..
23.11.2009 
 
Jeeee!
Hienon näkösiä. Varmaan mukavaa vaihtelua Uuden Seelannin merinäkymiin.
23.11.2009 
 
R
Lämpenee tai ei, minä ajan.
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla.
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla. Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KiekkoJuttu 20:46 
Takaisin parrasvaloihin
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy