Seitsemäntoista sentiä aiempaa pidempi ja akseliväliään reilut seitsemän senttiä kasvattanut viisiovinen uutuus on luokassaan tilava. Jalkatilaa riittää kahdelle peräkkäin istuvalle 180-senttiselle vallan mainiosti eikä pidemmänkään kaverin pää osu takapenkillä kattoon. Kolme aikuista ei viihdy takana vierekkäin, kuten ei muissakaan tämän kokoluokan autoissa. Äärimmäisen harvoin se olisi edes tarpeen.
Aloitimme uuteen Astraan tutustumisen Opelin testikeskuksessa Dudenhofenissa, jossa meitä ajelutettiin samoja ratoja, joita Astra on eri kehitysvaiheissa lukemattomia kertoja kiertänyt. Uutuus jätti itsestään laadukkaan vaikutelman tärinäraitojen, töyssyjen ja karheiden pintojen jälkeen. Mistään ei kuulu ylimääräisiä nitinöitä, alusta vaimentaa töyssyt tyylikkäästi ja äänitaso matkustamossa pysyy kurissa.
Uuden Astran prototyyppiä jo kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran ajanut testikuljettajamme kertoi, että kehitystyössä päävertailukohtana on ollut Volkswagen Golf. Se ei liene kenellekään yllätys.
Astran alustassa on käytetty edessä Insigniasta tuttua ratkaisua McPherson-joustintuin, mutta taakse Opelin insinöörit kehittivät ja patentoivat täysin uuden innovaation, jossa yhdistetään yhdystukiakseli ja Watt-tuki. Järjestelmä mahdollistaa pehmeät suorat joustot, mutta jäykän sivuttaissuuntaisen tuen. Syheröisellä radalla ja ajotilanteisiin mukautuvalla FlexRide-alustalla varustettuna Astra käyttäytyi jämäkästi ja tarkasti.
Uuden Astran moottorivalikoimassa on Suomessa 1,4- ja 1,6-litraiset bensiinimoottorit turbolla tai ilman sekä 81 kW:n (110 hv) 1,7-litrainen ja myöhemmin keväällä myyntiin tuleva 1,3-litrainen 70 kW (95 hv) diesel. Koeajamamme uusi 1,4-litrainen turbomoottori korvaa mallistossa aiemmin olleen 1,8-litraisen vapaasti hengittävän voimanlähteen. Tehoa on kuitenkin tarjolla samat 103 kW (140 hv) kuin ennen ja vääntöä on 200 Nm eli 25 Nm:ä enemmän.
Räväkkää kyytiä odottava pettyy ajaessaan 1.4 Turbolla, mutta urheilullisuutta ei tällä moottorilla ole haettukaan. Vauhdikkaita kiihdytyksiä varten kierroksia pitää käyttää, mutta normaaliin ajoon moottori tarjoaa riittävät ominaisuudet.
Urheilullisuutta kaipaava valitsee vajaan tonnin kalliimman 132 kW:n (180 hv) tehoisen 1.6 Turbon. Yleisin Suomessa myytävä Astra lienee varustettu vapaasti hengittävällä 1,6-litraisella (85 kW/115 hv), joiden hinnat alkavat 21 287 eurosta. Astra-malliston edullisin on Essentia-varusteinen 1,4-litrainen 18 987 eurolla. Halvin 1.4 Turbo maksaa Enjoy-varusteisena 22 735 euroa.
Tarkempaa tietoa uuden Astran varusteista saamme myöhemmin tänä vuonna. Ensimmäiset Astrat saapuvat jälleenmyyjille joulukuussa ja auto esitellään liikkeissä tammikuun toisena viikonloppuna.
Maahantuoja odottaa, että Suomessa myydään ensi vuonna 1 500 Astraa.