Auto-Kaleva liikenne 25.9.2009 

Shokkihoito toi tulosta Irlannissa


Irlannissa herättiin liikenneturvallisuustyöhön varsin myöhään. Kun toimeen sitten tartuttiin, otettiin kovat otteet käyttöön. Muun muassa valistusfilmeissä lentää veri ja luut katkeavat. Mutta tuloksiakin saatiin nopeasti.

Irlannin ensimmäinen liikenneturvallisuusstrategia valmistui vasta 1998. Toinen tehtiin vuosiksi 2004–2006, mutta Road Safety Authorityn toimitusjohtajan Noell Brettin mukaan vasta 2007 saatiin aikaan ensimmäinen suunnitelma, jota todella myös noudatetaan ja johon on selkeästi määritelty myös eri viranomaisten vastuualueet ja aikataulut.

Noell Brettin mukaan herätys saatiin EU:sta, jonka tilastojen mukaan tilanne oli heikoimpia Euroopassa. Tämän jälkeen media nosti asian keskeisesti esille. Tätä seurasi yleisön herääminen, ja se taas pakotti poliitikot puuttumaan asiaan uudella lainsäädännöllä.

Myös viranomaisten, eteenkin poliisien oli muutettava asennettaan ja liikenteen valvontaan perustettiin vasta muutama vuosi sitten oma Irlannin liikkuva poliisi, joka nyt vastaa keskitetysti muun muassa onnettomuustutkinnasta.

Nykyisin eri puolilla Irlantia liikkuessaan törmää isoihin, keskitettyihin Garda Traffic Corpsin tarkastuspisteisiin. Brettin mukaan maassa tehdään nykyisin muun muassa 30 000 puhallustestiä joka kuukausi, mutta isoissa ratsioissa ovat usein mukana myös muut viranomaiset ja poliisiyksiköt, joten niillä on löydetty sivutuotteena esimerkiksi myös useita rikoksista etsintäkuulutettuja jopa terroristiepäiltyjä.

Rattijuoppouden raja on maassa nykykyisin sama kuin Suomessa, eli 0,5 promillea. Parhaillaan valmistelun alla olevan lainmuutoksen mukaan sitä ollaan kuitenkin laskemassa nuorien kuljettajien osalta kahden ensimmäisen ajovuoden aikana ja koko ammattiliikenteessä 0,2 promilleen.

Brett arvelee, että hanke menee myös läpi, sillä sillä on hänen mukaansa suuren yleisön tuki takanaan.

"Helppo taistelu ei ole ollut, ottaen huomioon miten vahva alkoholien valmistusteollisuus meillä on", hän kuitenkin lisää.

Rattijuoppouden vastainen taistelu onkin yksi RSA:n painopisteistä edelleen. Brettin mukaan tässäkin on tapahtunut perinpohjainen muutos muutamassa vuodessa. Aiempi lainsäädäntö antoi mahdollisuuden pelata tuomiolla, nykyinen ei. Kiinni jääminen törkeästä rattijuoppoudesta tuottaa kahden vuoden kortin menetyksen ja esimerkiksi kieltäytyminen puhallustestistä nostaa rangaistuksen heti neljään vuoteen.

Tähän liittyvä mielenkiintoinen ilmiö Brettin mielestä on, että useimmat kahden vuoden ajokiellon saaneet maksavat koko ajalta autojensa vakuutusmaksut ikään kuin eivät olisikaan ajokiellossa vain pitääkseen saamansa bonukset voimassa.

Perinteiseen liikennevalitustyöhön kuuluu myös asenteisiin vaikuttaminen. Ongelmat Irlannissa ovat pitkälle samat kuin Suomessa. Rattijuoppouden lisäksi liian muun muassa liian suuret nopeudet ja nuoret mieskuljettajat.

Tässä työssä RSA on ottanut rankat aseet käyttöön. Valistusfilmeissä, joita esitetään muun muassa televisiossa ja elokuvateattereissa ei hienostella. Niissä näytetään onnettomuus juuri niin raadollisena ja kauhistuttavana kuin se todellisuudessa on.

"Tuomme niissä myös voimakkaasti esille sen, että onnettomuuksilla on niiden aiheuttajalle myös muita kuin lakiin liittyviä seurauksia."

Brettin mukaan suuren yleisön tuki on työlle jatkossakin elintärkeää. Irlantiin ollaan parhaillaan luomassa automaattista nopeusvalvontakameraverkkoa ja sen kanssa halutaan välttää ne virheet, joita tehtiin Englannissa.

"Siellä yleisö risti ne ahneuskameroiksi, koska niiden ainoaksi tarkoitukseksi koettiin rahastaminen. Kun me rakennamme verkkoamme, osoitamme aina, että kamera on tarpeen, koska juuri tällä tieosuudella ajetaan usein ylinopeutta."

Tiukat otteet ovat myös tuottaneet tulosta. "Vuonna 1998 tapoimme liikenteessä 458 kansalaista, viime vuonna vain 279 ja tämän vuoden luvut osoittavat edelleen laskevaa trendiä. Aloittaessamme olimme liikenneturvallisuudessa EU:n huonoimpia maita, nyt olemme kuudenneksi paras", Brett toteaa ylpeyttä äänessään.


Matti Heikura 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
AUTO-KALEVA LIIKENNE - LUETUIMMAT
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 9.2. 
Venäjä hyydytti taas Suomen
hyvä olo
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti.
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti. Jarmo Kontiainen
Hyvä olo 9.2. 
Matkaluistelu kohottaa kestävyyskuntoa
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy