Kotimaa 18.12.2009 

Sata-komitea jätti kaikkein köyhimmät nuolemaan näppejään

 

Sosiaaliturvan uudistamiseksi perustettu Sata-komitea ei onnistunut kohentamaan kaikkein köyhimpien ihmisten asemaa. Se synnytti pitkän listan ehdotuksia, mutta ei nostanut alimpia perusturvaetuuksia. Komitean perusturvajaostossa työskennellyt Heikki Hiilamo moittii torsosta lopputuloksesta työmarkkinajärjestöjä, jotka sopivat keskenään tärkeimmistä uudistuksista.
Pettynyt on Kelan tutkija Pertti Honkanenkin.

– Perusongelma on yhä pienten etuuksien varassa elävät ihmiset, jotka tarvitsevat asumistukea ja usein myös toimeentulotukea. Heidän  tilanteensa pysyy täysin jumissa, kun ei koroteta perusetuuksia, ei lisätä asumistukea eikä helpoteta edes toimeentulotuen hakua.

Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikönjohtaja Heikki Hiilamo sanoo, että komitealla oli köyhyysnäkökulmasta kaksi keskeistä tavoitetta, joista kumpikaan ei toteutunut. Komitea halusi vähentää toimeentulotuen varassa olevien määrää ja toisaalta antaa köyhimmille mahdollisuuden vastaanottaa pieniä töitä ilman että tuet putoavat.

Takuueläke sen sijaan toteutuu ja se kohentaa täydellä kansaneläkkeellä tai Kelan täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä elävien asemaa.

Perusturva kohenisi 200 miljoonalla

Toimeentulotukitarvetta olisi vähentänyt Hiilamon mielestä etenkin työmarkkinatuen nosto 100–120 eurolla kuussa.
– Korotuksesta olisi puolet saatu takaisin toimeentulotuki- ja asumistukimenojen vähenemisenä sekä veroina.

Hiilamo arvioi, että 200–300 miljoonalla olisi saatu merkittäviä parannuksia.

– Tällainen rahasumma on ollut pieni, kun on tehty veronalennuksia esimerkiksi puunmyyntituottojen ja kiinteistöjen myyntiverotukseen.

Keskusta ja vihreät halusivat siirtää toimeentulotuen maksun kunnilta Kelalle, mitä kokoomus on vastustanut. Komitean enemmistö kannatti siirtoa, mutta esitys hylättiin erimielisyyksien takia. Siirtoa on vastustettu, koska sen pelätään lisäävän kuluja. Nykyisin kaikki toimeentulotukeen oikeutetut eivät hae sitä. Kelan tutkija Pertti Honkanen muistuttaa kuitenkin, ettei ilmaista ole sekään, että köyhä ihminen jättää lääkkeensä ostamatta.

– Joidenkin laskelmien mukaan vain 50–70 prosenttia toimeentulotukeen oikeutetuista saa sitä, kommentoi Honkanen.
Alikäyttö johtuu häpeästä, tiedon puutteesta sekä viranomaisten kielteisestä suhtautumisesta.

Työmarkkinajärjestöt onnistuivat

Sata-komitean puheenjohtaja Markku Lehto oli perjantaina tyytyväinen lopputulokseen. Koko paketin kustannukset ovat noin 640 miljoonaa. Takuueläkkeen toteuttaminen maksaa 111 miljoonaa ja kunnallisverovähennys vajaat 200 miljoonaa. Näistä on jo päätetty, mutta moni muu esitys toteutuu ehkä lähivuosina.

Työttömien aktivointilisästä päätettiin jo viime keväänä. Honkanen arvioi, että lisään on oikeutettu noin joka kymmenes työtön, mutta eivät pisimpään työttömänä olleet.

Hiilamo murehtii, että köyhyyden poistamiseksi on tehty viime laman jälkeen vain kosmeettisia korjauksia ja Sata-komitea jatkoi tätä linjaa.

– Jos katsotaan, kuka sai tästä rahaa, niin köyhimpiä todella kyykytettiin, Hiilamo kritisoi.

Lopputuloksen hän kokee ratkenneen jo vuoden alussa.

– Työmarkkinajärjestöt sopivat silloin sosiaalitupossaan tärkeimmistä uudistuksista ja muut jäivät nuolemaan näppejään.
Tuolloin sovittiin Hiilamon mukaan muun muassa noin miljardin hintaisesta Kela-maksun poistosta työnantajilta sekä keskituloisten ansiosidonnaisen päivärahan nostosta.
 

 


STT-TOMI ORAVAINEN  

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
20.12.2009 
 
I.L.Kikurinen
Sama uutinen julkaistiin SATA-komitean toiminnasta kuin vuosi sitten, jälleen yhtä suurella metelillä eli tämä puolison tulojen vaikutus työmarkkinatukeen poistuisi. Tästähän kerrottiin kansalle suurena varmuutena jo viime vuoden lokakuussa. Kyse on suuresta näytelmästä, jossa pääosan esittäjinä ovat eduskunta sekä hallitus. Mitään helpotusta pienituloisten arkeen ei ole luvassa, vain keppiä, keppiä, keppiä. Ja näin tulee olemaan niin kauan kuin Suomessa on Kokoomus politiikan piikkipaikalla ja Keskusta keskittyy rötöstelyjen selittelyyn.
19.12.2009 
 
Punainen tuho köyhälle.
Taas ammatiliitot köyhää kurjistamassa. Liitot välittää vain ja ainoastaan töissä kulkevasta vakituisissa työsuhteissa olevista jäsenistään, se on taas nähty. Ja vasemmisto ja lipponen se -95 tämän hyvinvointiyhteiskunnan purkamisen aloitti ay-liikkeen tuella tai jopa painostuksesta.
19.12.2009 
 
komitea maksakoon
Eihän se köyhä mitään rahalla teekään. Itse sain aivoinfarktin ja vasen puoli halvaantui. Työtön olen ollut jo 18 vuotta joten laskut moisesta jäävät maksamatta. Hakemukseni Oulun sosiaalivirastossa hylättiin sen kummemmin kommentoimatta. Olkoon sitten maksamatta kun ei toimeentulotukea myönnetä. Töihinhän ei ole enää vammaisena asiaa. Kai ne porvarit sitten kokoomuksessa maksavat, ulosmitattavaa ei ole. Ja Suomen perustuslaki vuodelta 2000 takaa ainakin sairaanhoidon. Maksustahan siinä laissa ei mitään mainita.
19.12.2009 
 
Entinen ay-aktiivi
Työmarkkinajärjestöt pitävät huolen vain omista jäsenistään. Siellä päättävät demarit, kommarit ja kokoomuslaiset. Ei heille köyhän hyvinvointi kuulu. Niin kauan kuin Suomessa työmarkkinajärjestöillä on sosiaalipolitiikassakin ylivalta, höyhät ja eläkeläiset ovat kolmannen luokan kansalaisia.
19.12.2009 
 
huono maa
Kiva joululahaja kokoomukselta ja isopalkkaisilta eliittityöntekijöiltä suomen köyhille pätkäläisille.
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii.
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii. Kaleva
KiekkoJuttu 10.2. 
Vapauttava äkkilähtö
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy