Sampo-konsernin hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos muistuttaa, että Suomi ei tule pääsemään "kuin koira veräjästä" talouden suhdannekuopasta.
Euroopalla on sama tilanne edessään kuin Suomella: joko uudistua nopeasti tai sitten näivettyä hiljalleen "antiikkikaupaksi" kuin Argentiina ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
"Voisimme tehdä aktiivisesti saman, minkä Britannian ensimmäinen naispääministeri Margaret Thatcher teki hyvin vaikeassa taloustilanteessa 1980-luvun alussa: hän laski radikaalisti veroja ja myi julkista varallisuutta, valtion omaisuutta. Siinä menivät kunnalliset vuokratalot, hiilikaivokset, teräsyhtiö British Steel ja osa rautateistäkin. Hän synnytti uuden elinvoimaisen Britannian, jonka hedelmät korjasi seuraava labourin pääministeri Tony Blair."
Wahlros sanoo, että yksityistämismyyntien seurauksena Britannia palasi "elävänä" Euroopan valtioiden joukkoon ja itse asiassa dynaamisempana maana kuin muut.
"Suomessa voisimme tehdä saman, mittakaavasta voi tietenkin aina keskustella. Valtion suuri omaisuus on ainoa hyvä uutinen tässä talousyhtälössä ja sitä on syytä nyt käyttää. Tilanne on sama kaikissa Euroopan maissa, ei ainoastaan Suomessa: miten syvästä talouskuopasta noustaan takaisin ylös, pitävästi jaloilleen."
Wahlroos muistuttaa, että Suomessa hymistään sinivalkoisesta pääomasta ja pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta.
"Nyt palataan kylmään arkeen, jossa tarvitaan kylmää rahaa. Sitä ei saada verottamalla. Britanniassa nykyinen labour-pääministeri Gordon Brown on jo julistanut uuden yksityistämisohjelman, jotta hän voisi kattaa budjettialijäämän."
Ainoa rahan lähde, jolla ei ole katastrofaalisia seurauksia Euroopan tai yksittäisen maan talouskasvulle, on tässä tilanteessa valtion varallisuuden myynti. Se keino on Suomen ja Euroopan hallitusten käytettävissä.
Wahlroosin mukaan kyseessä ei tietenkään ole pitkäaikainen ratkaisu.
"Me tarvitsemme 2-3 vuodeksi talouden rakennekuopan täytettä, jota saadaan myymällä valtion omaisuutta. Veronkorotuksille pitää sanoa ehdoton EI!"
Kantaverkosta
voisi aloittaa
Suomessa voitaisiin Wahlroosin mukaan myydä valtion salkusta sellaisia osakkeita, joilla on vain finanssi-intressi eikä strategista intressiä.
"Meillähän on valtion omistajayhtiö Solidium Oy, joka voi pysyä edelleenkin omistajana eli kaikkea ei tarvitse myydä. Solidiuminkin voisi viedä pörssiin ja valtio saisi siitä lisää rahaa."
"Minun on vaikea ymmärtää, miksi valtion pitää kerätä itselleen omaisuutta, joka on ruuvattu Suomen kallioperään kuten kantaverkkoyhtiö Fingrid. Ei se ole erityisen vaarallista, jos kantaverkon omistaa joku ulkomaalainen. Sama pätee Yleisradion jakeluverkkoon Digitaan, joka on ollut kymmenisen vuotta ranskalaisten omistama ja toiminut erittäin hyvin. Se on erinomainen diili Ylelle. Sekin verkko on ruuvattu Suomen kallioperään.
Wahlroos muistuttaa, että valtio on myös suuri kiinteistöomistaja kaupungeissa sekä maalla metsänomistaja.
Hän painottaa, että kaikkea ei tarvitse myydä viikon tai parin kuluttua.
"Kuoppa pitää täyttää parissa-kolmessa vuodessa. Nytkin maailman pörssit ovat nousseet viime keväästä noin 40 prosenttia. Jo lähitulevaisuus tarjoaa mahdollisuuksia valtion omaisuuden myyntiin järkevällä arvostustasolla."
Tällä kommentilla wahlroos näyttää taas todelliset kyntensä. Tulonsiirto valtiota rikkaille. Venäjällä tämä valtionomaisuuden myynti toteutettiin 20 vuotta sitten.
Pääomavero on poistettu ja yritysten sairasvakuutusmaksu poistuu vuoden alussa. Rikkailta on poistettu verotuksessa progressio. Maksavat saman 28% kuin keskituloinen ansiotuloistaan.
Ongelman tosiaan on kansainvälinen kipailukyky nyt. Reilu vuosi sitten kaikki kävi kaupaksi. Jos maalimalla ei ole kysyntää niin se ei korjannu vaikka ilmaiseksi töissä käytäisiin.
Suurin taloutta rasittava ongelma on tehoton pankki ja vakuutus sektori. Rahat ohjataan casino sekä kiinteistö talouteen eikä yritysten investointeihin ja tuotekehitykseen. Yrityksistä se todellinen kilpailukyky tulee. Ei siitä että pankki keinottelee toisen pankin osakkeilla.
Nykyinen kilpailukykymme ajaa työpaikat pois. Mitä sitten teemme kun valtio saa rahaa vain pakolaisten ottamisesta? Yritykset ja varakkaat menee globaalisaation turvin sinne missä tulot ja menot ovat tasapainossa. Sitten Suomi vasta kusessa onkin. Valtion velanotto on pakko rahoittaa myymällä jotain. Verojen tuplaaminen ei voi olla vaihtoehto.
Kyllä mielestäni joitain valtion omistuksia voisi hyvin myydä. Eihän niitä pakko ole venäläisille myydä. On Suomessakin rahaa, jos verotus ostamiseen kannustaisi.
Kaikissa maissa jotka on Nallen esimerkeissä mainittu, on työttömyys noussut hurjasti ja tuloerot sitä myöten kasaneet. On täyttä itsekyyttä syyttä politiikkoja osaamattomuudesta ja vaatia sosiaalidemokratisen mallin alasajoa, kun edustaa kapitalismin kermankuorijaporukkaa. Poliitikkojen pitää olla tarpeeksi rohkeita ajattelemaan koko kansaa ja kuulla useita puheenvuoroja, ei vain yhden opin edustajia.
Miksi muuten yksityistäminen olisi samantekevää? Onko koskaan käynyt niin, että yksityistämällä hinnat olisivat laskeneet? Yksityisellä on erilainen yritysriski, ja sen mukaisesti on erilainen tuotto-odotus, ja se edellyttää toisella tavalla tehokasta kustannusrakennetta. Siinä niitä työttömiä syntyy ja tuloeroja.
Voihan sitä yritystoimintana pitää sitäkin kun köyhä myy kadunkulmassa vaatteita päältään, se on ihan miten asian haluaa nähdä.
Ei meillä ehkä ole superrikkaita, vaan eipä ole superköyhiäkään.
Jos omistaminen ei kannata niin miksi niitä yrityksiä kukaan haluaisi omistaa.. Tähän voi nalle vastata.
Kyllä valtion yritysten myynti lämmittää samalla lailla kuin kusisi talvella housuun. Eli vähän aikaa lämmittää, mutta kohta on vielä enemmän kylmä.
Valtion yhtiöiden myynti tarkoittaisi työpaikkojen menoa ulkomaille ja palkka verojenkorotuksia sekä etujen leikkaamisia. Nämä etujen leikkaamiset kohdistuisivat todennäköisessti ensimmäisenä lapsiin ja vanhuksiin.
Tokihan tästä valtion yhtiöiden myynnistä olisi riistäjä porvareille hyötyä. he kun olisivat ostamassa nämä valtion yhtiöt ja myöhemmin myymässä ulkomaille.
Nämä valtion yhtiöt, jotka ovat työläiset saaneet suomeen aikaan ja kannattamaan.
Nyt olisi valtiolla oikea aika panostaa valtion yrityksiin ja esimerkiksi luoda vaikka uusi tuulivoima yritys.
Ei hajoiteta tarunomaista poholan sampoa jota suomeksi kutsutaan. Hyvällä hoidolla tämä sampo tuottaa suomalaisille vielä pitkään kultaa, viljaa ja suolaa.
Olisi oikeasti mukava nähdä joskus tavallissesta kansasta välittävä hallitus, eikä tallaista porvari yhteenliittymää, joka vain riistää kansaa.