Auto-Kaleva autouutiset 4.1.2010 

Palautusturvaa ja pitempää takuuaikaa tarjolla

Autokaupan piristäminen vaatii autojen valmistajilta uusia ideoita epävarmojen ostajien houkuttelemiseksi autokauppojen tekoon. Uusina houkuttumina asiakkaille tarjotaan nyt mm. palautusturvaa ja neljän vuoden takuuaikaa.

Hyundai ottaa Suomessa käyttöön palautusturvan, joka tässä vaiheessa koskee vain uutta, Hyndain taloudellisuustekniikoita hyödyntävää i30 Blue Drive -mallia.

Maahantuoja lupaa lunastaa auton takaisin vakinaisessa työssä käyvältä henkilöltä, jos hän vuoden sisällä auton hankinnasta joutuu työttömäksi. Ostajan kontolle jäävät tässä tapauksessa vain auton toimituskulujen lisäksi mahdolliset rahoituskustannukset siihen saakka, kunnes auto on palautettu jälleenmyyjäliikkeeseen.

Renault puolestaan antaa kaikkiin 1.1.2010 jälkeen rekisteröitäviin uusiin henkilöautoihinsa 4 vuoden tai 100 000 kilometrin takuun. Takuu raukeaa, kun jompi kumpi ehdoista täytyy. Vaihtoehtoisesti ostaja voi valita myös kahden vuoden takuun ilman kilometrirajaa.

Takuuseen kuuluu myös Renault Assistance -tiepalvelu, joka on käytettävissä jokaisena vuoden päivänä 24 tuntia vuorokaudessa. Jos matka katkeaa, eikä vikaa voida korjata paikan päällä, valmistaja tarjoaa tilanteeseen sopivan ratkaisun, esimerkiksi sijaisauton, matkaliput tai majoituksen.

Renault henkilö- sekä tavara-autoissa on 12 vuoden puhkiruostumattomuustakuu ja 3 vuoden maalipinnan takuu. Renault tavara-autojen ajoneuvotakuu säilyy ennallaan, 3 vuotta tai 100 000 km.


Matti Heikura 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
AUTO-KALEVA AUTOUUTISET - LUETUIMMAT
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 21:40 
Venäjä hyydytti taas Suomen
hyvä olo
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti.
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti. Jarmo Kontiainen
Hyvä olo 9.2. 
Matkaluistelu kohottaa kestävyyskuntoa
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy